Hyppää sisältöön

Rakennusrestauroinnin työllisyyspilotin toinen ryhmä aloittaa elokuussa

Rakennusrestauroinnin työllisyyspilotissa haetaan parhaillaan työntekijöitä elokuussa aloittavaan toiseen ryhmään. Ryhmään palkataan työllisyyden kuntakokeilun ja TE-toimiston asiakkaista 4 – 6 työtöntä työnhakijaa, joilla on palkkatukioikeus. Erityisesti haetaan henkilöitä, joilla on rakennus-, pintakäsittely- tai puualan koulutus tai muuten hankittua vastaavaa osaamista.

Maaliskuussa käynnistynyt rakennusrestauroinnin työllisyyspilotti on osa kaupungin harkinnanvaraista työllistämistä ja sitä koordinoi kaupungin työllisyyspalvelut. Työllisyyspilotti toteutetaan yhteistyössä työllisyyspalveluiden, museopalveluiden, kaupunkitoimitilojen ja Kokkolan seudun opiston kanssa.

Työllisyyspilotissa tavoitteena on antaa työttömille työnhakijoille työkokemusta sekä auttaa heitä etenemään kohti avoimia työmarkkinoita. Työ alkaa kuukauden työkokeilulla, jonka jälkeen henkilöiden kanssa solmitaan neljän kuukauden työsopimus. Jaksoon sisältyy aina työllistymistä edistävää toimintaa.

Pilotin aikana osallistujat kunnostavat kaupungin arvorakennuksia ja saavat ohjausta rakennusrestauroinnissa. Perehdyttäminen rakennusrestauroinnin tekniikoihin tapahtuu pääasiassa työtehtävien yhteydessä. Opastamisesta vanhan entisöinnissä vastaavat Kokkolan seudun opisto ja K.H.Renlundin museo, ja työnjohdosta kaupunkitoimitilat.

Työllisyyspilotin ensimmäisellä ryhmällä kohteena on ollut Taidetalo Renlund, jossa ryhmä on kunnostanut Kokkolan seudun opiston käytössä olevia luokkatiloja. Tarkoituksena on saada luokkatilat alkuperäiseen kuntoon, mutta opiston tuleviin toimintatarpeisiin sopiviksi. Työt ovat pitäneet sisällään muun muassa ikkunoiden kunnostamista ja maalaamista, seinien ja kattojen maalaamista sekä koristemaalauksien entisöintiä.

Tuleviksi kohteiksi on suunniteltu Roosin korttelissa suolamakasiinia, jossa tarkoituksena on kunnostaa ikkunoita, sekä Museokorttelin rakennuksia, joissa tehdään erilaisia sisä- ja ulkotöitä. Lisäksi on kartoitettu, että muun muassa Lohtajan kotiseutumuseolla, Öjan kalastajamuseolla ja Varvin sepäntuvalla voitaisiin toteuttaa erilaisia sisä- ja ulkokorjauksia. Tankarin rakennuksissa, Ohtakarin kalastusmuseolla sekä Lohtajan kivikoilulla puolestaan tarvetta on katto- ja ulkovuoren korjauksille.

Mikäli olet työtön työnhakija ja olet kiinnostunut osallistumaan rakennusrestauroinnin työllisyyspilottiin, ota yhteyttä omaan työllisyyden kuntakokeilun tai TE-toimiston vastuuasiantuntijaasi kesäkuun aikana.

Tiedote 24.3: Työllisyyspilotti antaa oppia ja työkokemusta rakennusrestauroinnissa