Hyppää sisältöön

Kohtaamisia ja kaikuja

Kohtaamiset kuuluvat työllisyyden kentällä vahvasti päivittäiseen työhömme. Erään asiakastapaamisen jälkeen pysähdyin miettimään kohtaamisia ja sitä, mitä kohtaaminen todellisuudessa merkitsee minulle, asiakkaalle tai mitä se merkitsee järjestelmälle.

Monissa prosesseissa kyllä kuvataan asiakas keskiössä. Näinhän sen tuleekin olla, mutta toteutuuko se? Onko meillä nykymaailmassa aikaa kohdata asiakas asiakkaalle tärkeillä asioilla? Vai kysymmekö kysymyksiä jonkin rakentamamme järjestelmän näkökulmasta ja haluamme vain niihin vastaukset?

Minusta tuntuu, että valitettavan usein meidän tehtävämme on kysyä asioita jonkin järjestelmän näkökulmasta. Kuulemmeko silloin koskaan vastausta asiakkaan näkökulmasta? Vai jääkö se tärkein sanoma soimaan hennoksi kaiuksi kuulemattomiin? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä.

Näiden ajatusten äärelle minut johdatti hieno keskustelu erään pidempään työttömänä olleen asiakkaan kanssa. Keskustelussa kävimme läpi asiakkaan toiveita ja ajatuksia työllistymisen suhteen. Kysyin asiakkaalta, mitä hänen mielestään meidän tässä yhteiskunnassa pitäisi tehdä toisin, että työllistyminen olisi helpompaa eikä työttömyydet enää pitkittyisi.

Asiakkaalta vastaus tuohon kysymykseen tuli hetkeäkään miettimättä. Hänen mielestään olisi hienoa, kun jo kouluissa tuettaisiin ja rohkaistaisiin lapsia ja nuoria heidän vahvuuksissaan. Olipa se sitten urheilu, taide, matematiikka tai jotain ihan muuta. Annettaisiin mahdollisuuksia loistaa siinä, missä todella on paras. Eikä tarvitsisi pyrkiä olemaan keskinkertainen kaikessa ja sitten jämähtää siihen.

Aion kirjata omaan huoneentauluuni muistutuksen siitä, että en järjestelmien oravanpyörässäkään unohtaisi kohdata hieman enemmän sydämellä ja kuunnella niitä hentojakin kaikuja. Me jokainen kohtaaja voimme osaltamme vahvistaa, rohkaista ja kannustaa jokaista kohdattavaa loistamaan hänelle tärkeimmässä omassa vahvuudessaan.

Anna Nieminen
anna.nieminen@kaustisenseutukunta.fi

Anna Nieminen vastaa Kaustisen seutukunnan jäsenkuntien työllisyyspalveluista osana Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilua. Anna on verkostojohtamisesta ja erilaisten prosessien kehittämisestä kiinnostunut insinööri (YAMK), joka haluaa uudistaa ja hieman ravistella totuttuja toimintatapoja. Hän uskoo, että aidolla ja avoimella dialogilla palveluprosesseista saadaan luotua inhimillisiä, toimivia ja tehokkaita.