Hyppää sisältöön
Hymyilevän pikkutytön silmät

Kulttuuria kaikille

Kokkolan kaupunki järjestää yhdessä muiden paikallisten toimijoiden kanssa monipuolista kulttuuritarjontaa kaupungin asukkaille ja vieraille.
Kaupungin kulttuuripalvelujen erityis-kohderyhminä ovat lapset ja nuoret sekä ikääntyneet ja muut erityisryhmät, joilla saattaa olla vaikeuksia kulttuuripalvelujen tavoittamisessa.

Lapsille ja nuorille kaupunki järjestää eri taiteisiin tutustumista niin varhaiskasvatuksen yksiköissä kuin kouluissakin. Lisäksi perheille tarjotaan kulttuurisia vapaa-ajanharrastuksia eri puolilla kaupunkia. Lastenkulttuurin suuri vuosittainen tapahtumakokonaisuus on Loistavaa! – Strålande! -kulttuuriviikot aina marraskuussa.  Kokkolan kulttuuritarjontaa kannattaa seurata Kokkolan tapahtumakalentereista sekä Kulttuuri-Kokkola facebook-palvelusta.

Kokkolan kaupunki kannustaa paikallisia yhdistyksiä ja ryhmiä vierailemaan omilla kulttuuriohjelmillaan kaupungin alueella toimivissa palvelutaloissa ja muissa vastaavissa vanhus- ja vammaispalveluyksiköissä, joiden asukkailla on muutoin vaikea päästä kulttuuritilaisuuksiin. Palveluyksiköissä vieraileva yhdistys tai esiintyjäryhmä voi saada korvauksen esiintymisestään. Täytä ja palauta tältä sivulta löytyvä lomake kaupungin kulttuuripalvelujen toimistoon.

Mikäli olet vaikeavammainen henkilö etkä pysty osallistumaan esimerkiksi kulttuuri- tai liikuntatapahtumiin ilman saattajaa, voit hankkia itsellesi KELA:n jakaman EU:n vammaiskortin. EU:n vammaiskortti (A-merkinnällä) tarjoaa vaikeavammaisen henkilön saattajalle ilmaisen sisäänpääsyn eräiden kulttuuripalveluja tuottavien organisaatioiden palveluihin. Tietoa EU:n vammaiskorttiin liittyvistä sisäänpääsyeduista saat Soiten vammaispalveluista sekä Kokkolan kaupungin sivistyskeskuksesta. Lisätietoja EU:n vammaiskortista.

iSoite jakaa taloudellisesti vaikeassa asemassa oleville asiakkailleen myös Kaikukorttia. Kaikukortin esittämällä saat ilmaisen pääsylipun niihin kulttuuripalveluihin, jotka ovat mukana Kaikukortti-toiminnassa. Lisätietoja Kaikukortista saat Soiten palveluyksiköistä. Lisätietoja Kaikukortista.