Hyppää sisältöön

Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilu – yhteiseen haasteeseen tarvitaan yhteistä tekemistä

Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilu käynnistyi maaliskuun alussa, kun noin 2600 henkilöasiakasta siirtyi TE-toimistolta alueen kuntien vastuulle. Alueen kuntakokeilun muodostavat Kokkolan kaupunki, Kannuksen kaupunki ja Perhon kunta sekä Kaustisen seutukunta, eli Halsua, Kaustinen, Lestijärvi, Toholampi ja Veteli.   Kuntakokeilun asiakkaiden kontaktointi on edennyt suunnitellusti. Kuntakokeilun omavalmentajat ottavat yhteyttä jokaiseen kokeilun asiakkaaseen. Yrityspalvelut toimivat edelleen TE-toimiston puolella. Kuntakokeilu ja TE-toimisto tekevät tiivistä yhteistyötä.

“Omavalmentajan avulla työnhakija voi helpommin saada apua yksilöllisen tarpeensa mukaan. Omavalmentajat opastavat ja auttavat työnhakija-asiakkaitaan koko työnhakuajan. Tavoitteena voi olla nopea työllistyminen, koulutuspaikka tai muut tukimuodot. Omaa ammatillista suuntautumista voi tarkentaa esimerkiksi uravalmennuksen avulla. Valmennuksista on tullut osallistujilta erittäin hyvää palautetta. Rekrykoulutukset nousevat puolestaan työnantajan tarpeista. Rekrykoulutuksessa työntekijä kartuttaa osaamistaan uuteen työhön. Alueella on käynnissä useita rekrytointikoulutuksia, jotka johtavat työhön jopa kuukauden mittaisen koulutuksen jälkeen”, kertoo Kokkolan kaupungin työllisyyspäällikkö Sanna-Mari Levijoki

Omavalmentaja auttaa yksilöllisissä tarpeissa

Työnhaku vaatii verkostoitumista ja tietoa siitä, keneen olla yhteydessä ja miten. Oman osaamisen sanoittaminen voi olla hankalaa. Omien vahvuuksien hahmottaminen ja markkinoiminen vaatii harjoittelua. Näitäkin asioita voi harjoitella omavalmentajan kanssa. Joskus tarvitaan myös terveydenhuoltoa ja sosiaalityön keinoja, jotta työnhaku etenee.

“Moni työnhakija toivookin yrittäjiltä mahdollisuuksia ja kykyä nähdä hakijan työuran erilaiset vaiheet ennakkoluulottomasti, aktiivisuutena. Kaikilla työnhakijoilla on osaamista, joka voidaan oikein valjastettuna saada käyttöön. Yrittäjät puolestaan odottavat hakijalta ennen kaikkea motivaatiota ja asennetta, kaiken muun sanotaan olevan opittavissa”, jatkaa Levijoki.

Palveluja kehitetään yhdessä

Alusta lähtien kuntakokeilun palveluja kehitetään yhdessä monien sidosryhmien ja kumppanien kanssa. Työllistämiskentällä on paljon toimijoita. Nyt tarvitaan yhteistyön tiivistämistä, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi eri organisaatioiden palveluiden ja työntekijöiden jalkautumista kokeilutoimiston tiloihin iParkissa. Tällä tavoin asiakkaat voisivat saada mahdollisimman laajan kattauksen palveluita työllistymisensä tueksi saman katon alta. Kesäkuun alussa käynnistyy myös kuntakokeilun maakunnallinen puhelinpalvelu. Se tarjoaa yhdestä numerosta kevyen työhönvalmennuksen palvelut, eli henkilökohtaisen avun ja neuvonnan pika-asioinnissa. 

Yhteinen tavoite, yhteinen toimintatapa

Kokeilun tarkoitus on yhdistää eri toimijoita työnhakijan tueksi. Yhteisen tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan kaikkia. Tällä hetkellä kuntakokeilun organisaatiota ja työnkuvia hiotaan kokonaisuuden kannalta parhaiten toimivaksi. Asiakastapaamiset järjestetään sekä lähipalveluna kokeilutoimistoilla, että etätapaamisina. Näin voidaan tuottaa monipuolisemmat palvelut ympäri maakuntaa, eikä palvelun esteeksi muodostu kulkuväline tai etäisyys. Kokkolan osalta kuntakokeilun asiakkaita palvellaan iParkissa, muualla kuntien virastotaloilla.

Lisätietoja:

Sanna-Mari Levijoki
työllisyyspäällikkö
Kokkolan kaupunki
044-7809086
sanna-mari.levijoki@kokkola.fi