Hyppää sisältöön

Tapio Väinölän lahjoitus Kokkolan kaupungille

Kokkolan kaupunki on saanut lahjoituksena kokkolalaisen valokuvaaja Tapio Väinölän kuva-aineistoa. Aineisto sisältää negatiiveja, dioja sekä vedoksia vuosilta 1968–2009, yhteensä yli 50 000 yksittäistä ruutua. Tapio Väinölän tuotannossa näkyy hänen kiinnostuksensa ympärillä olevaan elämään, ihmisiin sekä luontoon.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa aineistossa on kuvattuna historiallista ja osittain jo kadonnutta Kokkolan ja sen lähialueiden ympäristöä ja elämää. Väinölä on tallentanut filmille lähihistoriaa kuten kaupunkikuvia, tehdasympäristöjä, tapahtumia, messuja, kilpailuja, festivaaleja, näyttelyjä, pääministerien ja presidenttien vierailuja unohtamatta lapsia sekä päiväkotien ja koulujen toimintaa. Luonnosta kiinnostuneena lintuharrastajana Väinölä on kuvannut lintujen lisäksi myös muita eläimiä, kasveja, maisemia sekä luonnonilmiöitä.

Tapio Väinölälle on myönnetty vuonna 1975 Suomen kameraseurojenliiton AFIAP-arvonimi (Artiste FIAP). Hän on osallistunut useisiin valtakunnallisiin valokuvauskilpailuihin ja -tapahtumiin. Väinölän valokuvia on ollut esillä useissa näyttelyissä 1970–1980-luvuilla, mm. ”Botnia 5”, Merestä Maalle, Vackert – men vemodigt! , KAITFORS valokuva- ja väridianäyttely, kevätnäyttely Alavetelin Gillessstugassa, yhteisnäyttely taidemaalari Jorma Korpelan kanssa sekä Nahkiaisnäyttely K.H.Renlundin museolla. Väinölä on toiminut 1990-luvulta 2000-luvulle Kokkolan kaupungin Tienestin Mediapajan ohjaajana ja sen lisäksi osallistunut moniin eri toimijoiden kanssa toteutettuihin projekteihin.

Tapio Väinölän valokuva-aineisto tullaan säilyttämään ja luetteloimaan Kokkolan kaupungin museoissa. Kulttuuri- sekä henkilöhistoriaan liittyvä valokuva-aineisto säilytetään K.H.Renlundin museossa ja liitetään osaksi K.H.Renlundin museon kokoelmia. Luontoon liittyvä valokuva-aineisto säilytetään Kiepissä, Kokkolan luonnontieteellisessä museossa ja liitetään osaksi Kiepin kokoelmia.

Lisätiedot: Kieppi, Merja Passoja puh. 044 7809 475 ja K.H.Renlundin museo, Nina Axelqvist puh. 044 780 9760, etunimi.sukunimi@kokkola.fi

Mies nojaa sillan kaiteeseen.
Tapio Väinölä toukokuussa 1991.