Veikko Salkion elämäkertatietoja

10.4.1912  Ernst Veikko Olavi Salkio syntyy Ruokolahdella (nyk. Imatra). Lapsesta saakka hän on kiinnostunut luonnosta.  Hän täyttää ensimmäisen lintunsa, lehtokurpan, 15-vuotiaana. Salkio tutkii 13-vuotiaana Einari Merikallion kirjoja ja innostuu Heinäsaarista Petsamossa. Näillä kuuluisilla lintusaarilla rajavartioston kaksi miestä turvasi lintujen pesimärauhan kesäisin. ”Minun oli päästävä Heinäsaarelle.”

20.5.1936  ”Onnellani ei ollut rajoja kun havahduin ”sotalaiva” Turjan kannen alla unestani laivan pysähtyessä. Ryntäsin kannelle – siinä se oli.” Edellisenä vuonna asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen Veikko Salkio oli liittynyt rajavartiostoon. Nyt hän on toinen miehistä Heinäsaarella. ”Suurenmoinen kesä.”

1937 Salkion sijoituspaikaksi tulee Kalastajasaarennon Pummangin kylä. Hän asuu Ittelinin talossa sijaitsevassa rajavartiostossa ja myöhemmin Törmälän talon kamarissa, jossa täyttää vapaa-aikanaan lintuja ja mm. ketun ja hylkeen. Salkio avustaa kesäkuussa Einari Merikalliota hänen saapuessaan kuvaamaan lintuja viimeisellä Petsamon matkallaan. Salkio kuvaa myös itse paljon luontoaiheita.

18.2.1938 Suomeen perustetaan ensimmäiset kymmenen luonnonsuojelualuetta, joista kolme sijaitsee Petsamossa.  Alueiden hoito uskotaan metsäntutkimuslaitokselle, jonka palvelukseen myös Veikko Salkio siirtyy. Hän toimii vartijana kaikilla kolmella alueella. ”Vielä satojenkin vuosien kuluttua merimetsot saisivat rauhan meiltä ihmisiltä.”

28.11.1939 Veikko Salkio joutuu kahden muun rajavartijan kanssa neuvostosotilaiden kaappaamaksi Suomen puolelta rajaa ns. Kalastajasaarennon rajaloukkauksessa. Alkaa vankeus, kylmä, nälkä ja epätietoisuus.

30.11.1939 Talvisota alkaa. ”Ihmisten ja luonnonsuojelu sai tehdä tilaa väkivallalle ja vääryydelle.”

1.12.1939 Päivä, jolloin Salkion olisi pitänyt muuttaa uuteen tiilitaloon, jonka Suomen valtio oli rakentanut. Vastavalmistunut työsuhdeasunto oli juuri jäänyt neuvostosotilaiden armoille. Petsamoon häneltä jää ensimmäinen kokoelma, n. 40 selkärankaispreparaattia.

1940 tammikuu Veikko Salkio siirretään sotavankina Murmanskista Petroskoin kautta Grjazovetsin lähellä olevalle vankileirille.

20.4.1940 Talvisodan loputtua hän pääsee vapauteen ylittäessään ”pitkällä loikalla” rajalinjan Vainikkalassa.

1941-45 Veikko Salkio osallistuu sotaan ja haavoittuu oikean käden ranteeseen. Rintamalomien aikana hän jatkaa jo ennen Petsamon aikaa alkanutta toimintaa Helsingin yliopiston eläinmuseon havainnoitsijana ja rengasmerkitsijänä. Jo tuolloin hänen haaveenaan oli mahdollisen täydellinen lämminveristen selkärankaisten kokoelma.

1943 Tapaa rintamalomalla K. E. Kivirikon, jonka teoksista on nuorena ammentanut luontotietoutta.

1946-48 Veikko Salkio toimii Maakrunni-säätiön palveluksessa Iin Krunnien luonnonsuojelualueen vartijana. Sen jälkeen hän jatkaa työskentelyä metsäntutkimuslaitoksen palveluksessa, vuodesta 1950 lähtien sijoituspaikkana Rovaniemi. Salkio toimii Lapissa olevien luonnonsuojelualueiden vartijana vuoteen 1978 saakka. Pyyteettömästi hän opastaa ja avustaa lukemattomia luonnon ystäviä, tutkijoita ja harrastajia.

1966 Salkio saa luvan liittää kokoelmiinsa myös tapaturmaisesti kuolleita rauhoitettuja lajeja edellyttäen, että ne tulevat aikanaan sijoitettavaksi perustettavaan museoon.

1980 Salkio luovuttaa pääosan kokoelmistaan Rovaniemen kaupungille, mutta niille ei perusteta omaa luontomuseota. Hän aloittaa kolmannen kerran uuden kokoelman rakentamisen ja etsii sille paikkaa.

1982  Kokkolassa avataan Luontomuseo, Veikko Salkion luonnonhistorialliset kokoelmat. Vuonna 2000 kokoelmalle valmistuivat uudet tilat ja kokoelma saa nimekseen Kieppi, Veikko Salkion luontokokoelma.

2003 Kustannusosuuskunta Länsirannikko julkaisee Veikko Salkion esikoisteoksen Pummanki–Jäämeren suomalainen kalastajakylä ja sen tuho.

29.7.2006 Veikko Salkio menehtyy lyhyen sairauden murtamana. Hän toimi kokoelmanhoitajana Kokkolan kaupungin palveluksessa kuolemaansa asti. Häneltä jäi julkaisua vaille valmis käsikirjoitus sotavankeuden kokemuksista.