Mene sisältöön

Kokkolan kaupunki

topImage

Navigaatio

Olet tässä

Kunta-info

Maisemat muuttuvat

Kokkolan kaupungin perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf syyskuussa 1620. Kaupungin perustamisen aikoihin pääsi purjeveneellä aivan kaupungin keskustaan, nykyisen Kauppatorin tienoille. Voimakas maankohoaminen Pohjanmaan rannikolla on muuttanut vuosisatojen aikana alueen maisemakuvaa. Kun tänä päivänä seisot Kauppatorilla näet vain pienen kanavan, kaupunginsalmen, joka on muistuttamassa paikalla ennen sijainneesta Kokkolahdesta. 2000-luvulla meren ranta on siirtynyt runsaan kilometrin Kauppatorilta pohjoiseen. Kaupunginsalmen suulta aukeava Vanhansatamanlahti on monien kaupungin historiaan liittyvien tapahtumien näyttämö ja jatkuvan kehittämistyön kohde. Kesällä 2011 alueella järjestetään Kokkolan asuntomessut. Maan kohoaminen on madaltanut Vanhansatamanlahtea niin, että kaupungin nykyinen teollisuussatama on sijainnut jo yli sadan vuoden ajan Ykspihlajassa, noin viisi kilometriä kaupungin keskustasta länteen.

Vanha kaupunki ja elävät maaseututaajamat

Kokkolan vanhakaupunki Neristan on yksi maamme yhtenäisimpiä ja laajimpia, säilyneitä puukaupunkeja. Alakaupunki, Neristan oli käsityöläisten ja merimiesten kaupunginosa, jossa tontit olivat pieniä ja useammille perheille jaettuja. Keskipohjalaisen kädentaidon ja kirvesmiesperinteen voimalla Neristanin vaatimattomatkin talot rakennettiin sopusuhtaisiksi ja yksinkertaisen tyylikkäiksi. 2000-luvulla Neristan on vakiinnuttanut asemansa elävänä perinnekaupunkina ja kansallisestikin merkittävänä kulttuurihistoriallisena alueena, jossa voit vielä tänäänkin aistia vanhan Kokkolan hengen.

Kantakaupungin (Gamlakarlebyn) ulkopuolella levittäytyy elävien maaseututaajamien verkosto. Ensin tulevat ruotsinkieliset kylät Rödsö, Sokoja, Vittsar ja Öja. Pohjoiseen ja itään mentäessä seuraavat vanhat kirkonkylät Kälviä, Lohtaja ja Ullava, jotka liittyivät Kokkolaan vuoden 2009 alusta. Kuntaliitoksen ansiosta on vanhasta kauppa- ja teollisuuskaupungista tullut myös kansallisesti merkittävä maataloustuotannon keskus.

Kokkola on Keski-Pohjanmaan maakunnan taloudellinen, hallinnollinen ja sivistyksellinen keskus. Kaupungin kokonaispinta-ala on 1444 km2 ja sen noin vajaasta 50 000 asukkaasta noin 14 prosenttia puhuu äidinkielenään ruotsia.

Yksityiskohtaisempia tietoja Kokkolasta löydät tämän verkkopalvelun muilta sivuilta. Tervetuloa tutustumaan!

 

Sivun alkuun