Kokkolan kaupungin kunniamitalit luovutettiin kotikaupunkiaan ansiokkaasti palvelleille henkilöille perjantaina 8.9. Kaikkiaan kunniamitaleita myönnetään tänä vuonna 22 henkilölle.
Kultainen, hopeinen tai pronssinen kunniamitali voidaan myöntää kokkolalaiselle, joka työpanoksellaan on näyttävästi tuonut kotikaupunkiaan esille, ansioituneelle luottamushenkilölle tai kaupungin nykyiselle tai entiselle työntekijälle ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta kunnallisesta toiminnasta tai kiitollisuuden osoituksena huomattavista palveluksista. Kunniamitali voidaan myöntää myös ansioista tieteen tai taiteen alalla, pitkäaikaisesta ja merkittävästi panoksesta yhteiskuntaelämässä sekä merkittävästä saavutuksesta urheilun parissa.
Kultaisen kunniamitalin saavat
- Kulttuurivaikuttaja, toimittaja Outi Airola, kiitoksena mittavasta ja avarakatseisesta työstään kotikaupunkimme kulttuurielämän elävöittäjänä sekä monipuolisesta toimittajan työstään niin kaupunkilehden päätoimittajana, kun valtakunnallisen televisiomedian aluetoimittajana.
- Kaupunginvaltuutettu Reino Herlevi, pitkäaikaisesta luottamushenkilötyöstään sekä aktiivisuudestaan ja tarmokkuudestaan kaupunginhallituksen edellisenä puheenjohtajana, jota hän johti kehittävällä ja ihmisläheisellä otteella.
Hopeinen kunniamitali myönnetään
- Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin taiteelliselle johtajalle Malin Bromanille
- kaupungingeodeetti Matti Kivistölle
- valtuutettu Mauri Lahdelle sekä
- järjestöaktiivi Terho Tattarille.
Pronssinen kunniamitali myönnetään
yrittäjä Erkki Ahtiaiselle, puutarhuri Sari Elorannalle, seuratoimija Nils Fagerholmille, aikuisliikunnan asiantuntija Satu Heinojalle, hammaslääkäri-yrittäjä Onerva Helastille, torivalvoja Gun Isosalolle, Hauhtosen tilan yrittäjille Elina ja Veli-Matti Jukkolalle, toimitusjohtaja Pia Kinnuselle, diakoniatyöntekijä Taina Lammiselle, kuvataiteilija Hannu Leimulle, uimari-urheilija Andreas Lindqvistille, hankepäällikkö Lasse Luomalalle, toimittaja Tiina Ojutkankaalle, valtuutettu Tapio Pajunpäälle sekä valokuvaaja Clas-Olav Slottelle.
Kunniamitalien ja kunniamainintojen myöntämisestä päättää kaupungin luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koostuva mitalitoimikunta.
Lisäksi palkitsemistilaisuudessa huomioidaan Ykspihlajan Työväen Soittajat r.y. sekä Gymnastikföreningen Nordan r.f.100 vuotisesta toiminnasta Kokkolassa.