Hyppää sisältöön

Paikkatieto­aineistot ja -analyysit

Paikkatietoaineistot  

Paikkatietoaineistot ovat digitaalisia kartta- ja rekisteritietoja, jotka kuvaavat esimerkiksi luonnonvaroja, ympäristön tilaa, maankäyttöä ja maankäytön suunnittelua, maanomistusta, rakentamista tai asumista. 

Paikkatietoaineistoissa kohteilla on sijainti sekä ominaisuustieto. Sijainti kuvataan usein x- ja y-koordinaateilla, jolloin kohde voidaan sijoittaa kartalle. Ominaisuustieto antaa kohteesta yksilöivää, kuvailevaa, luokittelevaa tai mittaavaa tietoa. Ominaisuustietoja yhdistelemällä eri paikkatietoaineistoja voidaan yhdistää uusiksi aineistoiksi. 

Suomessa paikkatietoaineistoja keräävät useat valtion ja kuntien viranomaiset. Pienempiä aineistoja kerätään yksityisten tutkimusten ja projektien yhteydessä. Viranomaisten keräämät tiedot päätyvät usein rekistereihin, joista tietoa hyödynnetään palveluiden tuottamiseen sekä ylläpitämiseen. 

Kunta kerää ja ylläpitää erilaisia paikallisia paikkatietoaineistoja. Tällaisia aineistoja ovat esimerkiksi erilaiset kaupungin sisäiset raja-aineistot, reittitiedot, bussipysäkkien ja jäteastioiden sijainnit tai paikoitus- ja pysäköintipaikat. 

Aineistoja kerätään mittausten ja kartoitusten avulla, erilaisten projektien yhteydessä ja aineistoja myös saadaan yhteistyön kautta muilta yhteistyökumppaneilta.  Paikallisia paikkatietoaineistoja käytetään palveluiden suunnittelussa, ylläpitämisessä ja kehittämisessä. 

 Muut kuin tilaamista koskevat kysymykset kannattaa esittää suoraan aineiston ylläpitäjälle, jonka yhteystiedot löydät kyseisen aineiston kuvauksesta kohdasta “ylläpidosta vastaava henkilö tai organisaatio”. 

Paikkatietoanalyysit 

Paikkatietokyselyillä ja -analyyseillä saadaan tietoa erilaisten maantieteellisten ilmiöiden jakautumisesta kaupungin suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Paikkatietojen käyttö- ja sovellusmahdollisuudet eri toimialoilla ovat laajat.  

Paikkatietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi ominaisuuksiltaan tietynlaisten paikkojen ja erityispiirteiden etsimisessä. Paikkatietokyselyillä voidaan vastata esimerkiksi kaupunginosien väestörakennetta ja rakennuskantaa koskeviin kysymyksiin tai määrittää erilaisten toimintojen vaikutusalueita. 

Analyysien tuloksista voidaan tuottaa listauksia ja tilastollisia yhteenvetoja. Tuloksiahavainnollistetaan useinkarttapohjalla.