Hyppää sisältöön

Kokkolan suurteollisuusalueella positiiviset näkymät tulevaisuuteen

Kokkolan kaupunki, Kokkolan Energia Oy ja Umicore Finland Oy ovat käyneet neuvotteluja maa-alueiden vuokraamisesta. Neuvottelujen pohjalta valmistellun sopimusluonnoksen mukaan Umicore Finland Oy vuokraa kaupungin ja Kokkolan Energia Oy:n omistamia maa-alueita, jotka sijaitsevat suurteollisuusalueella. Kokonaisuudessaan alueen pinta-ala on noin 26 hehtaaria. Sopimus sisältää myös osto-option.

Asiaa käsitellään kaupunginhallituksessa tänään maanantaina 6.6.2022, josta se etenee valtuustoon.

Tämän kevään positiiviset uutiset vahvistavat Kokkolan elinkeinoelämän kehitystä pitkälle tulevaisuuteen.

“Suurteollisuusalueen pitkäjänteinen kehitys, yhteistyö ja yritysten osoittama luottamus ilahduttavat meitä suuresti, ja kannustavat jatkamaan ja edelleen kehittämään toimintaedellytyksiä”, toteaa kaupunginjohtaja Stina Mattila tyytyväisenä.

Kokkola on tuoreessa kaupunkistrategiassaan sitoutunut olemaan aktiivinen kumppani alueen yrityksille ja tukemaan niiden kasvua. Aktiivinen elinkeinopolitiikka tukee työpaikkojen syntyä, ja vahvistaa alueen vetovoimaa.

“Umicoren suunnittelema laajennus on jälleen hieno osoitus suuren kansainvälisen toimijan luottamuksesta alueeseemme. Suurteollisuusalueen, kaupungin ja TKI-toimijoiden tiivis yhteistyö ja pitkäjänteinen kehitys luovat perustaa uusille investoinneille”, kuvailee kaupungin kehitysjohtaja Jonne Sandberg.

 

Lisätietoja:

Stina Mattila
kaupunginjohtaja
Kokkolan kaupunki
stina.mattila@kokkola.fi

Jonne Sandberg
kehitysjohtaja
Kokkolan kaupunki
jonne.sandberg@kokkola.fi