Hyppää sisältöön

Miten sinä kehittäisit kaupungin ulkoalueita 10 000 eurolla? Vastaa kyselyyn ja vaikuta

Helmikuun alussa kaupunkilaiset antoivat yli 800 ideaa siitä, miten puistoja ja liikuntapaikkoja pitäisi kehittää. Osallistavan budjetoinnin kokeilu etenee seuraavaksi toiseen vaiheeseen.

Nyt kokkolalaisilla on mahdollisuus kertoa, mitä puistoihin ja liikuntapaikkoihin pitäisi lisätä, ja mihin paikkoihin uusia istutuksia, laitteita tai muita palveluja halutaan.

Kyselyssä pääset budjetoimaan ensimmäisen kyselyn tuloksista koostettuja suosikkikohteita ja sijoittamaan ne haluamaasi paikkaan kartalle. Osallistavaan budjetointiin on tänä vuonna varattu yhteensä 10 000 euroa ja sitä on mahdollista käyttää koko kaupungin alueella.

 

Vastaa kyselyyn tästä