Hyppää sisältöön
Ohtakarin kivien ja pitkän ruohon peittämä rantaviiva. Kuvan etualalla on mereen työntyvä puinen laituri sekä sen viereen maalle nostetut kaksi venettä. Taustalla näkyy punaisia, harjakattoisia rakennuksia sekä sininen, lähes pilvetön taivas. Kuvan oikeassa reunassa on tummansininen meri.

Vuokra-alueet

Kaupunki vuokranantajana ylläpitää maanvuokrarekisteriä tietopalvelua ja vuokrien laskutusta varten. Rekisteri käsittää noin 2700 kaupungin vuokraaman tontin tai muun alueen tietoa.

Vuokraoikeuden siirrot, joissa on vapaa siirto-oikeus, käsitellään Maanmittauslaitoksessa. Siirron saaja on velvollinen kirjauttamaan oikeutensa kuuden kuukauden aikana siten kuin maakaaressa (540/1995) on säädetty.

Niissä kohteissa, joissa on ehdollinen vuokraoikeuden siirto, siirrot käsittelee kaupungingeodeetti Kaupunkiympäristössä. Kohteita ovat mm. osa lomarakennuspaikoista ja venevajarakennuspaikat.

Se, jolle vuokraoikeus on siirretty, on velvollinen ilmoittamaan siirrosta vuokranantajalle kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun siirto on tapahtunut. Ilmoituksen oheen on liitettävä jäljennökset siirtoasiakirjoista.