Hyppää sisältöön

Lucina Hagman –palkinto 2021

Kokkolan kaupunki jakaa perjantaina 10.9. vuoden 2021 Lucina Hagman –palkinnon. Palkinnolla halutaan huomioida kälviäläislähtöisen opettaja ja kansanedustaja Lucina Hagmanin kasvatusfilosofisen perinteen jatkaminen.

Palkinto myönnetään koulutuksen tasa-arvon, sukupuolten välisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen sekä kasvatuksen ja koulutuksen uudistamisen hyväksi tehdystä pedagogisesta työstä. Palkinnon saaja voi olla yksittäinen henkilö, pienryhmä tai yhteisö, joka on määrätietoisen ja pitkäaikaisen työn tai uuden innovaation avulla edistänyt näitä tavoitteita.

Vuonna 2021 Lucina Hagman –palkinnon saavat kokkolalaisen Koivuhaan koulun opettajat Annika Ammesmäki-Kangasniemi ja Veera Kivelä. He ovat luoneet monipuolisen ja vahvan yhteisopettajuustiimin, jossa positiivinen ja yhteisöllinen pedagogiikka edistää yhdenvertaisuutta.

Lucina Hagman –palkinnon myöntää palkintoraati, joka sai yhteensä 15 esitystä palkinnonsaajaksi. Raadin puheenjohtajana on toiminut Sari Innanen, ja siihen kuuluvat Tuula Storbjörk, Ronnie Djupsund, Merja Meriläinen ja Leena Raitala.

Palkintoraati pitää kannatettavana, että palkinto jaetaan opettajille jotka arjen työssään arvostavat Lucina Hagmanin kasvatusperinnettä. Lisäksi on huomioitava, että opettajan työtä on tehty poikkeusoloissa, kun Koivuhaan koulu on toiminut väistötiloissa ja koronapandemia on ravisutellut koulun normaalikäytäntöjä.

Palkittavien työssä painottuu niin positiivinen pedagogiikka kuin yhteisopettajuus. Molemmat aihepiirit ovat olleet sivistyskeskuksen kehittämiskohteita viime vuosina.