Hyppää sisältöön

Kaupunginhallituksen päätöksiä 30.5.

Kaupunginhallitus päätti Vingen alueen asemakaavan muutoksen käynnistämisestä. Kaavatyön tavoitteena on mahdollistaa Vingen korttelin monipuolinen vakiintunut käyttö nykyisiin julkisiin palveluihin, sekä kulttuuritoimintojen laajentaminen Snellman-salin yhteydessä. Muutos on luonteeltaan tavanomainen, ja sen hyväksyy aikanaan kaupunginhallitus.

Kaupunginhallitus hyväksyi myös Kruununportin asemakaavan sekä teollisuusalueen hinnoittelun ja luovutusmuodon, ja esittää niiden hyväksymistä kaupunginvaltuustolle. Asemakaavalla mahdollistetaan uuden teollisuusalueen rakentuminen ylikunnallisesti ja seudullisesti merkittäväksi työpaikka-alueeksi, joka toteutuessaan tuo Kokkolan seudulle huomattavan määrän uusia työpaikkoja ja asukkaita. Alueen tontit luovutetaan ensisijaisesti vuokraamalla vähintään 30 vuoden vuokra-ajaksi.

Myös vanhan asevarikon alueen kaupasta päätettiin myös esityksen mukaisesti.

Kaustarin-Kirilahden alueella olevien pientalotonttien (kortteli 164-4) varaaminen Findea Oy:lle hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Ykspihlajassa Sahakatu 7 suljettua huutokauppaa koskeva asia palautettiin valmisteluun.

Alueneuvottelukuntaan nimettiin kaupunginjohtaja Stina Mattila (varalle hallintojohtaja Ben Weizmann) ja sivistysjohtaja Terho Taarna (varalle ruotsinkielisten opetuspalvelujen johtaja Ronnie Djupsund).

Esityslista 30.5.