Hyppää sisältöön

Nauti keväisestä luonnosta ja retkeile turvallisesti!

Kokkolan ulkoilu- ja retkeilymaastot houkuttavat niin lähiliikuntapaikoille kuin luonnossa ulkoiluunkin. Liikkeelle pääsee niin jalkaisin, maastopyöräillen tai vaikkapa ratsastaen. Retkipolkujen, tulentekopaikkojen ja kuntoportaiden sesonki on alkamassa. Kokkolan kaupunki muistuttaa ulkoilijoita muutamista tärkeistä asioista:

Nuotiot ja tulistelupaikat

  • Noudata erityistä varovaisuutta tulen käsittelyssä!
  • Tee tuli vain merkityillä tulentekopaikoilla. Tulen tekeminen maastoon ei ole jokaisenoikeus. Myös grillin käyttö maastossa on kiellettyä.
  • Seuraa palovaroituksia. Ruohikko- ja metsäpalovaroituksen aikaan avotulta ei saa tehdä edes nuotiopaikalla. Myös grilli on avotuli.

Moottoriajoneuvolla tai hevoskärryllä ajetaan vain tiellä

  • Sekä moottoriajoneuvo että hevoskärry ovat ajoneuvoja, joilla ei saa liikkua maastossa.
  • Yksityistiellä ajaminen edellyttää tienhoitokunnan lupaa tai tieosakkuutta.
  • Maastoon ei saa myöskään pysäköidä tai säilyttää siellä ajoneuvoja.
  • Pysäköi ensisijaisesti merkityille parkkipaikoille. Mikäli pysäköit tienvarteen, noudata liikennesääntöjä ja huolehdi siitä, ettei pysäköity ajoneuvo estä liikennettä tiellä tai liittymissä. Muista, että tiellä voi liikkua myös traktoreita ja muita leveitä työkoneita.

Linnunpönttöjä puihin vain maanomistajan luvalla

  • Linnunpönttöjen kiinnittäminen puihin vaatii aina maanomistajan luvan, myös kaupungin mailla.
  • Pöntöt tulee asentaa niin, että ne eivät ole kiinteästi puussa kiinni, ne ovat helposti irrotettavissa ja huollettavissa.
  • Naulaaminen, ruuvaaminen ja erilaisten rautalankojen tai –pantojen käyttö kiinnittämiseen on kielletty.
  • Jos olet asentanut linnunpönttöjä jo aiemmin, muista huoltaa ne vuosittain. Viimeistään huhtikuussa on aika tarkistaa pöntön kunto, ja irrottaa linnuille vaaralliset rautalangat, naulat ja ruuvit.

Pidä koirakaveri kytkettynä

  • Muista, että metsästyslain mukaan koira on pidettävänä kytkettynä maastossa 1.3. – 19.8. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koira on pidettävä kytkettynä myös muuna aikana.
  • Taajamassa koira on järjestyslain mukaan pidettävä aina kytkettynä. Koiraa ei kytkettynäkään saa viedä kuntoradalle, uimarannalle tai leikkipuistoon ellei sitä ole erikseen sallittu. Vastuullinen ulkoiluttaja kerää koiran jätökset asianmukaisesti maastosta.
  • Luvallisestikin irrallaan olevan koiran tulee aina olla omistajansa hallittavissa.
  • Näin turvataan luonnonvaraisten eläinten pesimisrauha. Myös muut ulkoilijat ja luonnossa liikkujat kiittävät!