Hyppää sisältöön

Koulutukseen hakeutuminen

Mikäli olet alle 25-vuotias, eikä sinulla ole peruskoulun tai lukion jälkeistä ammattikoulutusta, sinulla on velvollisuus hakea koulutuspaikkaa syksyllä alkaviin opintoihin. Hakuvelvollisuus täyttyy, kun haet keväällä vähintään kahta syksyllä alkavaa opiskelupaikkaa, joiden pääsyvaatimukset täytät. Koulutukseen hakua ei ole sidottu mihinkään tiettyyn hakuaikaan, vaan hakuvelvollisuus koskee hakemista syksyllä alkavaan koulutukseen (syyslukukauden katsotaan alkavan 1.9.).

Haettavan koulutuksen tulee olla ammatilliseen tutkintoon tai korkeakoulututkintoon johtavaa. Koulutus voi tapahtua myös ulkomailla. Ainoastaan peruskoulun oppimäärän suorittanut voi hakea myös kahta lukiopaikkaa.

Lukio-opintojen tulee olla sellaisia, joiden oppimäärän mukainen laajuus on vähintään 75 kurssia tai jotka järjestetään sisäoppilaitoksessa. Aikuislukio käy vain, jos siitä on sovittu etukäteen työllisyyden kuntakokeilun kanssa.

Myös kevään abiturientin tulee hakea syksyllä alkavaan koulutukseen.

Mikäli olet syyslukukauden alussa 1.9. edelleen työtön työnhakija, tiedustelemme sinulta, mihin koulutuksiin olet hakenut.

Voit menettää oikeuden työttömyysetuuteen 1.9. alkaen, jos

  • jätät hakematta koulutukseen ilman pätevää syytä
  • estät itse valintasi koulutukseen (et esimerkiksi osallistu pääsykokeisiin)
  • kieltäydyt koulutuksesta

Jos keskeytät opintosi myöhemmin ilman pätevää syytä, voit menettää oikeuden työttömyysetuuteen.

Hakuvelvollisuus tutkintoon johtavaan koulutukseen koskee sekä työmarkkinatukea hakevia että Kelan ja työttömyyskassan työttömyyspäivärahaa hakevia. Velvollisuus perustuu työttömyysturvalakiin. (TTL 2:13)

Lue lisää alle 25-vuotiaan työttömyysturvasta (Työmarkkinatori.fi)

Tietoja hakeutumisesta ja koulutusvaihtoehdoista

Yhteyshaut antavat mahdollisuuden hakeutua koulutukseen. Voit hakea korkeakouluopintoihin korkeakoulujen yhteishaussa. Keväällä yhteishakuja on kaksi ja syksyllä yksi. Lisäksi korkeakouluilla on erillishakuja ja siirtohakuja.

Yhteishaku peruskoulun jälkeiseen koulutukseen

Yhteishaku peruskoulun jälkeiseen koulutukseen järjestään keväisin. Yhteishaussa peruskoulun jälkeiseen koulutukseen voit hakea

  • lukioon
  • ammatilliseen perustutkintokoulutukseen
  • vaativan erityisen tuen perusteella järjestettävään
    ammatilliseen koulutukseen
  • tutkintoon valmentavaan koulutukseen (TUVA)
  • työhön ja itsenäiseen elämään valmistavaan koulutukseen (TELMA)
  • kansanopistojen oppivelvollisille tarkoitetuille vapaan sivistystyön linjoille.

Lisätietoja yhteishausta ja hakemisesta saat Opintopolusta.

Jatkuva haku

Jos jäit ilman opiskelupaikkaa yhteishaussa, voit hakea mahdollisille vapaille paikoille vielä kesän ja alkusyksyn aikana jatkuvien hakujen kautta. Tarkista kunkin koulutuksen hakuaika ja valintaperusteet oppilaitosten omilta sivuilta tai Opintopolusta kyseisen koulutuksen tiedoista.

Tammikuussa tai keväällä alkaviin koulutuksiin haet aina jatkuvassa haussa. Eri oppilaitoksilla ja koulutuksilla on eri hakuajat. Löydät tarkemmat tiedot hakuajoista Opintopolusta kunkin koulutuksen tiedoista.

Lisätietoja jatkuvasta hausta saat Opintopolusta.

Kansanopistot

Kansanopistoissa on useita sekä nuorille että aikuisille suunnattuja vapaan sivistyksen linjoja. Vähintään 12 viikon pituiset koulutukset löytyvät Opintopolusta. Tietoa lyhyemmistä kursseista saat Kansanopistoyhdistyksen verkkopalvelusta tai suoraan jokaisesta kansanopistosta.

Korkeakoulujen yhteishaku

Korkeakoulujen yhteishaussa voit hakea sekä ammattikorkeakouluihin että yliopistoihin. Yhteishaku järjestetään kolme kertaa vuodessa, kaksi kertaa keväällä sekä kerran syksyllä. Valtaosaan koulutuksista voit hakea vain kevään yhteishauissa. Syksyn haussa koulutuksia on tarjolla huomattavasti vähemmän.

Lisätietoja korkeakoulujen yhteishausta saat Opintopolusta.

Ohjaus ja neuvonta

Mikäli olet työllisyyden kuntakokeilun asiakas, oma vastuuasiantuntijasi auttaa sinua kaikissa työllistymiseesi liittyvissä asioissa ja neuvoo sinua työttömyyteen liittyvissä viranomaisasioissa. Saat yhteyden omaan vastuuasiantuntijaasi jättämällä yhteydenottopyynnön TE-palveluiden Oma asiointi –palvelussa sekä Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilussa kanssasi sovittavilla yhteydenottotavoilla.

Voit ottaa yhteyttä esimerkiksi Koulutusneuvonnan puhelinpalveluun tai chattiin. Koulutusneuvojat tavoitat puhelimella 0295 020 702 tai chatin kautta. Koulutusneuvonnan löydät myös Facebookista.

Työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvissä asioissa saat apua myös Ohjaamoista.