Hyppää sisältöön
Myyjä ojentaa jäätelötötteröm
Mostphotos

Kesätyöpaikkatuki

Kaupunki tukee nuorten kesätyöllistymistä omien kesätyöpaikkojensa lisäksi myöntämällä kesätyöpaikkatukea työnantajille. Tukea voidaan myöntää kokkolalaisille tai Kokkolassa toimiville työnantajille 16−20-vuotiaan nuoren työllistämisestä.

Työnantajat voivat hakea tukea 1.2.-31.3.2023 lomakkeella. Päätös kesätyöpaikkatuen myöntämisestä ilmoitetaan hakijoille toukokuun aikana.

Työnantajille maksettava kesätyöpaikkatuki

Kaupunki tukee nuorten kesätyöhön pääsyä myöntämällä 350,00 euron kesätyöpaikkatuen Kokkolassa toimiville työnantajille. Tuki on harkinnanvarainen.

Myöntämisen edellytykset:

  • Kesätyöhön palkattavan nuoren tulee olla työsuhteen alkaessa 16-20-vuotias.
  • Tuki myönnetään kesätyöntekijästä, jonka työsuhde kestää 3–6 viikkoa ja josta kertyy vähintään 120 työtuntia kesälomakauden 1.5.–30.9. aikana.
  • Työntekijälle tulee maksaa vähintään kyseisen alan työehtosopimuksen mukaista kesätyöntekijän palkkaa. Lisätietoja
  • Palkattava kesätyöntekijä tulee ensimmäisen kerran ko. työnantajan palvelukseen.
  • Tuki voidaan myöntää työnantajalle vain kerran samasta nuoresta.
  • Vain yksi työnantaja voi saada nuoresta tuen saman lomakauden aikana.
  • Tukea ei myönnetä työnantajalle, jolla on voimassa olevia lomautuksia tai irtisanomisia tai työntekijöiden työaikaa on lyhennetty.
  • Myös kotitaloudet voivat saada tukea, ei kuitenkaan samassa taloudessa asuvasta nuoresta.