Hyppää sisältöön
Ilmakuva puistosta, johon ylioppilaat kokoontuneet lakkiaisjuhlaan
Vuoden 2020 ylioppilaiden juhla Länsipuistossa

Venetsialaisviikonloppuna juhlitaan myös vanhoja ja kevään ylioppilaita

Kokkolan lukiot järjestävät venetsialaisviikonvaihteessa sekä keväältä koronatilanteen vuoksi siirtyneet vanhojen tanssit, että keväällä valmistuneiden ylioppilaiden yhteisen juhlatilaisuuden. Vanhojen tanssit pyörähdellään perjantai-iltana 27.8. koulukohtaisin järjestelyin, mutta vierailuja muille kouluille tai yhteistansseja ei tällä kertaa nähdä. Tanssien yleisömäärä on rajattu tanssiparien läheisimpiin, tilaisuuksissa käytetään kasvomaskia ja noudatetaan turvavälejä. Lukiot ohjeistavat vanhoja ja heidän lähipiiriään oman koulun käytännöistä Wilman kautta.

Lauantain 28.8. ylioppilasjuhlat toteutuvat viime vuoden tapaan ulkoilmatilaisuutena Länsipuistossa klo 11. Myös Länsipuiston tilaisuus on suunnattu ylioppilaille ja heidän lähimmilleen. Laaja puistoalue mahdollistaa turvavälien pitämisen ja osallistujia on ohjeistettu kasvomaskin käyttöön koko tilaisuuden ajan. Myös tämän tilaisuuden tarkempi info on lähetetty ylioppilaille Wilman kautta.

Kokkolan kaupunki onnittelee viikonlopun juhlijoita. ”Sekä koulujen vanhimmat että kevään ylioppilaat ovat suorittaneet opintojaan koronaepidemian aikana poikkeuksellisin järjestelyin, ja joutuneet opiskelunsa aikana myös luopumaan monista lukion perinteisistä tapahtumista. Yhteinen, turvallinen juhlahetki on siis enemmän kuin ansaittu”, toteaa sivistysjohtaja Terho Taarna.