Hyppää sisältöön

Kokkola korostaa kaupunkilaisten yhteistä vastuuta koronaturvallisuudesta

Vakavan koronavirustilanteen takia Kokkolan kaupunki ja Soiten koronajohtoryhmä suosittavat, että lasten ja aikuisten harrastustoiminta laitettaisiin tauolle muutaman viikon ajaksi. Kaupunkilaisia pyydetään myös harkitsemaan kriittisesti sitä, millaisiin tapahtumiin tai tilaisuuksiin kannattaa vakavassa koronatilanteessa osallistua. Suositus on, että kokoontumisia järjestettäisiin vain harkiten ja koronaan liittyvät hygieniaohjeistukset huomioiden. Tilaisuuksien koronaturvallisuus on järjestäjän vastuulla.

”Jotta kaupungin palvelut voidaan pitää avoinna mahdollisimman normaalisti, koronaturvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Käytössä voi olla tila- tai palvelukohtaisia rajoituksia. Tarvittaessa osassa kaupungin palveluja ja tapahtumia voidaan ottaa käyttöön myös koronapassi. Yhteisenä tavoitteena on nyt katkaista taudin voimakas leviäminen”, toteaa kaupunginjohtaja Stina Mattila.

Koronapassi on vaihtoehtoinen terveysturvallisuustoimi. Se on laissa tarkoitettu tilanteisiin, jolloin on voimassa viranomaisten asettamia rajoituksia epidemian leviämisen estämiseksi.

”Kaikkien meidän pitää nyt ottaa vastuuta omasta ja muiden terveydestä. Käytä kasvomaskia, vältä lähikontakteja, muista turvaväli, käytä käsidesiä ja ota rokote”, Mattila muistuttaa.

Vaikutukset kaupungin palveluihin

Koulut

  • Opetus kouluissa jatkuu normaalisti lähiopetuksena. Varotoimenpiteitä kouluilla tehostetaan.
  • Yläkouluilla ja lukioissa on voimassa vahva maskisuositus.
  • Oppilas ei saa tulla kouluun sairaana, vaan vasta oireiden mentyä ohi tai selkeästi helpottuessa.
  • Koulujen aamu- ja iltapäivätoiminta jatkuu normaalisti.
  • Koulupäivän yhteydessä järjestetty Kohasu-harrastustoiminta jatkuu niiltä osin, kuin toiminta voidaan todeta koronaturvalliseksi. Mahdollisista peruutuksista tiedotetaan Wilman kautta.

Kokkolan seudun opisto

  • Kokkolan seudun opiston toiminta jatkuu ohjelman mukaan.
  • Kuvataide- ja sanataidekoulun toiminnat jatkuvat.
  • Mahdollisista muutoksista tiedotetaan tuntiopettajille ja opiskelijoille ensisijaisesti sähköpostitse.

Varhaiskasvatus

  • Varhaiskasvatus toimii normaalisti. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan suoraan huoltajille Päikyn kautta.
  • Lasta päiväkotiin tai muuhun varhaiskasvatuspaikkaan tuovalle tai hakevalle aikuiselle suositellaan edelleen oman kasvomaskin käyttöä. arhaiskasvatuksen henkilökunta käyttää Soiten infektioyksikön suositusten mukaisesti visiiriä tai kasvomaskia.

Kirjastot

  • Kirjastot ovat auki normaalisti, mutta kirjaston järjestämät tilaisuudet on peruttu 8.-30.11.
  • Kirjasto suosittaa itsepalvelua. Vältä tarpeetonta oleskelua kirjaston tiloissa.
  • Kirjastoautossa rajoitettu asiakasmäärä, enintään 3 asiakasta kerrallaan.

Museot

  • Museot ovat avoinna normaalisti, ja niissä noudatetaan tilakohtaisia henkilörajoituksia.
  • Tällä hetkellä ryhmiä ei oteta vastaan eikä tiloissa järjestetä kokoontumisia tai tapahtumia.

Liikuntatilat

Nuorisopalvelut ja –tilat

  • Nuorisotilat ovat avoinna normaalisti ja niissä noudatetaan tilakohtaisia henkilörajoituksia.
  • Tarkemmat tiedot Nuorten Kokkolan FB- ja IG-tileillä.
  • Tiloihin ja toimintoihin voi tulla / osallistua vain terveenä!

Kaupungintalo, kaupungin varikko ja asiakaspalvelupisteet

  • Kaupungintalo, kaupungin varikko ja asiakaspalvelupisteet ovat avoinna normaalisti.
  • Suosittelemme ensisijaisesti sähköisiä palveluja tai yhteydenottoa puhelimitse tai sähköpostitse.

Lasten ja nuorten kulttuuriviikko Loistavaa! – Strålande!

  • Lasten ja nuorten kulttuuriviikko järjestetään Kokkolassa 8.-21.11.2021.
  • Kulttuuriviikon yleisölle avoimet tapahtumat toteutetaan niiltä osin, kuin toiminta voidaan todeta koronaturvalliseksi.
  • Seuraa tapahtumatiedotusta Kulttuuri Kokkola –Facebook-sivulla.