Hyppää sisältöön

Kuntakokeilussa luodaan yhdessä uutta työllisyydenhoidon palvelumallia

Työllisyyden kuntakokeilulla haetaan kuntien vahvempaa roolia työllisyydenhoidossa. Kunnat ovat vastanneet 1.3.2021 lähtien eräistä TE-hallinnon aiemmin hoitamista tehtävistä ja vuodelle 2024 on vastuiden suunniteltu lisääntyvän entisestään.

Perustehtävä kunnalla työllisyyspalvelujen tarjoajana on edelleen sama, mikä valtiolla oli tehtävän hoidossa: auttaa työnhakijaa pohtimaan opintoja, tarjota työtä ja opastaa työhön hakeutumisessa tai pohtia esimerkiksi kuntoutusta, mikäli sitä tarvitaan. Tarkoituksena on rakentaa yhden luukun palvelua. Tällöin työnhakija-asiakas saa yhdestä paikasta tarvitsemansa palvelukokonaisuuden suunnittelun sekä avun ja tuen.

Kuntakokeilussa palvellaan Kelan peruspäivärahalla olevia ja työmarkkinatukea saavia työnhakijoita, maahanmuuttajia ja vieraskielisiä työnhakijoita sekä alle 30-vuotiaita työnhakijoita.

Miten kuntakokeilu näkyy työnhakijalle?

Monella työnhakija-asiakkaalla säilyi sama virkailija, mutta esimerkiksi asiointipiste on saattanut vaihtua. Kokkolassa asiakkaita palvellaan iParkissa, Vaasantien puoleisessa A-rapussa. Kaustisella työnhakija voi vierailla edelleen Kaustisella sijaitsevassa TE-toimistossa ja Perhossa sekä Kannuksessa oman kunnan kunnantalolla. Myös Kaustisen seudun osalta asiointi on mahdollista omalla kunnantalolla.

Etäyhteyden ottaminen on mahdollista läpi maakunnan. Mikäli omassa kunnassa ei ole tarvittavaa palvelua, sitä voidaan laajan verkoston turvin tuottaa asiakkaalle lähempänä asuinkuntaa.

Haluaisin verkoston toimijana tietää, millaista toimintanne on?

Kuntakokeilussa haetaan yhdessä ratkaisuja muun muassa eri toimijoiden palveluiden kehittämiseksi ja yhteensovittamiseksi sekä uudenlaisen, verkostomaisesti toimivan organisaation rakentamiseksi.

Kuntakokeilussa työskentelee sekä TE -taustaisia että kuntataustaisia työntekijöitä. Verkoston jäseniä on kutsuttu aktiivisesti mukaan suunnitteluun, ja organisoituminen on vielä muotoilun alla. Asiakastyötä on kuitenkin jatkettu normaalisti ja kehittämistyö jatkuu kokeilun edetessä, sillä olemmehan mukana uuden organisaation ja toimintakulttuurin luomisessa.

Meitä voi ilman muuta kutsua mukaan verkostoihin ja myös me kutsumme ja olemme kutsuneet mielellämme aktiivisesti verkostotoimijoita yhteisten pöytien äärelle. Rakennamme tiimejä aktiivisesti ja kuntakokeilussa aloittaa uusia työntekijöitä 1.1.2022. Tämän jälkeen kokonaisuus ja roolitukset esitetään selvemmin myös verkostotoimijoille.

Olen yrittäjä, mitä minun pitää tietää kuntakokeilusta?

TE-toimistossa on edelleen työssä olevien ja yrittäjien asiointi, mutta myös kuntakokeilussa yrittäjiä palvellaan esimerkiksi palkkatukeen ja rekrytointiin liittyvissä asioissa. Työvoimatarpeissasi ja oman alueen asioinnissa voit lähestyä meitä paikallisten työllisyyskoordinaattoreiden kautta: Kannuksessa Laura Korhonen, Kaustisen seudulla Anna Nieminen ja Johanna Hautala ja Kokkolassa Matti Mäki-Ainali ja Matthew Mendy.

Miten otan yhteyttä?

Meihin voi ottaa yhteyttä alueellisen palvelunumeron kautta puh. 06 828 9800, joka palvelee ma-ke klo 9-12 ja klo 13-15. Lisää yhteydenottotapoja löytyy verkkosivuiltamme www.kokkola.fi/kuntakokeilu kohdasta Kokkolan seudun kuntakokeilun yhteystiedot. Tätä kautta meille voi lähettää esimerkiksi turvapostia.

Kokkolan seudun kuntakokeilun yhteystiedot