Hyppää sisältöön
Uimaranta, jossa on laituri

Uimarantaluettelo

Yleiset uimarannat luokitellaan ns. yleisiin ja pieniin yleisiin uimarantoihin kävijämäärän mukaan. Uimarannoista on laadittu uimarantaluettelo, joka päivitetään vuosittain ennen uimakauden alkua. Yleisöllä on mahdollisuus esittää ehdotuksia ja huomautuksia uimarantaluetteloa koskien osoitteeseen: yterveys@kokkola.fi.

Uimarantaluettelossa mainittujen rantojen uimaveden laatua tarkkaillaan uimakauden aikana (15.6.–31.8.) säännöllisen näytteenoton avulla noin kerran kuukaudessa. Näytteistä tutkitaan sellaisten bakteerien esiintymistä, jotka osoittavat uimaveden ulosteperäistä saastumista. Lisäksi uimarannoilta tehdään havaintoja myös syanobakteerien eli sinilevien esiintymisestä. Näytteenoton lisäksi uimarantoja valvotaan säännöllisten tarkastuskäyntien avulla, joiden yhteydessä kiinnitetään huomiota mm. uimarantojen siisteyteen, jätehuoltoon ja käymälöihin.

Uimavesinäytteiden tulokset tulee pitää esillä kunkin uimarannan ilmoitustaululla ja tällä sivulla.

Tulokset pidetään nähtävillä myös näillä sivuilla.

Terveydensuojeluviranomaisen valvomat yleiset uimarannat 

  • Lahdenperän uimaranta, Lahdenperäntie, Kokkola
  • Meripuiston uimaranta, Meritie, Kokkola
  • Laajalahden uimaranta, Hietanokantie, Kokkola
  • Öjan uimaranta, Långö, Öjantie, Kokkola
  • Vattajan uimaranta, Ohtakari, Ohtakarintie, Lohtaja, Kokkola
  • Valkohieta, Trullevinniemi, Kokkola

Terveydensuojeluviranomaisen valvomat pienet yleiset uimarannat

Kokkola:

  • Punakalliot, Trullevinniemi, Kokkola
  • Palma, Palmantie, Kokkola
  • Hietaperän uimaranta, Santaperäntie, Lohtaja
  • Karhukorvenjärvi, Vuolle, Lohtaja
  • Ryöpäs, Rahkonen, Ullava

Kruunupyy:

  • Heimsjön, Puistotie 1, Teerijärvi
  • Hästöskatan, Hästöntie 940, Kruunupyy
  • Murick (Perhonjoki), Murikantie 155, Alaveteli
  • Norrbyn uimaranta, Långrevelintie 99, Kruunupyy
  • Prästlandsstranden, Emet, Paviljongintie 46, Teerijärvi
  • Seljesin lomakylä, Seljesharju 204, Alaveteli
  • Högnabban uimaranta, Småböndersintie 7, Teerijärvi

Halsua:

  • Halsuanjärvi, Keskusta, Järvitie, 69510 Halsua

Kaustinen:

  • Mosalan uimaranta, Pajalantie 24, 69600 Kaustinen

Veteli:

  • Räyringinjärvi, Palokankaantie, 69820 Räyrinki, Veteli
  • Karjalankoski, Perhonjoki, Heikkiläntie, 69700 Veteli
  • Patanan uimaranta, Isopatanantie 63, 69850 Patana, Veteli

Kannus:

  • Korpelan pato, Lestijoki, Korpelan pato
  • Törmätien uimaranta, Lestijoki, Keskusta
  • Eskolan maauimala, Leppilammentie, Eskola
  • Leppilampi, Eskola

Toholampi:

  • Kopsalanmäen uimaranta, Lestijoki
  • Pajamäen uimapaikka, Lestijoki

Perho:

  • Komannen uimaranta
  • Korpijärven uimaranta
  • Möttösen uimaranta, Perhonjoki, Perho

Lestijärvi:

  • Parannan uimaranta
  • FC Kuturannan uimaranta, Lestijärvi