Olet tässä

ITE KANSAINVÄLISELLÄ KENTÄLLÄ

kansainvalisyys copy.jpg 

Toimiminen kansainvälisellä outsider-taiteen kentällä on ollut ensiarvoisen tärkeää pienelle, marginaalitaiteen parissa työtä tekevälle museolle. Yhteydet eurooppalaisiin museoihin, gallerioihin ja näyttelypaikkoihin, studioihin ja järjestöihin, tutkijoihin ja asiantuntijoihin on tuonut ITE-taiteen, suomalaisen nykykansantaiteen eurooppalaiseen tietoisuuteen. Outsider-taidetta on tuotu vastaavasti myös Suomeen.

ITE-museo hallinnoi ensimmäistä kansainvälistä hanketta Contemporary Folk Art in Europe – Equal Rights to Creativity vuosina 2002–2004. Sen jälkeen museo on ollut mukana asiantuntijana lähes kaikissa Maaseudun Sivistysliiton tuottamissa kansainvälisissä näyttelyissä mm. Lontoossa ja Budapestissa 2004, Moskovassa 2005. Pariisissa 2006, Randersissa, Tanskassa 2008 sekä yhteispohjoismainen kiertue 2009–11.  

Nordic Outsider Craft –hanke 2018 - 2020

K.H.Renlundin museo hallinnoi pohjoismaista näyttelykiertuetta Pehmeetä touhua - Nordic Outsider Craft 2018 - 2020.  Hanke alkoi keväällä 2018, kun näyttelykiertueen ensimmäin näyttely avattiin Suomen käsityön museossa Jyväskylässä. Vuoden 2019 maaliskuussa näyttely lähtee pienempänä kuratoituna kokonaisuutena kiertämään kaikki pohjoismaat, päätyen lopuksi K.H.Renlundin museoon Kokkolaan.

18_pehmeeta_touhua.jpg

Kuvassa Kenneth Rasmussen. Kuva: Minna Haveri.


KIERTUEAIKATAULU
Suomen käsityön museo, Jyväskylä / 28.4. – 2.12.2018
Art Gallery Filosoffen, Odense, Tanska / 20.–31.3.2019
Aguélimuséet, Sala, Ruotsi / 25.5. – 15.6.2019
Safnasafnið Museum, Akureyri, Islanti / 14.7. – 30.9.2019
Galleri NordNorge, Harstad, Norja / 29.11.2019 - 10.1.2020
K.H.Renlundin museo, Kokkola / helmi-huhtikuu 2020

Hanke perustuu vahvaan pohjoismaiseen kumppanuusverkostoon. Hanketta ja näyttelykiertuetta hallinnoi K.H. Renlundin museo Kokkolassa. Suomen käsityön museon lisäksi muita pääyhteistyökumppaneita ovat norjalainen Trastad-kokoelma Borkenesissa, tanskalainen Bifrostin taidekoulu ja -studio Randersissa, ruotsalainen Inuti-säätiö Tukholmassa sekä islantilainen Safnasafnið-museo Akureyrissa. Lisäksi suomalainen kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden edunvalvoja ja verkostotoimija Kettuki ry tarjoaa hankkeelle asiantuntemustaan erityistaidetoiminnan kysymyksissä.

Nordic Outsider Craft -hanke on saatettu alulle Pohjoismaisen kulttuurirahaston OPSTART-tuen avulla, minkä jälkeen sitä on tuettu rahaston HANDMADE-teeman puitteissa sekä Svenska kulturfondenin avustuksella.

Kuraattorivierailut ovat saanet avustukset Suomalais-norjalaiselta kulttuurirahastolta sekä Pohjoismaiselta kulttuuripisteeltä. Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto on puolestaan tukenut näyttelyyn kuratoitavan, Anna Lappalaisen taidekirjontoja esittelevän kokonaisuuden tuotantoa.


European Outsider Art Association (EOA)

ITE-museo on ollut European Outsider Art Associationiin (EOA) jäsen vuodesta 2009, sen perustamisesta lähtien. EOA on eurooppalainen verkostojärjestö, joka pyrkii edistämään outsider-taiteen ja sen tekijöiden asemaa ja arvostusta Euroopan maissa. Se kokoaa yhteen outsider-taiteeseen keskittyviä kulttuurijärjestöjä, museoita, gallerioita, tutkimusyksiköitä, viestimiä sekä erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden studioita ja oppilaitoksia.

Suomesta mukaan ovat liittyneet ITE-museon lisäksi Maaseudun Sivistysliitto (EOA:n perustajajäsen) ja Taidekeskus Kettuki. Järjestön puheenjohtaja on Heidelbergissa sijaitsevan arvostetun Prinzhorn Collection johtaja Thomas Röske ja varapuheenjohtajana toimii MSL:n kulttuurituottaja Raija Kallioinen. Yhdistyksen toimipaikka on Tanskassa GAIA-museossa.

EOA:n vuosikokous kokoaa toimijat yhteen ympäri Eurooppaa. Sen yhteyteen sijoittuvat seminaarit ja kansainväliset näyttelyt houkuttavat jäsenistöä paikalle. Vuonna 2011 kokous pidettiin Helsingissä. Seuraavina vuosina vuosikokouksia on pidetty Gentissä, Heidelbergissa, Pariisissa, Sisiliassa Palermossa ja Messinassa, Katowicessa, Randersissa sekä Chichesterissä. Seuraava vuosikokous konferensseineen on Tukholmassa 24.-26.5.2019 aiheena tasa-arvo. Lisätietoa järjestöstä www.outsiderartassociation.eu.



                                             LogoITE.jpg

Sivun alkuun