Hyppää sisältöön
Vuoden työmatkapyöräilijä pyörällä ja palkinnoilla Suntin vieressä

Kokkolan vuoden 2022 työmatkapyöräilijä

Vuoden 2022 työmatkapyöräilijäksi on valittu Suomen Terveystalon Kokkolan toimipisteessä työskentelevä työfysioterapeutti Nina Karhu.

Erittäin hyviä ehdotuksia saimme yhteensä 57, joista viittä henkilöä oli ehdotettu useampaankin kertaan.
Hyvien ehdokkaiden joukosta valinta päätyi tänä vuonna Nina Karhuun.

Nina on ammatiltaan fysioterapeutti ja aiemmin hän työskenteli reilut
10 vuotta keskussairaalan fysiatrian poliklinikalla sekä sisätautiosastolla sydänpotilaiden kanssa. Muutama viikko sitten työpaikaksi vaihtui Terveystalo. Hän on koko ikänsä liikkunut ja pyöräillyt koulumatkat siitä lähtien, kun koululta oli lupa tulla yksin pyörällä kouluun. Työmatkat hän kulkee aina pyörällä. Kulkuvälineenä on maastopyörä, koska sillä on mukava polkea kesällä myös metsässä ja talvisin sillä pärjää hyvin lumisillakin teillä. Ninan lapset ovat pienestä pitäen kulkeneet pyörän takana kärryssä, mutta tänä keväänä he ovat halunneet aamuisin itse pyöräillä kouluun ja päiväkotiin.

Ninalle työmatkaliikunta on erittäin tärkeässä roolissa. Aamuisin virkistyy ja saa kehon hereille tulevaa työpäivää ajatellen ja työpäivän jälkeen saa kotimatkalla tyhjennettyä ajatukset työasioista. Hyötyliikunnasta saa myös helposti kerättyä päivän liikunta-annokseen hyvän pohjan. Liike on lääke, ja sopivana annoksena auttaa kaikkeen.

Työmatkapyöräilijän tunnistaa siitä, että hän hymyilee!