Hyppää sisältöön

Korona-aika on muuttanut työelämää myös kuntasektorilla

Työelämän murros on ollut näkyvillä myös perinteisesti hitaaksi mielletyllä kuntasektorilla viime vuosien aikana. Kevättalvella 2020 Suomeen rantautunut koronapandemia vauhditti muutoksia yllättäen ja pyytämättä, toteaa Kokkolan kaupungin henkilöstöjohtaja Eija Pienimäki.

”Koronan käynnistämä etätyö tuli ryminällä myös kuntaan, eikä muutos kaikilta osin ollut helppo”, Pienimäki kuvaa. ”Kaupunkiorganisaatioille on tyypillistä monitoimialaisuus ja työtehtävien laaja kirjo. Työn sisältö ja tehtävät ovat keskenään hyvinkin erilaisia, eikä kaikkia tehtäviä ole edes mahdollista hoitaa etänä. Kun tarkastelen nyt runsaan puolentoista vuoden kokonaiskuvaa, olen iloinen siitä, kuinka hyvin etätyöhön tartuttiin ja sen tuomat haasteet on pääosin voitettu. Henkilöstömme on oppinut huomioimaan toistensa työtä uudella tavalla, ja etätyö on varmasti tullut jäädäkseen yhtenä luontevana työn tekemisen tapana.”

Etätyön hyvien puolien rinnalle on julkisessa keskustelussa viime aikoina noussut myös yhteisöllisyyden merkityksellisyys työhyvinvoinnin kannalta. ”Etätyössä on runsaasti hyviä puolia, mutta usein myös työkaverin ikävää ja työyhteisön puutetta. Pelkkä digitaalinen yhteydenpito ei anna samaa yhteisöllisyyden tunnetta”, muistuttaa Pienimäki.

Eija Pienimäki on itse vaihtamassa työpaikkaa syksyn aikana. ”Viime aikoina olen muutenkin pohtinut hyvin paljon työn, työyhteisön ja työkavereiden isoa merkitystä elämässä, kun olen itse siirtymässä uusiin haasteisiin. Työ Kokkolan kaupungilla on ollut todella antoisaa, ja työkaverit ihan huippuja. Ikävä tulee olemaan suuri. Oma elämäntilanne on kuitenkin nyt sellainen, että pitkään kahdella paikkakunnalla eläneenä on mahdollisuus rauhoittaa elämää yhteen osoitteeseen uuden houkuttelevan tilanteen avautuessa.”

Kokkolan kaupunginhallitus päättää 9.8. kokouksessaan laittaa henkilöstöjohtajan viran haettavaksi. Hakuilmoitus julkaistaan Kuntarekryssä.