Hyppää sisältöön
Koulun edessä lasten piirtämä kyltti, jossa lukee kiitos kouluruoasta

Koulujen puhtaus- ja ruokapalvelut

Ruokapalvelut

Säännöllinen ruokailu auttaa jaksamaan ja keskittymään koulutyöhön.

Keittiöidemme ammattilaiset valmistavat ja tarjoavat maukkaan, monipuolisen ja ravitsevan aterian noin 6500 koululaiselle. Kouluruokailun tavoitteena on tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja terveyttä. Se myös kehittää maku- ja ruokatottumuksia. Monipuolinen ateriakokonaisuus on myös osa ruokakasvatusta.

Ruokailuhetki on muutakin kuin vain vatsan täyttämistä. Parhaimmillaan se antaa erinomaisen tilaisuuden opetella kauniita pöytätapoja, toisen huomioon ottamista ja yhdessä olemista. Kiireetön ruokahetki antaa mahdollisuuden nauttia ruuan mausta, tuoksusta ja päivän lepohetkestä.

Päivittäin on tarjolla maittava ja täysipainoinen ateria. Ateriakokonaisuuteen kuuluu lämmin ruoka, salaatti, salaatinkastike, leipä, ravintorasva ja ruokajuoma. Salaatit tarjotaan komponentteina.

Kouluateriat suunnitellaan niin, että ravitsemussuositukset toteutuvat. Täysipainoinen koululounas kattaa kolmasosan koululaisen päivän energiantarpeesta. Aterian täysipainoisuus riippuu viime kädessä annoksen oikeasta koostamisesta, sillä oppilaat annostelevat ruokansa omatoimisesti itsepalvelulinjastosta. Oppilaan toivotaan syövän kaikki aterian osat.

Maksullinen välipala

Yläkouluilla ja lukioissa on mahdollista nauttia terveellinen ja edullinen välipala. Välipalan tarkoitus on antaa energiaa iltapäivän opiskeluun. Tarjolla on muun muassa leipätuotteita, juomia ja hedelmiä.

Välipalat maksetaan Ceepos mobiilisovelluksella tai välipalalipuilla. Molemmat saa ostettua Kokkolan kaupungin verkkokaupasta. Tarkemmat ohjeet ostotapahtumiin löytyy verkkokaupan sivuilta.

Välipalojen tarjoiluaikataulut lukuvuodelle 2023-2024

  • Donnerska skolan/Karleby svenska Gymnasium kello 12.40-12.55
  • Hakalahden koulu maanantai-tiistai sekä torstai-perjantai kello 12.50-13.10
  • Isokylän koulu kello 9.45-10.00 ja 13.00-13.30
  • Kokkolan suomalainen lukio kello 13.00-13.15
  • Kiviniityn koulu kello 12.55-13.10
  • Lohtajan yläkoulu kello 12.50-13.05
  • Lucina Hagmanin koulu maanantai-torstai kello 13.35-13.50
  • Torkinmäen koulu maanantai-tiistai kello 13.00-13.15 ja torstai-perjantai kello 13.10-13.25
    1. Oppilaan puhelimeen ladataan ilmainen Ceepos Mobiilimaksu -sovellus Google Play -kaupasta tai App Storesta.
    2. Rekisteröidy sovellukseen ja määrittele PIN-koodi, jota tarvitset aina verkkokaupassa.
    3. Palveluntarjoajan tunnus on koulun oppilailla kokkola
    4. Sovelluksesta saat tunnisteen eli C-alkuisen numerosarjan.
    5. Tunniste löytyy klikkaamalla kuvaa / tekstiä Mobile payment ja sieltä Näytä tunniste.
    6. Rekisteröitymisen jälkeen huoltaja menee sivulle https://verkkokauppa.kokkola.fi
    7. Verkkokaupassa Kortin/mobiilitunnuksen numero on C-alkuinen numerosarja.
    8. Valitse verkkokaupassa haluamasi tuote. Oppilaille on verkkokaupassa omat rahalataustuotteensa: Rahalataus (oppilaat) ja Rahalataus avoin summa (oppilaat). Ole tarkkana, että valitset oikean tuotteen. Rahalataus (henkilökunta) ei siirry oppilaan sovellukseen.
    9. (Huoltaja) Maksa rahalataus valitsemallasi maksutavalla. Oppilas saa maksamasi lataussumman käyttöönsä Ceepos Mobiilisovelluksessa.
    1. Mene verkkokauppaan osoitteeseen https://verkkokauppa.kokkola.fi ja valitse valikosta Ateria- ja välipalamaksut.
    2. Valitse valikosta Lippuvihkot.
    3. Valitse listasta oppilaan koulu.
    4. Kirjoita Oppilaan nimi ja lisää ostoskoriin.
    5. Sen jälkeen Näytä ostoskori – Siirry kassalle ja hoida tilauksen maksu loppuun ohjeita noudattaen.

    Lippuvihkon saa noutaa ostotapahtumassa valitsemasi koulun keittiöltä oppilaan nimellä. Loppuun viedystä ja maksetusta ostoksesta järjestelmä lähettää kuitin koulun keittiölle.

Puhtauspalvelut

Kouluissa työskentelevät puhtauden ammattilaiset siivoavat päivittäin yli 83 000 m2. Siivoojan tehtäviin kuuluu muun muassa lattioiden, kalusteiden ja tasopintojen puhtaanapito. Lattioiden hoito tehdään pääasiassa yhdistelmäkoneella. Kesäisin koulujen ollessa kiinni siivoojamme tekevät perussiivouksia. Perussiivouksessa tilat ja kalusteet puhdistetaan perusteellisesti, jotta koululaiset pääsevät aloittamaan lukuvuoden puhtaissa tiloissa.

Siivouksen avulla ylläpidetään ja hoidetaan rakennusten kuntoa ja luodaan turvalliset, terveelliset tilat koululaisille ja opiskelijoille. Pintojen puhtaus tukee myös sisäilman laatua.

Koulujen keittiöiden yhteystiedot