Hyppää sisältöön
Kuntakokeilun blogin tunnuskuva

Yhtenäisemmälle ja elinvoimaisemmalle Keski-Pohjanmaalle

Maaliskuussa 2021 käynnistyi työllisyyden kuntakokeilu, jossa kunnat vastaavat työllisyydenhoidosta kokeilulain nojalla. Kokeilulla tavoitellaan työllisyysasteen nostoa, pitkäaikaistyöttömyyden taittamista sekä saatavilla olevan työvoiman nopeaa siirtämistä yrityksiin, jotka odottavat kuumeisena työvoimaa. Kokkolan kaupunkiorganisaatiossa työllisyyspalvelut siirrettiin osaksi elinkeinojen ja kaupunkikehityksen kokonaisuutta, mikä alleviivaa työllisyyden ja elinvoiman välistä syvää yhteyttä. Työllistämisprosessien tulee olla dynaamisia ja yrittäjien tarpeisiin perustuvia. Samanaikaisesti viesti työnhakijoille on, että työtä maakunnastamme kyllä löytyy. Prosesseja pitää rohkeasti avata, tutkia ja pyöritellä eikä tilanteessa vältytä peiliin katsomiseltakaan.

Meillä on kaunis ja monipuolinen maakunta, ja Kokkola on hieno kaupunki. Kaupunkikuvatutkimus (2020) osoittaa, että muiden silmissä olemme turvalliseksi, rauhalliseksi ja kauniiksi kuvattu, kielellisesti taitava merikaupunki, joka osaa verkostoitua.  Me olemme maan ykkösiä viennissä ja asumme rannikkovyöhykkeellä pääteiden ja vesialueen lähellä. Meillä on kaikki kasvun edellytykset ja alueella on hyvä asua ja elää – mutta hyvä olo on myös tahtotila. Maaseudun ja oman rauhallisen tilan vetovoima tullee puhuttelemaan tulevaisuuden ihmistä. Niitäkin meiltä löytyy.

YK:n biodiversiteettipaneeli (2020) ennakoi, että pandemiat lisääntyvät tulevaisuudessa. Ekologisuus, sosiaalisuus ja taloudellisuus tulisi voida paikallisesti rakentaa niin, että myös elinkeinojen olemassaolo varmistetaan. Tulevaisuuden hiljaisia signaaleja tulee osata lukea. Mikään kehitys tai valmistautuminen pahaan päivään ei kuitenkaan tapahdu keskusteluissa, jossa kaikki ovat samaa mieltä. Puhumme poikkileikkaavuuden, monitieteisyyden ja poikkihallinnollisuuden puolesta – mutta meidän on hyvä muistaa, että ne edellyttävät paljon värikästä ja monipuolista keskustelua, johon kuuluu myös omien näkökulmien tarkastelua ja uusien tutkimista.

Sen sijaan, että keskitymme siihen mitä meiltä puuttuu, meidän tulee sitoa kaikki energia ja katse siihen mitä meillä on: vaalia ja tukea vahvuuksiamme, puhua ja viestiä niiden puolesta aina kun mahdollista. Yhdessä. Meillä on monta toimivaa asiaa ja ne mitkä eivät toimi, tulee ottaa rohkeasti puheeksi. Tarvitsemme yhteistä ja rohkeaa tahtotilaa nostaa maakuntamme vetovoimaa siten, että meille muutetaan, meillä jäädään ja täällä on hyvä olla.

Yksi asia, jonka itse toivon lisääntyvän, on se, ettemme saisi ampua nopeasti alas villejä ideoita tai toisten ajatuksia. Alasampuvassa, ilmapiirissä ei asu tai synny mitään hyvää. Ja usein parhaimmat ideat ovat lähteneet nimenomaan hulluista ajatuksista. Meidän tulisikin yhdessä miettiä, miten voisimme luoda ilmapiirin, jossa uskaltaa heittää esille ajatuksia, pallotella niitä rohkeasti Ja mikä tärkeintä: ilmapiirin, joka sallii virheitä ja erilaisuutta, jotakin itsestäni poikkeavaa – sillä tuskin meistä kukaan omassa olemassa olossaan ja ajatuksissaan voi kuvitella olevansa täydellinen normaalikäyrän keskipiste ja muut vain hajontaa sen ympärille? Eikö olisikin hienoa profiloitua maakuntana, joka uskaltaa keskustella, olla hyväksyvä kaikille mielipiteille ja ajatuksille, koska olemme niin viisaita, että tiedämme, että vain siellä ihmisen on hyvä olla? Paras ja toimivin tiimi kun nyt vain on joukko erilaisia ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä – ja kunta tai maakunta on yksi tiimi.

Joka kerta, kun käyn kotikonnuilla Suomen suurimmassa kyläkaupassa tai ajan Powerparkin ohi, mietin näitä pieniä kuntia. En tiedä niin tarkoin näiden yritysten syntyhistoriasta, mutta se todennäköisesti sisälsi sekä myötä- että vastatuulta, ehkäpä naureskelua tai päivittelyäkin. Toiseen yrityksistä syntyi villi ajatus Euroopan suurimmasta kartinghallista, joka laajenisi elämyspuistoksi ja toiselle toimitusjohtajalle vuonna 1994 visio ”kyläkaupasta matkailunähtävyydeksi”.  Joten työllisyyspäällikön roolissa ja maakunnan kuntakokeilun johtajana kannustan kaikkia – ihan kaikkia – villiin ideointiin, uuteen ajatteluun ja rohkeaan keskusteluun maakunnan elinvoimaan, hyvään oloon ja elämiseen, ja myös työllisyyteen liittyvissä keskusteluissa. Työllisyyden kehittäminen jos mikä vaatii tiimityötä ja rohkeita sanoja – ja sen myötä tekoja.

 

Sanna-Mari Levijoki
sanna-mari.levijoki@kokkola.fi

Blogin kirjoittaja Sanna-Mari Levijoki johtaa Kokkolan seudun kuntakokeilua Keski-Pohjanmaalla. Hän toimii myös Kokkolan kaupungin työllisyyspäällikkönä. Sanna-Mari on ihmisyydestä kiinnostunut kasvatuspsykologi, joka pyrkii luomaan ymmärrystä yksilön ja häntä ympäröivän toimintaympäristön välille ja uskoo, että empatia on opittavissa.