Hyppää sisältöön

AVIn rajoitukset vaikuttavat yleisötilaisuuksiin ja tilojen käyttöön

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston määräämät rajoitukset vaikuttavat yleisötilaisuuksiin ja tilojen käyttöön Kokkolassa. Uudet rajoitukset ovat voimassa 23.1. – 20.2.2022.

Kaupunki huomioi rajoitukset omassa toiminnassaan. Tilakohtaiset ohjeet päivitetään ja niistä tiedotetaan tarkemmin ensi viikon alussa. Liikuntatilojen osalta ohjeet ovat valmiina.

Yleisötilaisuudet

Sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa on voimassa 10 henkilön kokoontumisrajoitus.

Tilojen käyttöä koskevat rajoitukset:

Kaupunki toimii AVIn määräyksen mukaisesti hallinnoimissaan tiloissa. Tilojen käyttö järjestetään ja ohjeistetaan siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Kokkolan kaupungin liikuntatilat

Yleisohjeistus on voimassa kaikissa tiloissa

  • Tule harrastamaan vain terveenä.
  • Pidä turvavälit ja muista hyvä hygienia.
  • Käytä kasvomaskia suosituksen mukaan.
  • Mikäli saatat lasta harrastukseen, käytä kasvomaskia. Saattajia pyydetään jättämään / odottamaan lasta tilojen ulkopuolella.
  • Vältä kaikkea tarpeetonta oleskelua aulatiloissa ja pukuhuoneissa. Saavu ja poistu vuorollesi varatun ajan puitteissa.

Liikuntapalvelut korostaa kaikkien käyttäjien vastuuta tilojen turvallisessa käytössä.

Ohjeet seuroille ja tilojen vuokraajille

Kaupungin tilojen vuokraajat (urheiluseurat, ryhmien järjestäjät jne) ovat velvoitettuja tekemään omaa toimintaansa koskevat kirjalliset terveysturvallisuussuunnitelmat ja noudattamaan AVIn antamia ohjeita. Toiminta tulee suunnitella siten, että lähikontakteja voidaan välttää ja terveysturvallisuutta lisätä.  Kirjallinen suunnitelma on esitettävä pyydettäessä.

Lisätietoa AVIn tiedotteessa ja verkkosivulla Usein kysyttyä koronaviruksesta. AVIn lomaketta voi käyttää suunnitelman tukena. (Linkit aukeavat uuteen välilehteen)

Liikuntapalvelujen ja tilojen erikoisjärjestelyt

Ohjatut ryhmät ja tapahtumat

Liikuntapalvelujen ohjatut ryhmät toteutetaan koronaturvallisuusohjeistusten mukaisesti. Osallistujamääriä rajoitetaan tarvittaessa. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan suoraan osallistujille.

Liikuntapalvelut ei järjestä tapahtumia, esim. perhetemmellystä sisätiloissa toistaiseksi. Vuokralaisten järjestämien tapahtumien ja toiminnan terveysturvallisuudesta vastaa tilojen vuokraaja voimassa olevia määräyksiä noudattaen.

Uintikeskus VesiVeijari

Kävijämäärää seurataan ruuhkien estämiseksi ja rajoitetaan tarvittaessa. Pukuhuoneiden kaapeista on käytössä 2/3. Harrastajien tulee noudattaa saunojen ja altaiden henkilömäärärajoituksia.

Sisäliikuntatilat

Noudata yleisohjeita ja hygieniamääräyksiä. Vältä sisäliikuntatilassa kontakteja muihin kuin omaan harrastusryhmääsi. Tilojen kävijämääriä seurataan ja rajoitetaan tarvittaessa. Lisäksi voi olla tilakohtaisia erityisjärjestelyitä.

Kuntosalit

Noudata yleisohjeita ja hygieniamääräyksiä. Pyyhi laitteet käytön jälkeen (tiloissa on puhdistusaineet ja liinat). Tilojen kävijämääriä seurataan ja rajoitetaan tarvittaessa. Lisäksi voi olla tilakohtaisia erityisjärjestelyitä.