Hyppää sisältöön

Huvilaelämää

Svenska

English

Arvaatko mitä Isokarilla syötiin sunnuntaisin 1900-luvun alkupuolella?

Isokarin saarta kutsutaan myös Friisin saareksi. Nimen saari on saanut Friis-Pohjanpalon kauppiassuvulta. Friis-Pohjanpalojen yritystoiminta laajeni 1895 uuden konepajan myötä Isokarin saaren läheisyyteen Kokkolan Ykspihlajaan. Suku rakensi Isokarin saarelle huvilan. He kestitsivät saarella työntekijöitään ja järjestivät saarelle yleisiä retkiä ja huvimatkoja. Friis-Pohjanpalot viettivät Isokarin huvilallaan aikaa kesäisin aina 1960-luvulle asti.

Huvila ja muut rakennukset on sittemmin purettu. Saaren aiemmasta käytöstä on kuitenkin jäljellä paljon merkkejä kuten vanha kellari, perustuksia ja laiturirakenteet rannassa.

Piirros kahvihetkestä luonnon helmassa. Kaksi ihmistä, istuu nurmella. Toinen kaataa kahvipannusta kahvia posliinikuppiin. Kuvassa olevien henkilöiden vaatetus on vanhahtava.
Friisin suvulla oli tapana tuoda hinaajalla työntekijöitään saarelle viettämään aikaa kesäsunnuntaisin limonaadin ja pullan parissa.