Hyppää sisältöön
Kunniamerkkien saajat kukitettuina Kokkolan valtuustosalissa
Tasavallan Presidentin myöntämillä kunniamerkeillä palkittiin yrittäjä Janne Jukkola, rehtori Raimo Lammi, talousjohjtaja Jari Saarinen sekä kuvasta puuttuva hankintasihteeri Paula Pensaari.

Kaupunginvaltuusto 13.6.2022

Kokkolan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina. Avaussanojen jälkeen jaettiin Tasavallan Presidentin myöntämät Suomen Valkoisen ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkit. Kunniamerkin saivat yrittäjä Janne Jukkola (Suomen Leijonan ansioristi), rehtori Raimo Lammi (Suomen Leijonan ritarimerkki), hankintasihteeri Paula Pensaari (Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein) sekä talousjohtaja Jari Saarinen (Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi).

Pitkällä esityslistalla olivat muun muassa vuoden 2021 tilinpäätös, tilintarkastuskertomus, arviointikertomus ja henkilöstöraportti.  Valtuusto päätti vuoden 2021 tuloksen käsittelystä esityksen mukaisesti, merkitsi tilintarkastuskertomuksen tiedoksi ja hyväksyi tilinpäätöksen ja henkilöstöraportin. Tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaus lukuun ottamatta Kokkolan Veden tilivelvollisia, koska selvitykset Kokkolan Veden hallinnon toiminnasta ovat edelleen kesken.

Myös arviointikertomus vuodelta 2021 merkittiin tiedoksi. Valtuusto velvoitti kaupunginhallituksen antamaan lokakuun loppuun mennessä vastaukset kertomuksessa esitettyihin kysymyksiin sekä tarpeelliset selvitykset toimialojen ja vastuualueiden toimenpiteistä.

Kokouksessa hyväksyttiin esityksen mukaisesti myös kaupungin liittyminen Hiilineutraalien kuntien HINKU-verkostoon. (Lue tiedote täältä).

Käsittelyssä oli myös useita kaava- ja tonttiasioita. Kruununportin asemakaava sekä teollisuusalueen hinnoittelu ja tonttien luovutusmuodot hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Samoin tehtiin päätökset tontinosan (Topeliuksenkatu 5) myymisestä Kokkolan Terästalo Oy:lle, ja puolustusvoimien vanhan asevarikon alueen ostamisesta LSK Business Park Oy:ltä. Maavuokrasopimus Umicore Finland Oyn kanssa hyväksyttiin kiitoksin.

Kokouksen viimeisenä asiana oli tilapäisen valiokunnan esitys valtuuston puheenjohtajiston erottamisesta. Puhetta johti asian käsittelyn ajan valtuutettu Stefan Anderson. Kokoomuksen valtuustoryhmä teki tilapäisen valiokunnan esityksestä poikkeavan esityksen, ja kokouksessa pidettiin tauko, jonka aikana ryhmien puheenjohtajat keskustelivat menettelystä. Tauolla käytyjen keskustelujen pohjalta valtuusto päätti yksimielisesti antaa Isotalukselle vakavan varoituksen ja totesi asian loppuun käsitellyksi.