Hyppää sisältöön
Lampi, jonka pintaan heijastuu kuvat sitä ympäröivistä syksyisistä puista.
Mirkka Näveri

Sokoja-Oivu

Tietoa kohteesta

Sokojan ulkoilureitti ja Oivun muinaismuistopolku sijaitsevat Kokkolan eteläosassa. Reitit ovat ympärivuotisessa käytössä.

Sokojan ulkoilureitti (14,5 km)

Saapuminen

Osoite: Vanha Skrabbintie 19

Reitin lähtöpiste on Sokojan jalkapallokentällä. Parkkipaikka on hyväkuntoinen, mutta pieni. Huomioithan, että samassa paikassa toimii päiväkodin nouto- ja jättöliikenne. Pysäköinti Storrymningintielle on kielletty. Reitti on ympyräreitti.

Reitin vaativuusluokka

Keskivaativa reitti / Vaativa reitti – Polku voi olla märkään vuodenaikaan osin vetinen. Opastus osittain puutteellista. Joiltakin kohdin polku on heinittynyt.

Vaativa reitti – Sokojan kivien luona reitti on vaativa. Opastus osittain puutteellista.
Reitin voi kiertää lyhyempänä kulkemalla vanhaa Oivun muinaismuistopolkua pitkin, jolloin reitin pituus on 10,4 km. Reitti on ympyräreitti.

Reitti kulkee kumpuilevissa metsä- ja kulttuurimaisemissa. Lillpottenin lammen rannassa on kaksi kotaa, nuotiopaikka ja käymälä. Oivun puoleisella osuudella reitti kulkee läpi kulttuurihistoriallisesti kiinnostavan alueen. Reitin varrella on yksi Kokkolan suurimmista siirtolohkareista, Bjonstenen.

Reitin varrella on Hurtaksen laavu. Laavu sijaitsee reitin varrella, kun Hurtasbergetillä käännytään vasemmalle Dalbackan suuntaan. Reitiltä on yhteys Lillpottenin kodilta Gulaniin. Reitti Sokojasta Lillpotteniin on talvella hiihtolatuna. Muilla osuuksilla voi talvisin kulkea myös jalan, mutta reitillä ei ole talvikunnossapitoa.

Yhdysreitti Oivu-Lahnakoski (4,5 km/suunta)

Saapuminen

Osoite: Lahnakoskentie 293.

Reitin vaativuusluokka

Helppokulkuinen / Keskivaativa reitti / Vaativa reitti – Reitti on pitkälti metsäautotietä, mutta välillä myös polkua ja pellonpiennarta. Opasteiden puute tekee reitistä osin vaativan. Reitti on janareitti ja se yhdistää Perhonjoen ulkoilureitin Oivun ja Sokojan reitteihin.

Reittiä ei ole ylläpidetty. Sillat ovat osin romahtaneet ja ne ollaan kunnostamassa vuoden 2023 aikana. Vaihtoehtoinen reitti Lahnakoskentietä pitkin.

Palvelut

Sokojan ulkoilureitillä varrella sijaitsevat Lillpottenin kodat. Kodista löytyy tulisijat ja alueella on ulkokäymälä. Ylisokojantiellä, lähes Sokojan ulkoilureitin varrella on Yli-Sokojan kivikirkko, joka on Suomen pienin kivikirkko.

Luonto

Reitit kulkevat metsäisessä maastossa. Lillpottenilla on pieni lampi.

Aktiviteetit

Reitit sopivat patikointiin ja alueen kulttuurihistoriaan tutustumiseen sekä evästelyyn ja nuotiopaikoilla grillailuun.