Hyppää sisältöön

Miehet lukemaan – lukemiskulttuuria miehille

Kokkolan kaupunginkirjastossa alkaa tammikuussa 2023 Miehet lukemaan – lukemiskulttuuria miehille –hanke, jonka tavoitteena on edistää miesten lukemisharrastusta. Hankkeeseen on saatu tukea Aluehallintovirastolta.

Miehet lukemaan – lukemiskulttuuria miehille -hankkeessa järjestetään tämän vuoden aikana useita kirjailijavierailuja. Osa vierailuista on ruotsinkielisiä. Hankkeessa keskitytään miehiä kiinnostaviin aihealueisiin. Vierailijoiksi kutsutaan kirjailijoita, joiden kirjat käsittelevät esimerkiksi sotaa, metsästystä ja kalastusta, historiaa, sukuhistoriaa, urheilua, tekniikkaa ja kädentaitoja.

Vasemmalla mies ja oikealla kirjan kansikuva.
Marcus Rrosenlund – kuva Miikka Pirinen.

Kirjailijavierailut aloittaa Marcus Rosenlund tiistai-iltana 10.1. kello 17.30 Rosenlund kertoo ajankohtaisesta kirjastaan Det stora lilla livet (Pieni suuri elämä). Tietokirjassa perehdytään siihen, miten pikkuruisilla elämänmuodoilla voi olla valtava vaikutus, ei vain säähän ja ilmastoon, vaan myös planeettamme kehitykseen ja tulevaisuuteen. Tilaisuus on ruotsinkielinen.

Mies seisoo lentokoneen edessä.
Reino Myllymäki – kuva Raimo Korpi.

Lauantai 14.1. kello 13 Reino Myllymäki esittelee kirjaansa Paavo Kahla – tähystäjäritari vailla vertaa, joka kertoo tiedustelulentokoneen tähystäjän, Lohtajalla syntyneen Mannerheim-ristin ritari kapteeni Paavo Kahlan (1918–1944) tarinan. Myllymäki on kokkolalaissyntyinen ilmailuhistorian harrastaja, joka on kirjoittanut useita teoksia ilmailuhistoriasta ja johtamisesta.

Marko Hautala – kuva Veikko Somerpuro.

Vaasalainen kirjailija Marko Hautala saapuu vieraaksi keskiviikkoiltana 18.1. kello 18 Hautala kirjoittaa psykologista kauhua. Hänen teoksiaan on käännetty kahdeksalle kielelle, muun muassa saksaksi, italiaksi ja englanniksi. Hänen uusin teoksensa on novellikokoelma Kuolleiden valssi.

Juha Ylimaunu

Tammikuun viimeinen kirjailijavieras on FT Juha Ylimaunu lauantaina 28.1. kello 13 Ylimaunu kertoo kirjastaan Pirtusota ja salakuljettajat – Pohjanlahden tuntematon historia. Teos on ensimmäinen faktoihin perustuva kuvaus Pohjanlahden alkoholin salakuljetuksesta 1919–1939 ja sen harjoittajista. Teos tarjoaa runsaasti uutta tietoa ja kumoaa vanhoja käsityksiä kieltolain ajasta. Kirjassa puhutaan salakuljettajista ensi kertaa oikeilla nimillä. Kaikkien salakuljettajien toiminta ei päättynyt kieltolain kumoamiseen, sillä sota-aikoina eräiden taitoja tarvittiin muissa salaisissa operaatioissa.

Kevään aikana kirjastossa vierailevat myös Kannuksen kaupunginjohtaja, tietokirjailija Jussi Niinistö, tietokirjailija ja luontokuvaaja Harri Ahonen sekä kirjailija Juha Itkonen. Jussi Niinistö kertoo kirjoittamastaan Paavo Susitaipaleen elämäkerrasta, Harri Ahonen Pohjois-Norjan kauneimmista luontokohteista ja Juha Itkonen uusimmasta kirjastaan Teoriani perheestä.

Kirjailijavierailut ovat avoimia kaikille eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Tilaisuuksissa jaetaan Lukupäiväkirjaa, johon voi merkitä lukemansa kirjat ja omat arvostelut niistä. Tilaa on myös keskenjääneille kirjoille.