Hyppää sisältöön

Talousarvio 2027 / Kaupunginjohtajan esitys

Talouskasvu vahvistuu, mutta kuntatalouden näkymä säilyy vaikeana

Suomen talouden arvioidaan kääntyvän kasvuun, mutta näkymiin liittyy edelleen huomattavaa epävarmuutta. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan bruttokansantuote kasvaa 1,6 prosenttia vuonna 2026 ja keskimäärin vajaat kaksi prosenttia lähivuosina. Kasvua tukevat erityisesti puhtaan siirtymän, energia- ja datakeskushankkeiden sekä puolustus- ja kaksikäyttöteknologian investoinnit.

Julkisen talouden alijäämä ja velkasuhde pysyvät korkeina. Työllisyys heikkenee vielä vuonna 2026 ja alkaa ennusteiden mukaan kohentua vuodesta 2027 lähtien. Geopoliittiset jännitteet, kauppapolitiikan häiriöt sekä investointien rahoitukseen ja toteutumiseen liittyvät epävarmuudet voivat kuitenkin hidastaa kasvua.

Kuntatalouden tilanne heikkenee vuonna 2027. Toimintakulujen arvioidaan kasvavan palkankorotusten, työttömyysetuuksien kuntaosuuksien ja korkean investointitason vuoksi. Samalla valtion toimenpiteet vähentävät kuntien rahoitusta. Toiminnan ja investointien rahavirta pysyy valtakunnallisesti selvästi negatiivisena, minkä seurauksena kuntien lainakanta kasvaa edelleen.

Kaupungin ja liikelaitoksen tulos alijäämäinen

Kaupungin ja liikelaitoksen vuoden 2027 talousarvio on tilinpäätössiirtojen jälkeen noin 2,9 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja on noin -3,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2026 alkuperäinen talousarvio oli noin 0,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Tuloksen heikkeneminen johtuu erityisesti toimintakatteen heikkenemisestä, valtionosuuksien vähenemisestä ja rahoituskulujen kasvusta. Verotulojen kasvu lieventää muutosta, mutta ei riitä kattamaan menojen ja rahoituserien kokonaisvaikutusta. Vuosikate jää selvästi poistotasoa alemmaksi, mikä lisää investointien velkarahoituksen tarvetta.

Käyttötalous

Vuodelle 2027 kaupungin ja liikelaitoksen ulkoisiin toimintatuottoihin on budjetoitu yhteensä 40,5 miljoonaa euroa. Toimintatuotot kasvavat vuoden 2026 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna noin 0,8 miljoonaa euroa eli 2,1 prosenttia.

Myyntituotot kasvavat erityisesti vesi- ja jätevesimaksujen sekä vesihuollon perus- ja liittymismaksujen nousun vuoksi. Muiden toimintatuottojen arvioidaan vähenevän sote-kiinteistöjen yhtiöittämiseen liittyvän vuokratuottojen laskun seurauksena.

Toimintakuluihin on varattu yhteensä 196,3 miljoonaa euroa. Kulut kasvavat vuoden 2026 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna noin 4,2 miljoonaa euroa eli 2,2 prosenttia. Kasvusta noin 3,9 miljoonaa euroa muodostuu henkilöstökuluista.

Henkilöstökuluihin varattu määräraha on yhteensä 119,2 miljoonaa euroa. Kasvua aiheuttavat erityisesti sopimuskorotusten vaikutukset palkkoihin ja henkilösivukuluihin. Palvelujen ostoihin on varattu 31,0 miljoonaa euroa, ja niiden kasvu kohdistuu muun muassa palveluseteleihin, tietotekniikka- ja ohjelmistopalveluihin sekä opetus- ja kulttuuripalveluihin.

Aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin varatut määrärahat laskevat 14,6 miljoonaan euroon. Avustuksiin on varattu 14,3 miljoonaa euroa ja muihin toimintakuluihin 17,3 miljoonaa euroa. Toimintakate on -155,8 miljoonaa euroa ja heikkenee edellisvuoden alkuperäiseen talousarvioon verrattuna noin 3,4 miljoonaa euroa.

Tulo- ja kiinteistöveroihin ei esitetä muutoksia

Kokkolan kaupungin verotuloiksi arvioidaan vuonna 2027 yhteensä 137,8 miljoonaa euroa. Verotulot kasvavat vuoden 2026 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna noin 2,8 miljoonaa euroa eli 2,1 prosenttia. Kasvu muodostuu pääosin yhteisöverotuottojen noususta. Tuloveroprosenttiin tai kiinteistöveroprosentteihin ei esitetä muutoksia. Tuloveroprosentti on 9,2.

Valtionosuuksiksi arvioidaan 32,2 miljoonaa euroa, mikä on noin 3,3 miljoonaa euroa eli 9,2 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2026 alkuperäisessä talousarviossa. Vähennys johtuu ennen kaikkea verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen pienenemisestä. Arvioon sisältyvät myös valtion vuoden 2027 kuntatalouteen kohdistamat leikkaukset.

Valtionosuuksien tulevaan kehitykseen liittyy huomattavaa epävarmuutta. Lasten ja perusopetusikäisten määrän väheneminen pienentää laskennallista rahoitusta, vaikka palveluverkon ja henkilöstön kustannukset eivät alene samassa tahdissa. Kaupungin rahoituspohjaa on siksi tarkasteltava verotulojen ja valtionosuuksien kokonaisuutena.

Rahoitustuotot ja -kulut

Kaupungin ja liikelaitoksen rahoitustuotot ja -kulut ovat vuoden 2027 talousarviossa nettona noin -0,8 miljoonaa euroa. Korkokuluihin on varattu 6,0 miljoonaa euroa, kun vuoden 2026 alkuperäisessä talousarviossa vastaava määrä oli 4,8 miljoonaa euroa. Kasvava lainakanta lisää korkomenoja vähitellen uuden rahoituksen hinnan välittyessä kustannuksiin.

Osinkotuottojen arvioidaan säilyvän kokonaisuutena lähellä vuoden 2026 tasoa. Arvio perustuu keskeisten konserniyhtiöiden ajantasaisiin tulosennusteisiin.

Vuosikate

Vuoden 2027 talousarviossa kaupungin ja liikelaitoksen vuosikate on noin 13,4 miljoonaa euroa. Vuosikate heikkenee vuoden 2026 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna noin 4,4 miljoonaa euroa eli 24,6 prosenttia ja kattaa poistoista ja arvonalentumisista noin 79 prosenttia. Tulorahoitusta ei siten jää investointien rahoittamiseen.

Investoinnit ja rahoituslaskelma

Kaupungin ja liikelaitoksen vuoden 2027 nettoinvestoinnit ovat kaupunginjohtajan esityksessä yhteensä noin 37,7 miljoonaa euroa. Investointitaso laskee vuoden 2026 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna noin 5,1 miljoonaa euroa. Vuosien 2027–2029 nettoinvestoinnit ovat yhteensä noin 75,5 miljoonaa euroa.

Vuoden 2027 keskeiset investoinnit:

  • Halkokarin koulun ja päiväkodin rakentaminen
  • Kiviniityn päiväkoti
  • Liikenneväylien perusinfra
  • Keskustan elinvoimahankkeet
  • Talonrakentamisen korjausmäärärahat
  • Kokkolan suomalaisen lukion peruskorjaus
  • Mäntykankaan koulun teknisen työn tila
  • Kaupunginkirjaston muutostyöt
  • Kokkolan Veden verkosto- ja laitosinvestoinnit

Rahoituslaskelman toiminnan ja investointien rahavirta on noin -26,3 miljoonaa euroa. Pitkäaikaisten lainojen lisäykset ovat 55,0 miljoonaa euroa ja vähennykset noin 35,1 miljoonaa euroa. Lainakanta kasvaa siten vuoden aikana noin 19,9 miljoonaa euroa. Rahoituksen rahavirta on liikelaitos huomioiden noin 19,9 miljoonaa euroa. Rahavarojen arvioidaan vähenevän vuoden aikana noin 6,4 miljoonaa euroa.

Kaupungin ja liikelaitoksen taseessa oli vuoden 2025 tilinpäätöksessä kertynyttä ylijäämää noin 51,6 miljoonaa euroa. Jos vuosi 2026 toteutuu alkuperäisen talousarvion mukaisesti ja vuosi 2027 talousarvioesityksen mukaisesti, taseeseen kertynyt ylijäämä säilyy vuoden 2027 lopussa edelleen lähellä 50 miljoonaa euroa.

Taloutta tasapainotetaan ja kaupunkia kehitetään hallitusti

Talousarvio 2027 ja taloussuunnitelma 2028–2029 on laadittu epävarmassa toimintaympäristössä. Talouskasvun vahvistuminen ja Kokkolan laaja investointipotentiaali tarjoavat myönteisiä mahdollisuuksia, mutta niiden aikatauluihin ja toteutumiseen liittyy epävarmuutta.

Kaupungin talouden tasapainottaminen edellyttää toimintamenojen kasvun hillintää, talousohjelman toimenpiteiden toteuttamista ja investointien priorisointia. Tavoitteena on turvata lakisääteiset ja strategisesti tärkeät palvelut, hillitä velkaantumista ja säilyttää taloudellinen liikkumavara kaupungin tulevalle kehittämiselle.

 

Talousarviotiedote 2027

Lisätietoja: