Kirjaston historiaa

Maamme kirjastolaitoksen viettäessä 200-vuotisjuhliaan vuonna 1994, herättiin Kokkolan kirjastossa kokemaan omaa menneisyyttä uudella tapaa. Olihan kaupungissa toiminut maan kolmanneksi vanhin lukuseuran kirjasto, joka perustettiin Vaasan ja Turun jälkeen 28.6.1800. Perustajajäseniä oli 23 ja he sitoutuivat toiminnassaan huomioimaan sen huvin ja hyödyn, mitä hyvien kirjojen lukeminen aikaansaa.

Kokkolan kirkkoherra ja valtiopäivämies Anders Chydenius oli perustamisasiakirjan ensimmäinen allekirjoittaja. Kokkolan kirjastoa kutsuttiinkin pitkään Chydeniuksen kirjastoksi. Hän oli aikanaan toiminut aktiivisesti painovapauden ja vapaakaupan puolestapuhujana. Apteekkari Gustaf Libeck toimi seuran kirjastonhoitajana neljäkymmentä vuotta ja hänen aikanaan käytiin jännittävä taistelu sensuuria vastaan. Kirjat olivat pääosin ruotsin- ja tanskankielisiä. Ne tilattiin Tukholmasta ja Turusta sekä sidotettiin kauniisiin nahkaselkiin Kokkolassa ja varustettiin kirjaston exlibriksellä.
Säilyneet lähes 1000 nidettä muodostavat vielä tänäkin päivänä kirjaston kauneimman koristeen ja ne ovat kirjastossa vuonna 1929 teetetyissä vihreissä lasiovisissa kirjakaapeissa.

Lukuseuran perustaminen ensimmäisten joukossa juuri Kokkolaan heijastaa hyvin suoraan kaupungin tuolloista asemaa yhtenä Suomen tärkeimmistä kauppa- ja merenkulkukaupungeista ja niitä vilkkaita yhteyksiä, jotka täältä olivat Euroopan suuriin satamakaupunkeihin. Tavara ja sivistys kulkivat rinta rinnan.

Aika ajoin on syytä katsoa taakseen ja antaa arvo tehdylle työlle. Kokkolan kirjasto vietti juhlia muuttaessaan uusiin tiloihin vuonna 1977. Lainanpäivänä järjestettiin iltamat viime vuosisadan malliin vuonna 1994.

Pohja seuraavaan katsaukseen on saatu edeltäneiden kirjastonjohtajien koosteista koskien kuluneita vuosia sekä toimittaja Annikki Wiirilinnan kirjoituksesta Muistelmia vanhasta kirjastosta. Yhteenvedon vuoteen 1945 on Kokkolan historian osaan IV laatinut fil.lis. Hillevi Toiviainen. Lisätietoja on saatu kirjaston arkistosta: tilastoista ja pöytäkirjoista. Myös kuvitus on sieltä.

Kun Kokkolan kirjastolaitos vuonna 2000 viettää 200-vuotisjuhliaan on syytä laatia yhteinen laajempi historiikki ja sisällyttää siihen myös perusteellinen esitys Kaarlelan kunnan kirjastotoiminnasta Öja mukaanlukien. Nyt ne on huomioitu kuntaliitoksesta alkaen.

Kokkolassa Aleksis Kiven päivänä 10.10.1995, joka oli myös kansankirjaston lukusalin avajaispäivä tasan 120 vuotta sitten.

Tuula Luhtala

Kansanvalistusseura perustettiin Jyväskylässä vuonna 1874. Nimensä mukaisesti seuran tarkoitus oli kansanvalistuksen edistäminen mm. kansantajuista kirjallisuutta julkaisemalla ja levittämällä sekä perustamalla kansankirjastoja ja lukutupia. Wasabladetissa 22.1.1876 on vanhin tieto Kokkolan kirjaston lukusalin avaamisesta 10.10.1875 Kokkolan alakansakoulun salissa (ns. kivikoulussa), jota pidettiin avoinna sunnuntaisin iltapäivällä neljä tuntia. Lukusalin hoitajana toimi alakoulun opettaja Maria Wiklund. Sinne oli tilattu seuraavat lehdet: Hemvännen, Land och folk, Läsning för folket, Ur folkens häfder, Stadsmissionären, Wasabladet, Österbotten, Barnvännen, Folkvännen, Suomen Kuwalehti ja Kyläkirjasto.

Wasabladet totesi lisäksi, että samoissa tiloissa on avattu myös kansankirjasto 2.1. mainittuna vuonna. Kirjastonhoitajana toimi neiti Maria Wichman. Kirjan lainaaminen kahdeksi viikoksi maksoi 5 penniä; määräajan ylittämisestä perittiin sakkoa 10 penniä viikolta. Vanhimmat pöytäkirjat vuosilta 1885-1898 osoittavat, että kirjaston ylläpidosta vastasi Kansanvalistusseuran Kokkolan osasto. Vuoteen 1898 mennessä sen puheenjohtajina toimivat tri E.F. Staudinger, lääket.lis. F.E. Hellström, kirjakauppias John Björkman, fil.maist. J.F. Sandelin ja kansakoulunopettaja Alex. Sandkulla. Vuodelta 1885 säilyneen pöytäkirjamerkinnän mukaan osastossa oli 52 jäsentä, joiden joukossa tunnetut kaupungin suvut olivat edustettuina: Björkman, Donner, Ebeling, Forsén, Finnilä, Björklund, Hellström, Nyström, Lithén, Lassander, Staudinger, Wallin ja Wiklund.

Aivan yksityisen innostuksen varassa ei kuitenkaan toimittu. Maan kaupungeissa oli aivan yleistä, että erilaisia kulttuuripyrintöjä tuettiin anniskeluyhtiön voittovaroilla. Niistä myös Kokkolan kansankirjasto pääsi osalliseksi.
Ensimmäiselle palkatulle kirjastonhoitajalle Lina Lundströmille saatettiin maksaa 75 markan korvaus vuodelta 1885, jopa nostaa korvaus seuraavana vuonna 100 markkaan. Palkattomalle apulaiselle Maria Wiklundille myönnettiin vuosien työstä 75 markan huomionosoitus v. 1887. Koko kansankirjaston toiminnan taloudellinen perusta käy ilmi seuraavasta vuoden 1892 tulo- ja menoarviosta:

Tulot:
Saldo vuodelta 1891 mk 81,34
Jäsenmaksut mk 50,00
Anniskeluyhtiön voittovaroista mk 300,00
Yhteensä: mk 431,34

Menot:
Sanomalehtien tilaamiseen mk 105,23
Kirjojen hankintaan mk 168,98
Sidontaan mk 78,40
Kansanvalistusseuralle mk 6,00
Palovakuutus mk 8,33
Postimaksuihin mk 1,20
Saldo mk 63,00
Yhteensä: mk 431,34

Vanhin tieto lainojen määrästä on Norra Postenin numerossa 6 vuodelta 1888. Sen mukaan vuonna 1887 lainattiin 2536 ruotsinkielistä ja 329 suomenkielistä kirjaa. Edellisvuonna 1886 lainamäärät olivat hieman suuremmat 2641 ruotsinkielistä ja 537 suomenkielistä kirjaa.

Annie Hongellilta on säilynyt kuvaus viime vuosisadan lopun kirjastotyöstä:

“Kirjastolla oli hallussaan 1880-luvun puolestavälistä pihanpuoleinen huone alemman kansakoulun talosta. Varhaisesta lapsuudestani muistan tämän huoneen lainaussalina. Seinänvierillä oli huolellisesti lukittuja keltaisia kirjakaappeja. Ovet löivät kalisten yhteen, kun kaapit lainauspäivänä avattiin. Kapea tiski erotti lainaajat kaapeista ja lainauspöydästä, jonka äärellä kaksi iäkkäänpuoleista harmaatukkaista naista hoiti lainausta. Kirjat olivat kaapeissa useimmiten kahdessa rivissä, toinen toisen takana ja jokaisessa kirjassa oli numerolappu selässä. Painetusta luettelosta huusi lainaaja äänekkäästi sen kirjan numeron, jonka hän halusi lainata. Minäkin olen seissyt sen tiskin ääressä odottelemassa jännittyneenä, sattuvatko Topeliuksen sadut tai joku punaselkäinen tyttökirja olemaan kotona. Sitten kirjastonhoitaja kirjoitti lainaajan nimen, kirjan numeron ja eräpäivän mustaan kirjaan, josta laina ylipyyhittiin sitten kun kirja palautettiin.” 

Kansanvalistusseuran pyrkimyksenä oli saada vapaaehtoisella pohjalla toimineet kirjastot kunnallisiksi, ja se tarjosikin myös Kokkolan kirjaston kaupungille. Siirto tapahtui 1.10.1898, mikä merkitsi kunnallisen kirjastotoiminnan alkua Kokkolassa. Koska kansankirjaston toiminta oli ollut ratkaisevasti julkisen tuen varassa, ei muutoksen tarvinnut merkitä sinänsä olennaista kaupungin menojen kasvua, mutta kunnallistaminen merkitsi itse kirjaston työlle tiettyä vakautta.

Toimintansa alusta alkaen kansankirjastolla oli vuonna 1876 painettu luettelo ruotsinkielisistä kirjoista. Parinkymmenen toimintavuotensa aikana se pystyi saamaan tarjolle lähes 1500 nidettä. Tästä kokonaismäärästä yli 800 teosta edusti kaunokirjallisuutta, n. 100 teosta uskontoa, n. 80 teosta historiaa, n. 50 teosta maantiedettä ja loput muita tietokirjallisuuden alueita. Painettu luettelo suomenkielisistä kirjoista saatiin vuonna 1904. Kaupungin väestöstä oli vuonna 1900 ruotsinkielisiä 74,1 % ja suomenkielisiä 25,1 %.

Säilyneen lehtileikkeen mukaan vuonna 1910 lainattiin yhteensä 7804 kirjaa, enemmän kuin koskaan ennen. Ensi kertaa myös laskettiin montako kertaa jotain kirjaa oli lainattu. Suosikkikirja oli Fältskärns berättelser, jonka eri osia oli lainattu yhteensä 96 kertaa. Sitä seurasi Myladys son 27 kertaa ja Greven av Montecristo 19 kertaa. Sekä ruotsinkielisten että suomenkielisten lasten suosikkikirja oli Topeliuksen satuja. Välskärin kertomuksia oli lainattu 52 kertaa.

Kirjasto jatkoi toimintaansa alakansakoulun tiloissa vuoteen 1909 saakka. Tuolloin yksityinen ruotsinkielinen yhteiskoulu muutti alakansakoululle ja tarvitsi sen kaikki tilat. Kirjasto joutui siirtymään viereisen pedagogiotalon yhteen pieneen läpikulkuhuoneeseen, joka oli pienempi kuin edellinen toimintatila ja johon päivänvaloa saatiin vain yhdestä ikkunasta. Kirjojen säilytyskaapeista oli poistettava ovet, koska ne veivät muutoinkin ahtaassa huoneessa liikaa tilaa avonaisina ollessaan.

Toiminta pedagogiotalon tiloissa oli äärimmäisen hankalaa, mistä palvelutaso tuntuvasti kärsi. Asiaan puuttui vuonna 1928 valtion kirjastotarkastaja Carl-Rudolf Gardberg. Kun ruotsinkielinen yhteiskoulu siirtyi keskikoulun tiloihin, saattoi kirjasto muuttaa takaisin kivikouluun, jonka 3 huonetta yht.114 m2 se nyt sai käyttöönsä. Muuton yhteydessä uudistettiin myös kalustusta: hankittiin avohyllyt, lainauspöydät ja muuta tarvittavaa välineistöä. Uusi kirjastolaki sääti lainaamisen maksuttomaksi samana vuonna. Kirjaston nimi muutettiin Kokkolan kaupunginkirjastoksi valtuuston päätöksellä 15.3.1929.

Kokkolan kaupunginkirjastolla on ollut onni saada palvelukseensa monta pitkäaikaista työntekijää. Vuonna 1909 alkoi päätoimeltaan pankin prokuristina toimineen Annie Hongellin ylivoimaisen pitkä, ansiokas toiminta sivutoimisena kirjastonhoitajana. Se kesti neljäkymmentä vuotta, ensimmäisen päätoimen perustamiseen saakka. Hänen sisarensa Ada Hongell toimi kahdeksan vuotta johtokunnan puheenjohtajana.

Kirjaston toiminnan kasvu johti siihen, ettei sivutoiminen kirjastonhoitaja kyennyt enää laitosta yksin hoitamaan. Vuonna 1924 perustettuun kirjastoapulaisen virkaan valittu opettaja Leila Sandelin oli hänkin kirjaston palveluksessa pitkään, aina vuoteen 1946 saakka. Myös toinen kirjastoapulainen, vuonna 1937 aloittanut Majlis Ruoho sekä vuonna 1941 aloittanut toimistonhoitaja Ulla Jacobsson ovat osoittaneet suurenmoista työyhteisöuskollisuutta olemalla kirjaston palveluksessa useita vuosikymmeniä. Myös ruotsinkielisen osaston vastaava hoitaja Hedvig Mellberg aloitti antaumuksellisen työnsä kirjastossa jo ennen sotia ja päätti sen vasta 1975 siirryttyään eläkkeelle. Kun otetaan huomioon kaupungin väkiluvun jatkuva kasvu, kaksikielisyys ja kirjaston tosiasiallinen käyttö, on henkilökunnan määrää pidettävä verraten niukkana. Määrän vähäisyyttä kompensoi kuitenkin laatu: henkilökunta oli työssään innostunutta, antaumuksellista ja pysyvää.

Mitt bibliotek
Genom kyrkoparkens rönnar
solsken genom grönska strömmer,
och en fågels jubeldrömmar
genom öppet fönster går
– när i väster solen dalar –
in i bibliotekets salar,
där de tysta böcker talar
rad i rad, på hyllor glömda,
många slitna, dock ej glömda
utav trogen läsarhand.
Alla skrivna, alla tänkta
på det svenska språk, som skänkte
stål i sinne, mod och barm.
Ifrån barnaårens under
upp mot diktens högtidsstunder
samma språk emot oss klingar,
som åt fantasin gett vingar
i en värld, förödd och arm.
Stolta språk, som fast förenar
Nordens alla fyra grenar
till ett träd, vars rötter banar
väg mot Danmarks gröna dalar,
toppen höjs mot Norges fjäll,
löven mäktigt brusa, där de sjunga
genom Sveriges väna bygd, och gunga
över Bottniskt hav och Östersjö
hän mot Finlands låga kust
och Ålands väna ö.

Gamlakarleby, 27/9 1947
Annie Hongell
Inf. i Jämtlands Tidning 11/11-47

Kaupunginvaltuusto päätti 22.11.1933 jakaa laitoksen kahteen osaan, suomenkieliseen Kokkolan suomalaiseen kaupunginkirjastoon ja ruotsinkieliseen Gamlakarleby svenska stadsbibliotekiin, joilla molemmilla tuli olemaan oma johtokuntansa. Jako astui voimaan vuoden 1934 alusta. Vuonna 1937 ahtaaksi käynyt kirjasto sai käyttöönsä koko talon yhteensä 178 m2. Ruotsinkieliselle kirjallisuudelle oli varattu kolme huonetta yht. 100 m2 ja suomenkieliselle samoin 3 huonetta ja 78 m2. Kaupunginvaltuusto vahvisti kesällä 1936 sekä suomen- että ruotsinkieliset säännöt, joissa kirjastojen tarkoitusperät sekä johtokuntien ja kirjastojen hoitajan tehtävät ja velvollisuudet tarkoin määrätään.
Kirjaston jako ei ollut tuonut mukanaan mitään olennaista toiminnan tehostumista, koskapa siitä luovuttiin vuonna 1947, jolloin kirjastot yhdistettiin yhdeksi laitokseksi. Kirjasto siirtyi hallinnollisesti kuulumaan Jyväskylän tarkastuspiiriin 1.1.1947.

Ykspihlaja otettiin vuonna 1938 kirjastotoiminnan välittömään piiriin, kun sinne päätettiin avata lainausasema. Alkajaisiksi sinne hankittiin 63 nidettä. Vuonna 1955 se siirrettiin Ykspihlajan koulun tiloihin ja muutettiin sivukirjastoksi. Omiin tiloihin kirjasto muutti vuonna 1979 palaten lainausasemana koululle syksyllä 1993.

Kirjaston palvelukyvyn kasvu ja sen hyväksikäyttö käyvät ilmi seuraavista numerotiedoista Kokkolan kaupunginkirjaston toiminnasta v. 1920 – 1950.

Vuosi	Kirjastoja	Niteitä	Lainoja/vuosi	Lainaajia/vuosi
1920	1	3 840	10 835	866
1930	1	4 940	16 577	969
1940	2	8 855	30 997	1 730
1950	2	17 409	50 483	2 157

Kokkola oli muuttunut jo vuoden 1933 alussa suomenkielisenemmistöiseksi kaupungiksi. Ruotsinkielisten entinen enemmistöasema näkyi kuitenkin monin tavoin eri aloilla. Niinpä vielä 1950-luvun alussa n. 17400 niteen valikoima jakautui siten, että niistä oli ruotsinkielisiä n. 8900, suomenkielisiä n. 6900 ja muilla kielillä n. 500.

Noin 50500 lainaa puolestaan jakaantui niin, että niistä oli suomenkielistä kirjallisuutta n. 26000, ruotsinkielistä kirjallisuutta n. 21300, muunkielistä kirjallisuutta n. 450 sekä lainoja n. 2750 kappaletta Ykspihlajan kirjastosta.

Lainaus kääntyi suomenkielisenemmistöiseksi vuonna 1938. Kirjojen määrässä suomenkieliset muuttuivat enemmistöksi vasta vuonna 1952.

12.10.1939 pakkoluovutettiin kirjasto sotilasviranomaisten käyttöön. Alun pitäen kirjastolle piti jättää käyttöön yksi huone sen hallinnoimasta talosta ja lainaustoimintaa piti jatkaa supistetussa toimitilassa, mutta käytännössä tämä suunnitelma osoittautui heti alkuunsa mahdottomaksi toteuttaa. Niin ollen kirjastoa saatettiin pitää sota-aikana avoinna epäsäännöllisesti ja satunnaisesti. Ymmärrettävistä syistä valtiolla oli tähdellisempiä menoja, niin että esimerkiksi vuoden 1942 valtionapu 15 000 markkaa jäi saamatta kokonaan. Myöskään kaupunki ei niissä oloissa voinut tukea kirjastoa sen kummemmin kuin muitakaan laitoksia normaaliin tapaan. Kirjasto olikin, silloin kun sitä saatettiin aika ajoin pitää yleisölle avoinna, niin hyytävän kylmä, että virkailijoiden oli työskenneltävä paksuissa villavaatteissa kädet kohmeessa.

Kirjasto sai vuonna 1943 lahjoituksena Saksan lähetystöltä saksankielistä kirjallisuutta ja Hitlerin Taisteluni-teoksen molemmat osat. Rauhan palattua maan kirjastoista oli poistettava sellainen kirjallisuus, jonka katsottiin olevan neuvostovastaista. Kokkolan kirjastosta tätä poistettavaksi edellytettyä kirjallisuutta löytyi 29 nidettä, niiden joukossa Hitlerin Taisteluni. Myöhemmin valtion tarkastaja totesi, että hän ei hyllyiltä löytänyt neuvostovastaista kirjallisuutta, mutta huomautti, että asiasta olisi pitänyt tehdä merkintä johtokunnan pöytäkirjaan sekä laatia luettelo poistetuista kirjoista.

Ammattilaisarvioita Kokkolan kirjastosta

Kirjeessään 23.1.1946 Jyväskylän piirin tarkastaja Olga Risula totesi Kokkolan olevan pahasti jäljessä toisista samankokoisista kaupungeista.
Valtion kirjastotoimiston johtaja Helle Kannila suoritti 22.-23.3.1946 Kokkolan kaupunginkirjaston tarkastuksen. Hän totesi raportissaan, että “Kaupunginkirjaston jakautuminen kahteen osaan kielen perusteella on ainoalaatuinen järjestely maamme kaupungeissa” ja että sen haitat ovat etuja tuntuvasti suuremmat. Hän piti ratkaisua epätaloudellisena, koska se vaati enemmän toimitiloja ja henkilökuntaa kuin yksi yhtenäinen yksikkö. Hän esitti parhaimpana kehittämisvaihtoehtona paluuta yhteen kaksikieliseen kirjastoon. Vertailemalla Kokkolan kirjastomäärärahoja muutamaan muuhun käytännöllisesti katsoen samansuuruiseen kaupunkiin hän piti niitä “riittämättöminä”. Käsikirjaston kirjavarasto oli hänen arvionsa mukaan “skandaalimaisen niukka”. Varsin pitkästä epäkohtalistasta mainittakoon vielä, ettei kirjastossa ollut lainkaan systemaattista luetteloa, ei virkailijoiden työhuonetta, ei puhelinta eikä kirjoituskonetta.

Kannila teki koko joukon kehittämisehdotuksia: kirjastoon olisi saatava ainakin yksi päätoimi, sen huonejärjestelyt olisi saneerattava, kalustoa uusittava, kirjavalikoinnin perusteita tarkistettava jne. Hänen kertomuksensa oli ankara, mutta asiantunteva ja asiallinen. Tätä mieltä oltiin ilmeisesti myös kaupungin päättäjien keskuudessa, sillä lähivuosina ryhdyttiin toteuttamaan vähitellen hänen tekemiään parannusehdotuksia. Kaupunginvaltuusto joutui ottamaan kantaa ja päättämään kirjaston kehittämisestä kokouksessaan 29.10.1946.

Ensimmäinen päätoiminen kirjastonhoitaja saatiin vihdoin 1.4.1949 alkaen, jolloin FK Eeva-Marjatta Karstu aloitti kirjastonjohtajana. Hänen kautensa kesti kuitenkin vain vuoteen 1953, sillä seuraavana vuonna hän aloitti Vaasan piirin kirjastotarkastajana. Seuraaja oli kokkolalainen Riitta Niemi vuosina 1956-58, mutta perhesyistä hän muutti paikkakunnalta. Pitkäaikainen uusi johtaja saatiin 1.4.1959, jolloin YK Leena Slotte aloitti kautensa, joka kesti vuoteen 1990.

Alkoi kiivas kirjaston kehittämisen aika. Tilaongelma oli esteenä kuntaliitokseen saakka. Tosin sitä lievitettiin tilapäisratkaisulla lastenosaston siirtämisellä Lavanderin taloon, jossa käynnistyi myös musiikkikirjastotoiminta ja jota varten perustettiin musiikkiosastonhoitajan virka vuonna 1976. Kirjaston virkailijamäärä lisääntyi tasaiseen tahtiin toiminnan laajentuessa ja modernisoituessa siten, että vuoden 1976 lopussa oli 7 kirjastonhoitajaa, 7 kirjastovirkailijaa, joista kaksi osa-aikaista ja ½ vahtimestaria.

Samana vuonna tärkeimmät tilastotiedot olivat:

Vuosi	Kirjastoja	Niteitä	Lainoja	Lainaajia
1976	4	89 897	293 439	9 938

Vuoden 1976 tilastot osoittavat, että niteet olivat lähes viisinkertaistuneet verrattuna vuoteen 1960, lainat kolminkertaistuneet ja lainaajat yli kaksinkertaistuneet. Oli aloitettu laitoskirjastotoiminta ja perustettu Koivuhaan sivukirjasto.

Laitoskirjasto

Laitoskirjastotoiminta käynnistyi kaupungissa kirjastolautakunnan aloitteesta vuonna 1970. Pohjan sille antoi vuoden 1962 kirjastolaki erityisvaltionapuineen. Osa-aikaiseksi kirjastonhoitajaksi valittiin Ann-Sofie Soback (Vainio). Hänen työaikansa oli 23 tuntia, mutta 40 m2:n kirjastohuone oli auki yötä päivää. Osastokierrokset aloitettiin vuonna 1971. Seuraavana vuonna toiminta laajeni vanhainkotiin ja Libeckin sairaalaan. Kirjamäärä kasvoi 448:sta 2351 kappaleeseen ja lainaus nousi parissa vuodessa n 14000 lainaan vuodessa. Potilaspaikat kaksinkertaistuivat vuoteen 1973 mennessä. Kirjat luetteloitiinkin aluksi Keskussairaalan kirjastossa. Työmäärän kasvaessa tuli pääkirjastosta Ulla Kaila avuksi tehden 14 tuntia viikossa ja hoitaen myös Honkaharjun kirjastoa kerran viikossa. Honkaharjun vanhainkoti sai 24 m2:n kirjastohuoneen vanhainkodin siipeen vuonna 1981. Parhaina vuosina sieltä lainattiin 4000 lainaa.

Ann-Sofie Vainio jäi eläkkeelle vuonna 1984 jättäen jälkeensä kirjaston, jonka toiminta lähti täysin potilaiden virkistäytymisen ja viihtymisen lähtökohdista: kirjasto oli auki aamusta iltaan, osastoilla kierrettiin kaksi kertaa viikossa ja sekä suomen- että ruotsinkielinen kokoelma oli monipuolinen. Samana vuonna laitoskirjasto sai päätoimisen viranhaltijan. Kirjaston toiminta on jatkunut pääosin entisillä linjoilla. Lainaustilastot nousivat aina vuoteen 1988, jolloin tehtiin 43 000 lainaa. Kirjamääräraha on laman ja valtionosuuden normalisoitumisen myötä laskenut viime vuosina rajusti. Mutta ilonaiheitakin on: Lamasta huolimatta uskallettiin aloittaa arvokas ja tarpeellinen kotipalvelutoiminta vuonna 1991. Keskussairaalassa saatiin kauan kaivattu lisätila vuonna 1994. Työtä arvostetaan ja yhteistyö muun kirjastolaitoksen kanssa toimii hyvin.

Koivuhaan kirjasto

Koivuhaan sivukirjasto valmistui vuonna 1975 kasvamassa olevan uuden kaupunginosan palvelukeskukseen. Kirjastolle oli varattu 200 m2 koulun välittömään yhteyteen. Asukasluvun ja oppilasmäärän lisääntyessä kirjasto kävi nopeasti liian pieneksi. Tarvittiin lisää tilaa ja kirjastolle rakennettiin 150 m2 syksyllä 1983. Laajennetussa kirjastossa oli kirjoja jo 26000 ja lainausmäärä nousi yli 100000. Lainausrutiinit uusittiin kahdesti siten, että vuonna 1980 siirryttiin kameralainaukseen ja 1990 atk-järjestelmään.

Asiakkaita on tänä päivänä n. 2000 ja kirjamäärä on noussut 35000 kappaleeseen. Kahden miljoonan lainan raja ylittyy syksyllä 1995. Av-aineiston hankinta on huomattavasti lisääntynyt. Musiikkiäänitteet, videot, äänikirjat ja kielikurssit ovat tärkeä osa kokoelmia kuten myös sanoma- ja aikakauslehdet.
Koivuhaassa koulun ja kirjaston yhteistyö on ollut esimerkillistä. Aamupäivisin ennen kirjaston virallista aukioloa käyvät koulun oppilaat luokittain kirjastotunneilla. Koivuhakalaiset arvostavat ja käyttävät omaa kirjastoaan, joka täydentyy yhä toimivammaksi verkoksi muun laitoksen kanssa, lainausjärjestelmän uusiutumisen myötä keväällä 1996.

Varsinaisen kehittämisimpulssin aikaansai huolella valmisteltu kuntaliitos vuonna 1977, jonka myötä Kokkolan kirjastoverkko kasvoi jo 1860 kirjastotoimintansa aloittaneen Kaarlelan kunnan kirjastopisteillä: Kirkonmäki, Halkokari, Palo, Villa, Rödsö, Sokoja ja Vittsar olivat nyt Kokkolan sivukirjastoja. Näihin kuului myös entisen itsenäisen Öjan kunnan kirjasto.
Kirjaston henkilökunta kaksinkertaistui. Uusia virkoja saatiin viisi: apulaiskirjastonjohtaja, sivukirjastonhoitaja, vahtimestari, kirjastoapulainen ja järjestelyapulainen.

Uudet 1.880 m2:n vuokratilat Isokadun varrella entisessä painotalossa tarjosivat oivat puitteet toiminnan laajentumiselle ja kirjaston kehittymiselle. Niihin muutettiin keväällä 1977 ja vihkiäisiä vietettiin Kokkola-päivänä syyskuussa. Uusi tekniikka tuli mukaan osaksi palvelua. Kameralainaus aloitettiin 1980 ja atk-projekti käynnistyi 1984, johtaen lainauksen aloittamiseen vuonna 1989. Samana vuonna alkoi vapaakuntakokeilu. Käynnistyi kulttuuri- ja kirjasto-lautakunnan aika, joka vuonna 1993 muuttui kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnaksi. Uudet aineistomuodot astuivat kuvaan: videoille avattiin ovet 1988. Otettiin käyttöön tiedonhaussa tietokannat.

Kirjastoauton käyttöönotto vuonna 1982 ja taistelu pienten sivupisteiden lopetuksista leimasi tulevia vuosia. Halkokarin, Rödsön, Sokojan ja Vittsarin sivukirjastot muutettiin vuoden 1980 alusta lainausasemiksi, koska lääninhallitus ei ollut hyväksynyt niiden tiloja kirjastohuoneistoiksi. Koulujen tilantarpeen ja vähäisen käytön takia em. lainausasemat lakkautettiin vuosina 1983-1985 ja suurin osa niiden kokoelmista lahjoitettiin kouluille. Kirkonmäen sivukirjasto lakkautettiin vuoden 1981 lopussa ja kirjastoauto aloitti toimintansa 1.3.1982. Kirkonmäen kirjaston aineisto muodosti perustan kirjastoauton kokoelmille.
Pääkirjasto on toiminut Isokatu 2:ssa 19 vuoden ajan. Talo rakennettiin 1963 Keski-Pohjanmaan kirjapainolle lehtitaloksi ja se muutettiin kirjaston vuokratilaksi vuonna 1977.
Kirjaston kiinteiden palvelupisteiden määrä supistui kolmestatoista kahdeksaan, mutta vastapainoksi kirjastoauton pysähdyspaikkoja ja lainauspisteitä saatiin 75.

Vuoden 1986 tilastot osoittavat toiminnan lisääntyneen rajusti:

Vuosi	Kirjastoja	Niteitä	Lainoja	Lainaajia
1986	8	251 562	653 163	13 729

Pääkirjaston osuus lainauksesta oli n. 50 %, kasvaen vuoteen 1994 mennessä 67 %:iin.

Vuosikymmenen vaihteen lamavuodet kasvattivat tilastoja edelleen 7-8 %, mutta samaan aikaan määrärahoja leikattiin 13 %, aineiston osalta peräti 25%. Henkilöstön määrä vakiintui: 10 kirjastonhoitajaa, 5 osa-aikaista ja 13 kokopäiväistä kirjastovirkailijaa sekä 4 muuta tointa. Välttämättömänä lisäapuna on ollut työllisyysvaroin palkattua henkilökuntaa.

Viimeiset Kaarlelan kunnan sivupisteet Palo ja Villa lopetettiin vuonna 1990, Öja vuonna 1991 ja Ykspihlajan lainausasema vuoden 1994 lopussa. Pääkirjaston varastotiloja laajennettiin pariin otteeseen. Uusi valvottu lehtisali avattiin syksyllä 1994. Tiloja oli nyt käytössä 2.123 m².

Maakuntakirjasto

Jo vuonna 1962 uuden kirjastolain mahdollistettua maakuntakirjastot lautakunta esitti Kokkolan kaupunginkirjastoa Keski-Pohjanmaan maakuntakirjastoksi. Aika ei ollut hankkeelle vielä kypsä ja läänin kirjastot jaettiin Seinäjoen ja Vaasan kesken, siten että Kokkola kuului Vaasan alaisuuteen vuoden 1994 loppuun. Esteenä olivat ennen kaikkea riittämättömät toimitilat ja muut puitteet.

Kaupungin toive maakuntakirjastoasiassa uusittiin vuonna 1977 vihkiäisjuhlapuheessa. Vuonna 1988 Kokkola sitten nimettiin viiden ympäröivän kunnan tukikirjastoksi ja pari vuotta myöhemmin sen epäviralliseen piiriin kuului kymmenen kuntaa.

Uuden aluehallintolain tuloksena maakuntakirjastotoiminta käynnistyi vuoden 1995 alusta, siten, että 11 ympäristökuntaa (Halsua, Himanka, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lestijärvi, Lohtaja, Perho, Toholampi, Ullava, ja Veteli) siirrettiin Kokkolan alaiseen Keski-Pohjanmaan maakuntakirjastoon, joka toimii nimellä Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Karleby stadsbibliotek- landskapsbibliotek.

Ensimmäinen maakuntakirjastokokous järjestettiin 7.3.1995, jossa kirjasto sai vastaanottaa kuntien viirit toiminnan alkaessa.

Sanotaan, että kirjastorakennushankkeen perusteeksi riittää osoitus kirjaston vaikutuksesta kansan sivistymiseen. Lisäksi kirjastorakennus on kulttuurikaupungin tärkeä imagosymboli.

Vuoden 1998 Kirjastolain toinen pykälä määrittelee yleisten kirjastojen tavoitteet seuraavasti: “Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää kansalaisten yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.”

Tämän toteuttamiseksi olemme ponnistelleet uusien tilojen saamiseksi. Taistelu omista kirjastotiloista on vuoteen 1998 mennessä kestänyt 50 vuotta. Vuonna 1987 järjestettiin siihenastista prosessia kuvannut näyttely, jonka esiteteksti oli viiden liuskan mittainen. Miksi hankkeen toteuttaminen on kestänyt näin kauan, siitä seuraavassa:

Kokkolassa oltiin ajan hermolla ja vuonna 1965 esitettiin akateemikko Alvar Aaltoa kirjastotalon suunnittelijaksi. Huonetilaohjelma oli 1.791 m2 ja tonttivaraus nykyisen kaupungintalon kohdalla. Samana vuonna Seinäjoki sai käyttöönsä Aallon 1.603 m2:n kirjaston. Vuonna 1967 piirustukset olivat valmiit. Asiassa vitkuteltiin ja ne esitettiin lautakunnalle vasta vuonna 1969. Kirjastotilakin on ajan ja toiminnan funktio. Oliko aika mennyt ohi vuonna 1970, jolloin kaupungin 350-vuotisjuhlissa ei odotusten mukaan päätettykään toteuttaa hanketta tältä pohjalta vai oliko syynä pelkkä köyhyys?

Väliaikaisratkaisuksi muodostui Kokkolan Kirjapainon huoneisto Isollakadulla, johon vihdoin muutettiin keväällä 1977. Tilaa oli käytössä saman verran kuin Aallon luonnoksessa. Mutta tila oli vuokralla.

Melko nopeasti aktivoiduttiin taas tavoittelemaan omia tiloja. Vuonna 1985 asetettiin toimikunta kirjaston hanke- ja esisuunnittelua varten. Toimikunnan työn tuloksena valmistui kaupunginkirjaston perustamissuunnitelma sisältäen 4.354 hyötyneliötä. Tontti varattiin Urheiluhallin vierestä, Antti Chydeniuksen kadun varresta. Suunnittelijaksi valittiin arkkitehti Kaarlo Leppänen, joka oli aikanaan töissä Aallon toimistossa. Saatiin aikaan piirustukset ja pienoismalli sekä vielä 3.298 m2:n supistetut piirustukset, mutta jälleen töksähti.

Onko kirjasto vuokratilojensa vanki? Niitä oli pakko laajentaa ja kunnostaa, jotta maakuntakirjaston toiminnot ja Eurooppa-tiedotuspiste syksyllä 1995 mahtuivat seinien sisään. Lisäepisodeina kirjattiin kaupunginarkkitehti Nils-Erik Stenmanin piirustukset ja vanhojen tilojen osto- ja saneeraushankkeet, joilla asiaa pitkitettiin.

Kokkolan kaupunginkirjasto oli maan ainoa maakuntakirjasto, joka toimi vuokratiloissa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 28.6.1993 supistetun 3.298 m2 huone-tilaohjelman, jonka opetusministeriö vahvisti päätöksellään 15.12.1994.

Valtiovalta on suhtautunut ymmärtämyksellä Kokkolan hankkeeseen ja varannut oman osuutensa. kustannuksista osoitettuna vuosille 1997 ja 1998. Valtionosuutta on saatu 16 milj. mk. Ammattikorkeakoulu saa lisäksi valtionosuutta n. 2 milj. mk omaan osuuteensa.

Kirjastorakentamispäätöksen kypsymiseen vaikuttivat ratkaisevasti maakuntakirjastoksi tulon aiheuttama statuksen nousu, uuden tonttiehdotuksen mukaantulo ja läpimeno sekä kaupunginvaltuuston tutustuttaminen kirjaston ahtaisiin tiloihin. Myöhemmässä vaiheessa lisätekijänä toimi vielä ammattikorkeakoulun kirjaston mukaantulo hankkeeseen, mikä hyväksyttiin valtuustossa 16.6.1997 samoin kuin valtuustoaloitteessa aiemmin talon alle ehdotettu paikoitushalli.

Tonttiratkaisuksi muodostui valtuuston kokouksessa yhden äänen enemmistöllä 5.12.1995 ns. entisen lyseon tontti Isokatu 3. Suunnittelu sille käynnistyi vauhdilla seuraavan vuoden alussa kaupungin omana työnä kaupunginarkkitehti Nils-Erik Stenmanin johdolla ja kahden vuoden jälkeen päästiin urakkatarjousvaiheeseen. Rakentaminen aloitettiin 23.3.1998. Peruskivi muurattiin 11.6.1998. Harjakaisia vietettiin 21.1.1999.

Unelman toteuttaminen vaati lopulta vain 3 vuotta 9 kuukautta.

Kaikkien kaupunkilaisten ja maakunnan asukkaiden kirjasto-olojen parantaminen ja kirjaston kehittäminen keskipohjalaisena tiedontalona on aluepoliittinen kulttuuritehtävä, joka velvoittaa. Kirjaston rooli tämän päivän yhteiskunnassa on toimia kulttuurikeskuksena, tietopalvelukeskuksena ja koulutusjärjestelmän tukikeskuksena. Oma talo valmistuu sopivasti Lukuseuran kirjaston 200-vuotisjuhliin, jotka ovat vuonna 2000.

Ahmas, Kristina: Kokkolan rakennuskulttuuria ja kulttuurimaisemia. Kokkola 1992

Boman, Tapani: Selvitys nykytilanteesta ja kehittämistarpeista. Moniste 13 s. Kokkola 1987

Gardberg, Carl-Rudolf: Läsesällskapet i Gamlakarleby och dess samtida. Särtryck ur Svenska

Litteratursällskapets Historiska och Litteraturhistoriska studier. 45 s. Helsingfors 1938. Suom. Tuula Luhtala 1993

Karjalainen, Marjaana: Kansankirjastojen kehitys Suomessa vuosina 1802-1906. KP 1977

Hongell, Annie: Historik över Gamlakarleby stadsbiblioteks 75-års och det s.k. Chydenius bibliotekets 150-års jubileum år 1951. Moniste 5 s.

Hyttinen, Pertti: Kirjasto kertoo lukijoistaan. Sanat-Skrivet ss.9-10. Kokkola 1993

Lindsjö, Verner: Biblioteksverksamheten i Karleby 100 år 28.10.1962. Historisk återblick. Moniste 9 s.

Schildt, Göran: Alvar Aalto: a lifes work – architecture, design and art. Otava 1994

Toiviainen, Hillevi: Kokkolan kaupungin historia IV. Kokkola 1994

Wiirilinna, Annikki: Muistelmia vanhasta kirjastosta. Moniste 14 s. 1977

1. Yleistä kirjastotoiminnan alkuajoilta Suomessa

Kirjastotoiminta Suomessa alkoi 1800-luvulla voimakkaasti virinneen kansallisuusaatteen myötä. Vuosisadan alussa perustettiin Ruotsin mallin mukaan lukuseurojen kirjastoja, tällainen perustettiin mm. Kokkolaan vuonna 1800. Mitään varsinaisia kansankirjastoja eivät nämä lukuseurojen kirjastot olleet. Kirjakokoelmia kartuttivat ja lainasivat ainoastaan näiden seurojen jäsenet, jotka olivat säätyläisiä. Lukuseurojen toimintaa kesti muutaman vuosikymmenen. Myös kirkkojen yhteydessä oli ollut kirkonkirjastoja, joista papit lainasivat halukkaille lukijoille uskonnollista kirjallisuutta.

Ensimmäisenä varsinaisena kansankirjastona pidetään Anjalan Regina koulun kirjastoa, jonka perusti Rabbe Gotlieb Wrede vuonna 1803. Tästä oli kuitenkin kuluva vielä lähes puoli vuosisataa, ennen kuin kansankirjastoja mainittavissa määrin alettiin perustaa. Kansankirjastoasian todellisena uranuurtajana ja vauhdittajana pidetään Viipurilaista kauppapalvelijaa Juha Pynnistä, joka julkaisi herätyshuutoja kirjastojen ja kirjastoseurojen perustamisen puolesta.

2. Kirjasto perustetaan Kälviälle

Kälviällä, niinkuin lukuisissa muissakin pitäjissä, kirjaston perustamiseen vaikutti kirkko, joka oli senaikaisen sivistyksen keskus pitäjässä. Vuonna 1860 arkkipiispa E. Bergenheim antoi tutkintoa pitäessään kehoituksen kirjaston perustamisesta seurakuntaan. Seuraavana vuonna, elokuussa 1861 kirjasto aloitti toimintansa. Vuosikymmen oli kaikkialla Suomessa kirjastojen perustamisen huippuaikaa, samana vuonna kuin Kälviälle perustettiin kirjastoja mm. Karstulaan, Viitasaarelle, Virroille ja Ylistaroon. Vuonna 1862 Kannonkoskelle, Kivijärvelle, Lapualle ja Perhoon, Kannukseen v. 1864. Kokkolassa voidaan katsoa varsinaisen kansankirjastotoiminnan alkaneen 1876.

K. Werkon teoksesta “Tietoja ja mietteitä Suomen kansan ja lastenkirjastoista ynnä lukuyhdistyksistä ja luennoista vuoteen 1875” löytyy seuraava tieto kirjastomme perustamisen alkuvuosilta : “Seurakunnan jäsenet suostuivat vuonna 1861 aluksi neljänä vuonna, että jokainen Herran ehtoollisella käypä henkilö maksaa kirjastolle yhden kopeekan; tällä tavoin saatiin 30 ruplaa, jolla rahamäärällä ostettiin 100 nidosta. ” Kirja kertoo edelleen, että lainaaminen kirjastosta oli maksutonta ja että kirjastolla oli myös sääntöjä. Pitäjän kokouspöytäkirjan mukaan kirjaston perustamisen alkusanat olivat seuraavat: “Kälviän emäkirkon lainakirjaston hoitajaksi uloskatsottiin nyt täsä talonpoika Juhani Matinpoika Mikkola eli Malmsten ja tahto allekirjoitettu esimies kattoa perään eli vuosittain tutkia, kuinka tämä hänellä hoijetaan.” Allekirjoittajana silloinen rovasti Lars Magnus Castrén.

3. Kirjaston hoitajat ja sijainti 1900-luvulle

Kälviän emäseurakunnan lainakirjaston ensimmäinen hoitaja oli siis sanottu Juhani Matinpoika Mikkola eli Malmsten. Kirjaston sijainnista noina ensimmäisinä vuosina ei ole mitään varmaa tietoa, mutta todennäköisesti se on ollut sijoitettuna pappilaan. Mahdollista tietysti on myös se, että kirjasto oli kirjastonhoitajan kotona. Juhani Matinpoika Mikkola eli Malmsten tunnettiin myös nimellä Janne Mikkola eli Siirilä, myöhemmin yksinkertaisesti Juho Siirilä.

Kaksi vuotta lainakirjaston perustamisen jälkeen mainitaan pitäjänkokouspöytäkirjassa, että Juhani Mikkolan eli Malmstenin kertomus lainakirjaston tilasta ylösluettiin ja että lukuhalu oli vielä sangen suuri. 30 lokakuuta 1864 Janne Mikkola eli Siirilä on “ylössanonnu tämän toimen”, minkä johdosta hänen tilalleen ylösvalittiin nyt talonpoika Kaarle Jaakonpoika Marttila. Kirjasto sijoitettiin nyt siis Kaarle Marttilan hoiviin Tuunalaan, jossa hän asui. Koska näitä nimiä oli yhdellä miehellä useampiakin, tunnettiin Kaarle Jaakonpoika Marttila myös nimellä Holmkvist. Tuunalassa kirjasto olikin noin yhdeksän vuotta. Sitten pitäjänkokouksessa ajateltiin, että koska Tuunala sijaitsi “vähä syrjäsä”, siirrettiin kirjasto sieltä Suutarinmäelle elikä Juho Pernun taloon. Pitäjänkokouspöytäkirjan mukaan hoitajaksi merkattiin talon poika Aadolf Pernu, joka tuolloin oli kaksitoistavuotias. Kirjastonhoidon tuli kuitenkin tapahtua isä Juhon “katsannon ja edesvastuun alla.” Pitäjänpöytäkirjoja lukuun ottamatta ei kirjaston omia asiakirjoja ole alkuvuosina säilynyt, paitsi kassakirja, joka on päivätty aivan kirjastotoiminnan alusta.

Ensimmäinen tallessa oleva pöytäkirja on tehty heinäkuun 25 p. 1881 “Kälviän emäkirkon lainakirjaston tarkistuksessa sen muuttaessa Juho Pernulta pastori Ebelingin luo.” Pöytäkirjasta käy ilmi, että kirjasto on toiminut Pernulla likimain kahdeksan vuotta. Tänä aikana ei kirjastoa ole tarkastettu kertaakaan, ja “olikin se aivan huonossa tilassa. Osa kirjoista oli niin rikkinäisiä ja revittyjä, ettei kirjansitoja millään mahdilla voisi niistä käytettäviä saada, ja jos saisi, nousisi kirjansitojan palkka yli kirjan arvoa.”

Nämä todella huonokuntoiset teokset päätettiinkin sitten esittää “myydettäviksi huutokaupalla samalla kun kirkon kynttilänjäännöksetkin myydään, jotta niistä jotakin saataisiin, muuten ne menevät ihan hukkaan.” Myytäviä kirjoja kertyi kaikkiaan 30 nidettä. Kirjoja huomattiin olevan myös hukassa. Sitä seikkaa, kuinka paljon kirjoja oli Pernun hoidossa kadonnut, ei voitu toteennäyttää, koska myös edellinen tarkastuspöytäkirja oli kadoksissa. Pöytäkirjan jokseenkin ankara viimeinen lause kuuluu : “Muuten ei sakkoja otettu kirjain yli määrätyn ajan pitämisestä, eikä kaiketi ole kirjoitettu ylöskään, mihinkä kirja on lainattu, joten kadonneitten kirjain paljous ja koko kirjaston huono tila on osaksi seuraus hoitajan huolettomuudesta, joskin lainaajat pitävät kirjoja jotenkin huonosti.”

Pöytäkirjan oli laatinut rovasti Castrén ja toisena allekirjoittajana oli Eerik Uusitalo. Juho Pernu, jonka katsannon ja edesvastuun alla oli kirjastoa Pernulla hoidettu, leimattiin siis tässä jokseenkin huolettomaksi ihmiseksi. Hän oli kuitenkin Kälviän ensimmäinen valtiopäiväedustaja ja muutenkin kaikin tavoin toimelias yksilö yhteisissäkin asioissa, joten hänen näennäinen huolettomuutensa lainakirjaston valvonnassa saattoi johtua meille nykyihmisillekin tutusta ilmiöstä, kiireestä. Arvoitukseksi jää, kuinka kirjasto pastori Ebelingin hoivassa menestyi, pitkää aikaa se ei pappilassa ollut, sillä kassakirjan mukaan kirjaston hoitaja taas vuonna 1883 vaihtuu, hoitajaksi tuli nyt Sanfrid Mikkola. Hänenkään ajaltaan ei pöytäkirjoja ole löytynyt, ja voidaankin taas vain olettaa kirjaston toimineen hänen kotonaan.

 4. Kirjaston taloudenhoitoa 1900-luvulle

Jälkipolville on siis säästynyt Kälviän Lainakirjaston Kassa-Kirja vuodesta 1861, eli kirjaston toiminnan alusta saakka. Alkulehdillä lukee kauniisti präntätyllä käsialalla : “Tilinteko Kälviän emäkirkon lainakirjaston rahastosta, sen hankkimisesta 9.8.1861 – 15.10.1864 asti.” Ensimmäinen merkintä tulot-puolella on “Yksi kopeekka joka ripillä käyvältä hengeltä kirkkoväärti Erkki Lassilan kautta. Kuitti N.o 1.” Summaksi on kertynyt 14 ruplaa ja 24 ½ kopeekkaa. Menot-puolelta taas löytyy ensimmäisenä seuraava merkintä : “Lähettänyt postin kautta Wiipurin Suomal. Kirj. Seuralle ostetuista 89 kirjasta, kuitin jälkeen 11.9.1861 30 ruplaa.”

Tulot näinä ensimmäisinä vuosina muodostuivat siis kassakirjan mukaan “ylöskannoista kirkkoväärti Lassilan kautta” sekä joistakin “wapaaehtoisista lahjoituksista.” Kassakirjan sivut ovat kauniisti numeroidut, ja ensimmäinen sivu päättyy vuoteen 1864. Sen on allekirjoittanut L.M.Castrén. Tilit on ”ylösluettu ja hyväksytty julkisessa pitäjän kokouksessa 29 p. joulukuuta 1864″ minkä pastori Castren taas nimikirjoituksellaan vahvistaa.Keisari Aleksanteri II:n vapaamielisempänä hallituskautena Suomi sai oman rahan, ja vuonna 1865 kopeekat ja ruplat vaihtuivat markkoihin ja penneihin. 1866 päätti kunnallislautakunta, että jokainen rippilapsi antaa 20 penniä, samoin jokainen kuntaan muuttava, kirjastolle raha-avustusta.

Vuodelta 1882 kirjassa on mielenkiintoinen merkintä. Ensimmäisen kerran kirjasto sai kunnalta wiinaverorahoja, summa oli huomattava, 100 markkaa. Se näytti pelastavan kirjaston talouden, sillä kokonaistulot tuona vuotena olivat vain 125 markkaa 16 penniä. Wiinaverorahoista lainakirjasto ei kuitenkaan saanut nauttia kovin useana vuotena, sillä viimeinen satamarkkanen näitä rahoja luovutettiin kirjastolle v 1887. Kun koululaitosta alettiin Kälviälläkin kehittää, tuli wiinaverorahoille kuntakokouksen mielestä tärkeämpää käyttöä, ja rahat menivät koulujen rakentamiseen. Sivistyksemme lepää siis osin varsin kosteallakin pohjalla.

Kaiken kaikkiaan oli noina vuosina rahankerääjien kekseliäisyys kovalla koetuksella. Kunnalla tai valtiollahan ei tuolloin ollut minkäänlaisia velvoitteita avustaa kirjastoja niinkuin ei montaa muutakaan laitosta.Vuoden 1882 jälkeen kassakirjan ylälaidassa ei enää lue “Tilinteko Kälviän emäkirkon lainakirjaston rahoista, vaan Kälviän lainakirjaston tili vuodelta 1882.” Voidaankin olettaa, että lainakirjasto siirtyi kyseisenä vuotena kirkon helmasta kunnalle.

Vuonna 1885 näyttää tulleen tavaksi kerätä rahaa kirjaston hyväksi maahanpanijaisissa, joissa saatiin aina muutama kallisarvoinen markka kokoon, riippuen tilaisuuden suuruudesta. Rahaa oli myös kerätty ilojuhlissa, häissä. Juhlan luonteen mukaan antikin oli tuolloin huomattavasti runsaampaa. Esim. maahanpanijaisissa Puikolla on v. 1890 saatu rahaa 1 mk 90 p, kun taas häissä Hakalassa 5 mk 19 p. Kuuluipa eräässä pitäjässä olleen sellainenkin käytäntö, että henkilö, joka toi koiran kirkkoon sai maksaa tekosestaan sakon, joka luovutettiin kirjaston hyväksi.

Kun K. Werkon teoksessa “Tietoja ja mietteitä…” mainitaan Kälviän lainakirjaston kolme ensimmäistä hoitajaa, on heidän nimiensä perässä lakoninen huomautus : palkkiotta. Tilanne oli sama kaikkialla Suomessa. Kansanvalistustyön katsottiin olevan kutsumustyötä, eikä siitä juuri palkkaa pyydetty eikä pahemmin tarjottukaan. Vuonna 1883 kirjastonhoito Kälviällä kuitenkin katsottiin työksi, josta voitiin maksaa jonkinlaista palkkaa. Lieneekö asiaan vaikuttanut se, että kirjasto oli nyt muuttunut kunnan lainakirjastoksi. Sanfrid Mikkolalle oli kassakirjan mukaan maksettu kirjastonhoidosta palkkaa 10 markkaa vuodessa. Palkkaan ei muuten vuosikymmeniin tullut minkäänlaista muutosta. Henkilökunnan palkkamenot eivät siis taloutta kovin paljon rasittaneet, vaikkakin tietysti jokainen markka oli kirjaston pienissä tuloissa tarpeellinen.

Vuonna 1882 Kälviän kirjasto on maksanut ensimmäisen jäsenmaksunsa Kansanvalistusseuralle. Seura perustettiin v. 1874, ja sen toiminta-ajatus oli pähkinänkuoressa “kansantajuisen, helppohintaisen kirjallisuuden kustantaminen ja levittäminen.’ Kirjastot tulivat mukaan kirjojen välityskanavana. Ottipa seura tehtäväkseen avustaa myös kirjalahjoin maalaiskirjastoja, ja myös Kälviä sai näitä kirjalahjoituksia muutaman kerran.Lainakirjaston toiminta jatkui hieman kituliaasti ainakin kassakirjasta asiaa seuraamalla. Tuloja oli niukalti ja kekseliäisyyttä sekä anteliasta mieltä tarvittiin.

Peltolassa järjestettiin v. 1892 arpajaiset, joiden tulo 130 mk lahjoitettiin kirjastolle. Tuo arpajaisraha näyttää pelastaneen sen vuoden tilit, sillä koko vuoden tulo oli vain 167 mk 16 p. Seuraavana vuonna koottiin kinkereillä 52 mk 50 p. koko vuoden tulojen ollessa vain 78 mk 87 p. Menotkin oli pidetty supistettuina, oli maksettu vain kirjastonhoitajan palkka, Kansanvalistusseuran jäsenmaksu sekä kirjasta “Isänmaa” 3 mk 50 p. Kauaskatseisesti oli loput rahat laitettu säästöön tulevalle vuodelle. Useana seuraavanakin vuonna näytti “kinkereiltä kerätty” pelastavan kirjaston talouden aina vuodeksi eteenpäin, sillä muuttokirjoista ja rippilapsilta saatavat tulot olivat niin pieniä, ettei niiden varassa voitu montakaan kirjaa hankkia. Tapana tuolloin oli, että lainakirjaston tilit julkiluettiin kuntakokouksessa, joka ne sitten ilman muistutusta tai joskus harvoin muistutuksen tehden hyväksyi.

5. Kirjojen hankinta ja lainaus

Ensimmäiset Kälviän emäkirkon lainakirjastoon hankitut kirjat on ostettu Wiipurin suomalaiselta kirjallisuusseuralta. Tämä seura oli perustettu suuren kansallisen innostuksen vallitessa syksyllä 1845. Tavallaan se oli Kansanvalistusseuran edeltäjä. Se oli suurena apuna pitäjänkirjastoille toimiessaan kirjojen välittäjänä, ottaessaan vastaan kirjatilauksia ja lähettäessään tilaajilleen valmiita, sidottuja kirjakokoelmia sekä antaessaan neuvoja kirjastotoiminnasta. Näissä käytännön asioissa se auttoi myöskin Kälviän lainakirjastoa, joka osti sieltä mm. ensimmäiset 89 kirjastoon hankittua kirjaa. Seura oli myös laatinut pitäjänkirjaston säännöt, jotka se painatti erillisinä lappusina liimattavaksi kirjojen sisäkanteen. Nämä säännöt olivat ensimmäiset erillisenä julkaistut kirjaston mallisäännöt Suomessa. Ainakin yhdessä Kälviän lainakirjaston kirjassa on vielä nämä säännöt tallella, joten niitä on pidetty täälläkin jonkinlaisena kirjastonhoidon ohjenuorana.

Kun kirjat olivat tulleet kirjastoon, ne numeroitiin, niihin kirjoitettiin mustekynällä Kälviän lainakirjaston omistuskirjoitus, sekä lisättiin lainausaika. Lainaaika oli suoraan verrannollinen kirjan paksuuteen, vahvaa teosta sai pitää lainassa jopa kahdeksan viikkoa, ohuimpia viikon.

Esimerkiksi kirja nimeltään “Neuvo, kuinka onnelliseksi tultaman pitää, erinomaittain Lapsille ja nuorisolle” on kauniilla koukeroisella käsialalla merkitty numeroksi 47. Kirjan sisäkannen yläosassa lukee “Kälviän lainakirjaston”, jonka jälkeen on liimattu pitäjänkirjaston säännöt. Näiden juhlallisten sääntöjen alla on merkitty laina-aika, “viikoksi lainataan.”

Lainakirjaston kassakirjaan on merkitty joskus jokusen teoksen hankinta erikseen, joten siitä esimerkiksi näkee, että kirjastoon on vuonna 1862 hankittu Suomen perustuslakikirja 60 kopeekan hinnasta. Mitään varsinaista kirjaluetteloa johon olisi merkitty kirjan hankintanumero ja nimi, ei ole säilynyt. Kirjaston tarkastusten yhteydessä on tehty jonkinlainen lista kirjoista, mutta ne ovat vain numerorivejä, jotka ilman kirjaluetteloa eivät kerro meille hankittujen kirjojen nimistä mitään. Kassakirja kuitenkin kertoo meille muutamien kirjojen nimet, v. 1867 on hankittu mm. Eukliideen alkeista mittaustieteessä (kirja on tallella vieläkin), vuonna 1875 hankittiin Berghin Postilla, jonka Weilin&Göös, juuri toimintansa aloittanut kustannusliike, oli painanut. Siitä otettiin ruhtinaallinen 10 000 kirjan painos, mikä tuohon aikaan oli todella suuri. Kirja oli yli 500-sivuinen ja maksoi 4 mk 50 p.

Seuraavina vuosina hankittiin Maammekirja, toinen Postilla, sekä kokonaista viisi kappaletta kirjaa nimeltä Juho ja Hermanni, maininnalla “säästetty raha oli ansaitun arvoinen.” Hankittiin myös Hengellinen kalenteri vuosilta 1869 – 73 sekä teos Hihhulilaisuus oikeassa karvassansa. Uskonnollisen kirjallisuuden lisäksi hankittiin myös tietopuolisia kirjoja. Mm. kirjat Tietoja kaikille, Fr. Reuterin Maamiesajoiltani, Runotar, Abraham Lincoln, Ihmisruumis, Kuusi vuotta Sibirjassa, Päivärinnan Jälkipoimintoja, Ranska, sekä Asevelvollisuuslaki ovat kaikki 1880 – 1900 lukujen aikana hankittu. Kirjastoon on myös tilattu v. 1887 Lähetyssanomat sekä Suomen Teollisuuslehti, joka on ollut suhteellisen kallis, 8 mk 13 p.

Kirjoja säilytettiin erikoisesti niille tarkoitetussa kaapissa. Uuden kaapin lainakirjasto oli teettänyt vuonna 1884 A. Siirilällä. Työstä oli maksettu palkkaa 32 markkaa, lisäksi kaappi oli vielä maalattu seitsemällä markalla. Tällaisia lukuisia mielenkiintoisia yksityiskohtia kertoo vanha kassakirja useita, mutta valitettavasti niitä kaikkia on tässä mahdoton selostaa.

Lainaustoiminnan vilkkaudesta antaa Werkon teos seuraavia tietoja: lainauksia on tehty ensimmäisenä kolmena vuotena keskimäärin 1700 vuodessa, sittemmin lainausinto on vähentynyt noin neljäänsataan vuodessa. Vuonna 1874 kirjastossa oli 245 nidosta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin joku oli erään kellastuneen paperin ylänurkkaan kirjaillut seuraavat tiedot kirjaston silloisesta kirjamäärästä ja lainausluvuista. Vuoden 1894 alussa kirjoja oli ollut 388, joulukuun viimeisenä samana vuonna 477 kappaletta. Kirjojen rahallinen arvo vuoden alussa oli ollut 910 Smk, lopussa 1130 Smk. Lainaajien lukumäärä oli 944, lainauksia oli tehty 1035 kertaa.

6. Kirjaston toiminta 1900-luvun jälkeen

Kuntakokous oli vuonna 1900 tehnyt sellaisen päätöksen, että koko kunnan yhteinen lainakirjasto jaetaan sitten kun uusi kansakoulupiirijako on toimitettu näiden kansakoulupiirien mukaan. Kirjaston sijainnista noina 1900-luvun ensimmäisinä vuosina ei ole varmaa tietoa. Ainakin vuodesta 1906 kirjasto on toiminut Matti Marttilan talossa. Kirjaston talous on noina vuosina ollut kovin heikossa tilassa, usean vuoden ajan tulot eivät ylitä sataa markkaa. Uusia kirjoja ei tuolloin varmasti ole voitu montakaan hankkia, mutta kassakirjan mukaan vanhoja on ahkerasti sidotettu. Kirjansitojana oli vuosisadan vaihteessa ja ainakin 1910-luvulle asti toiminut Matti Parpala.

7. Kirjastopiirien toimintaa

Säilyneen pöytäkirjan mukaan näyttää kunnan yhteisen lainakirjaston jako kirjastopiireihin tapahtuneen vuonna 1906. Jakokokous on pidetty Marttilassa lokakuun 25 päivänä 1906. Kirjaston jakajina olivat paikalla M. Leander Suonperä, Janne Huhta, O. Hietavuori, Matti Uusimäki, Erkki Marttila ja Juho Siirilä. Näyttää kuitenkin siltä, että eri kylillä on toiminut jo ennen tätä paperilla tapahtunutta virallista jakoa kirjastoja, ainakin Ruotsalon, Wäkikylän, Peltokorven ja Kirkonkylän kirjastopiirit ovat jakaneet Kansanvalistusseuralta vuonna 1903 lahjakirjoina saadut kirjat.

Ruotsalolla kirjasto vuosisadan vaihteen tienoilta on toiminut Matti Kijhlin eli Stenbeckin luona. Peltokorvessa ensin Huhdalla, sitten Leander Suonperällä josta se on siirtynyt Autioon. Ester ja Toivo Suonperä muistavat vielä kotitalossaan olleen korkean kaapin, jossa kirjat olivat olleet. Ester Suonperän mukaan lainaustoiminta ei ollut kovin vilkasta, eikä mitään asiakirjoja lainauksista tai muusta toiminnasta ole löytynyt. Sentähden ei ollakkaan täysin varmoja siitä, oliko kirjasto kunnan omistuksessa vai mahdollisesti kylän raittiusseuran ylläpitämä. Iida Hautala, os. Autio muistelee kotonaan olleen sellaisen korkean kaapin, joka oli täynnä jo osin aika huonokuntoisia kirjoja. Hän ei muista, että heillä olisi juuri lainaajia käynyt. Autiosta kirjasto siirrettiin luultavasti Puikolle, ja toiminta joka jo Autiossa oli lopahtanut, päättyi.

Näinä vuosina kylillä toimi useita eri kirjastoja. Oli kylien omaehtoisella toiminnalla hankkimia ja ylläpitämiä kirjastoja, raittius- ja nuorisoseurojen kirjastoja. Ruotsalolla mm. oli erittäin korkeatasoinen kyläkirjasto, josta käytiin lainaamassa Lohtajaa myöten. Näiden kirjastojen toiminta ei kuitenkaan liity tähän varsinaiseen kunnan lainakirjaston toimintaan, joten niiden mielenkiintoisetkin vaiheet täytyy tässä sivuttaa vain maininnalla. Tarkemmin näiltä vuosilta on ollut mahdollista seurata vain Kirkonkylän kirjastopiirin toimintaa, sillä Kirkonkylän piirin pöytäkirjoja sekä vuosikertomus vuodelta 1907 on tallella, samoin kirjastopiirin vuonna 1906 laatimat säännöt.

Matti Marttila, joka hoiti kunnan yhteistä lainakirjastoa ennen piirijakoa, jatkoi Kirkonkylän kirjastopiirin hoitajana vuoteen 1909. Kunnan yhteistä lainakirjastoa jaettaessa pidetystä huutokaupasta oli Kirkonkylän kirjastopiiri huutanut itselleen mm. kunnan yhteisen lainaston kassakirjan. Tästä lähtien emme voi kassakirjasta seurata kuin vain Kirkonkylän piirin toimintaa. Tehkäämme nyt niin muutaman vuoden ajalta.

Marraskuussa 1906 Kirkonkylän kirjastopiirin johtokunta, johon tuolloin kuuluivat K.G. Elfing, J. Siirilä ja J.. Lauronen, päätti laatia kirjastolle säännöt, koska entiset olivat kadonneet. Säännöt laadittiinkin sitten parin viikon kuluttua ja niitä olivat tekemässä Juho Siirilä, Oskari Hietavuori, Kalle Tikanoja, Erkki Marttila ja J. Kuusela. Pykäliä kertyi kaikkiaan yhdeksän, ja säännöt alkavat kertomalla kirjaston tehtävästä, joka on : “kansalaisten valistuksen ja sivistyksen kohottaminen.” Nämä säännöt olen monistanut, jotta jokainen halukas voisi niihin tutustua. Ne ovat Juho Siirilän käsialalla kauniisti musteella kirjoitetut.

Vuoden 1907 vuosikokouksessa päätettiin, että kirjaston kannattamiseksi maksaa jokainen kirjastopiirissä 15 vuotta täyttänyt 10 penniä, ja valittiin maksun kerääjiksi Lauri Penttilä, Elli Pernu ja Antti Aleksanterinpoika Maunumäki. Rippikoululapsilta tulevan maksun, 20 p./henkilö, kerääjäksi tuli pastori Lauronen.

Johtokunnan kokouksessa tammikuussa 1907 kirjasto päätettiin sijoittaa edelleen Matti Marttilan taloon, hoitajan palkka oli nyt laskenut kahdella markalla, se oli nyt 8 mk vuodessa. Aukioloajoista päätettiin seuraavaa : Sunnuntai edellä kirkonmenojen, kirkonmenojen jälkeen kello kuuteen illalla. Huomautettiin vielä, että kirjoja sai lainata kuitenkin kaikkina arkipäivinäkin, jos hoitaja oli saapuvilla. Elikä siis kirjasto oli avoinna lähes aina, paitsi kirkonmenojen aikaan.

Talouden kohentamiseksi päätettiin pyytää nuoriso- ja raittiusseuraa pitämään iltamat kirjaston hyväksi talven kuluessa. Lisäksi vielä “koetetaan pyytää Kansanvalistusseuralta kirjalahjaa, jommoisia sillä on ollut tapana vuosittain jakaa maalaiskirjastoille.”

Vuosikertomus vuodelta 1907 jonka on laatinut opettaja Siirilä, kertoo kuitenkin korutonta kieltä. Pieleen menivät lähes kaikki yritykset kartuttaa lainakirjaston laihaa kassaa. Kansanvalistusseuralta ei sinä vuonna riittänyt anottua lahjaa, ja kirjaston kannatusmaksujakin kertyi masentavan vähän, 17 mk 10 p. Tällä summalla ei juuri kirjoja osteltu. Mutta johtokunta ei tuosta lannistunut, vaan pani asialle kirjalahjoitusten kerääjät. Sanfrid Mikkola ja Lauri Penttilä “ajoivatkin kiitettävästi asiaa” ja saivat kokoon 19 kelvollisissa kansissa olevaa kirjaa sekä sitomattomia suuren joukon. Omatoimisuus siis piti kirjastoa hengissä tuolloin.

1909 kirjasto siirrettiin Matti Marttilan talosta Matti Penttilän taloon, hoitajaksi tuli Justus Penttilä neljän markan vuosipalkalla. Vuonna 1911 kirjasto tarkastettiin ja havaittiin, että kaikki ne kirjat, jotka Penttilä oli saanut hoitaakseen, olivat tallella. Samana vuonna hoitaja kuitenkin vaihtui, ja kirjaston “suostui ottamaan hoitaakseen” Lempi Penttilä, Matti Penttilän tytär, viiden markan vuosipalkasta. Hän onkin Kälviän kirjaston historiassa ensimmäinen naispuolinen kirjastonhoitaja, tähän saakka kaikki hoitajat olivat olleet miehiä. Kokkolassa hoitajat taas olivat alusta asti olleet naisia.

Penttilässä kirkonkylän kirjastopiirin kirjasto toimikin vuoteen 1916. Martti Hyyppä, joka on syntynyt vuonna 1904, muisteli kirjastoa sinä aikana, kun se oli sijoitettuna Penttilään. Hän kertoi, että kirjaston kirjat olivat kahdessa korkeassa kaapissa isossa tuvassa. Hän itse oli tuolloin ollut noin kymmenvuotias poika, eikä muista, että kirjastossa olisi ollut erikseen lasten ja aikuisten kirjoja, lapset saivat tasavertaisesti käyttää kirjastoa ja lainata myös aikuisten kirjoja. Kirjaston aukioloajoista hän muisteli, että sinne sopi mennä lainaamean milloin vain, joten mitään tiukkoja aukioloaikoja ei noudatettu.

Kirkonkylän kirjastopiirin kirjasto on siirretty vuonna 1916 Maunumäelle Kalle Aleksanterinpoika Maunumäen hoitoon. Osa lainauslistaa vuodelta 1916 on säästynyt, ja siihen on kauniilla käsialalla kirjoitettu lainauspäivä, lainaajan nimi, kirjan numero sekä se, onko kirja tuotu takaisin. Lainaajista mainittakoon Toivo Asujamaa, Matti Hukari, Seemi Maunumäki, Niilo ja Katri Syväjärvi sekä useita muita “Maunumäkeläisiä.” Kälviän Kirkonkylän kirjastopiirin toiminta on todennäköisesti loppunut Maunumäelle, Suurin osa näistä säilyneistä asiakirjoista onkin löytynyt Maunumäen vintiltä. Kirjastopiirien toiminta näyttääkin kaikissa piireissä lopahtaneen kaksikymmenluvun paikkeille.

8. Kantakirjaston perustaminen

Palatkaamme taas ajassa taaksepäin vuoteen 1909. Kuntakokous piti tuolloin 22. helmikuuta kokouksen, jossa se päätti perustaa koko kuntaa käsittävän kantakirjaston ja avustaa sitä kokoamalla kannatusmaksua 50 penniä jokaiselta ripillä käyvältä henkilöltä. Kirjaston lähempää järjestelyä varten valittiin toimikunta, johon kuuluivat Sanfrid Mikkola, Jalmari Pernu ja Aatu Tuunala. Elokuuhun mennessä toimikunta saikin valmiiksi sääntöehdotuksen kunnan kantakirjastoa varten. Ehdotus hyväksyttiin pienin muutoksin. Lisäksi kokous oli vielä poikkeuksellisen suopealla mielellä kirjastoa kohtaan, ja lupasi vielä rippikoululapsilta perittävän maksun lisäksi luovuttaa kirjastolle koiraverorahoista 50 markkaa vuosittain. Parin vuoden kuluttua summa nostettiin 75 markkaan. Myös lahjoitusvaroja saatiin kantakirjastoa varten. Yhdessä Kälviän muiden edistysseurojen kanssa on nuorisoseura ottanut osaa kunnan kantakirjaston perustamiseen järjestämällä Snellman-juhlan vuonna 1908 ja Kalevala-juhlan vuonna 1909. Näillä varoilla sitten hankittiin ensimmäiset kirjat kantakirjastoon.

Kantakirjaston toiminta pääsi todennäköisesti alkamaan vasta vuonna 1911, jolloin kuntakokouksessa päätettiin, että kirjasto sijoitetaan kunnantalolle, toistaiseksi. Lisäksi päätettiin, että kirjastolle tulee hankkia kunnan varoilla tarkoitukseensa sopiva kaappi. Kaapin teettäminen ja kirjastonhoitajan valinta jätettiin kirjaston johtokunnan tehtäväksi. Valitettavasti johtokunnan kokouspöytäkirjat ja päätökset tuolta ajalta sekä koko kaksikymmenluvulta ovat teillä tietymättömillä, joten emme tiedä, kenet johtokunta valitsi kirjaston ensimmäiseksi hoitajaksi.

Kirjastoa on kuitenkin alettu hoitaa tehokkaalla kädellä, sillä vuonna 1911 on hankittu kantakirjastolle sekä lainausluettelo että kirjaluettelo. Kirjaluettelossa on tosin se puute, että sen alkamista ei ole päivätty, mutta on pääteltävissä, että kirja on aloitettu juuri vuonna 1911, sillä kansi kertoo sen olevan kantakirjaston ensimmäinen luettelo. Luettelon ensimmäinen kirja on tietysti Kalevala, samoin seuraava, kolmas on Cygnaeuksen Kalevalan traaginen aines. Snellmannin valitut teokset, Elias Lönnrotin matkat, useat historialliset teokset ja elämänkerrat sekä uskonnolliset teokset ovat ensimmäisten hankittujen kirjojen joukossa. Ensimmäinen ns. romaani on kirja, jonka hankintanumero on 28, Ahon Kevät ja Takatalvi. Seuraava kertomakirjallisuuden teos on vasta numero 158, jolloin on hankittu Johannes Linnakosken Laulu tulipunaisesta kukasta. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on saanut kartuntanumerokseen 214, joten ei sitäkään aivan ensimmäisten hankittavien kirjojen joukkoon oltu kelpuutettu. Kaikki asiakirjat valtiopäiviltä on myös aina hankittu. Vasta vuonna 1924 – 1925 näyttää kertomakirjallisuuden osuus kokoelmassa lisääntyvän. Toki aiemminkin on ollut mm. Talvion, Ahon, Topeliuksen ja Linnakosken kootut teokset.

Lainausluetteloon on merkitty kirjan kartuntanumero, nimi, lainaajan nimi sekä lainan anto- ja palautuspäivät. Ensimmäiseksi lainaajaksi kirjaan on merkinnyt nimensä Lauri Penttilä 16.10.1911. Seuraavan lainauksen on tehnyt Oskari Hietavuori pari päivää myöhemmin. Lainausluettelon ensimmäinen sivu on hieman epäselvä, koska sitä ei ole jaettu tarpeeksi moneen sarakkeeseen, ja merkinnät ovat vähän siellä sun täällä. Toinen aukeama on jo huomattavasti selvempi. Lainauspäivämääristä päätellen pari ensimmäistä vuotta on ollut hiljaista, mutta todenteolla lainaustoiminta näkyy käynnistyneen vuonna 1914. Lainatut teokset ovat paljolti maamme historiasta kertovia teoksia ja elämäkertoja, mutta paljon on lainattu myöskin ns. kevyempää kirjallisuutta. Kevät ja takatalvi, Tapani Löfingin seikkailut, Arkielämää, Lastuja, Punainen viiva ja Elsa muutamia mainitakseni ovat olleet useasti lainassa. Eikä aikakauslehtien lainaus nykyisessä kirjastossamme ole mitään uutta, usein on kantakirjastosta lainattu myös Uutta kuvalehteä sekä Kyläkirjastot-lehteä.

9. Kirjastotoimintaa 1900-luvulta eteenpäin

Valtio alkoi vuodesta 1921 lähtien säännöllisesti avustaa ja tarkastaa määrätyt ehdot täyttäviä kirjastoja. Vuonna 1929 voimaanastunut kirjastolaki vielä vakiinnutti ja täydensi tätä järjestelmää.

Vaikka kuntakokous vuonna 1911 oli päättänyt kirjaston sijoittamisesta kunnantalolle “toistaiseksi” sijaitsi kirjasto uskollisesti kunnantalon suojissa aina 1950-luvulle saakka.

Kantakirjaston ensimmäinen tiedossa oleva hoitaja oli rautatieläisen tytär Helmi Salo. Salon perhe muutti kunnantalon asuntoon vuonna 1918 tai 1919, ja perheen poika Aimo Salo muisteli, ettei kirjastossa tuolloin ollut ketään vakinaista hoitajaa. Helmi Salo, joka silloin oli noin neljätoistavuotias, alkoi merkitä lainauksia ylös. Valtion tultua kaksikymmenluvulla mukaan kirjastotoimintaan täytyi kirjastojen olot järjestää virallisemmin. Helmi Salo kävi kirjastotarkastaja Olga Risulan johtaman kirjastokurssin 1920-luvon alussa ja hänet nimitettiin kirjastonhoitajan virkaan vuonna 1923. Kirjasto toimi kunnantalon valtuustosalin kokoussalissa. Aimo Salo muisteli, että kirjasto oli avoinna kahtena päivänä viikossa, sunnuntaisin ja keskiviikkoisin pari tuntia kerrallaan. Kirjat oli sijoitettu korkeisiin kaappeihin, joista asiakkaat saivat niistä itse valita. Mitään lukusalia ei kantakirjastolla ollut sen toimiessa kunnantalolla, mutta viereisessä huoneessa oli nuorisoseuran ylläpitämä lukutupa, joka ainakin 1920-luvulla oli ahkerassa käytössä.

Jos lasketaan kantakirjastosta tehdyt lainaukset lainauskirjan mukaan esim. vuonna 1919 on niitä tehty 135, vuonna 1920 lainauksia on 120 vuodessa, joten järin vilkasta ei kirjastonkäyttö tuolloin ollut. Tietenkään luku ei ole vertailukelpoinen tämän päivän lainauksiin senkään tähden, että kirjasto 1920-luvulla oli auki vain muutaman tunnin viikossa. Lainauskirjassa on vuoden 1322 jälkeen viiden vuoden tauko, ja viimeiset merkinnät lainauskirjaan on tehty vuonna 1928, jolloin kantakirjastossa on siirrytty ns. yksikorttijärjestelmään ja on alettu pitää lainaajaluetteloa. Kantakirjaston ensimmäinen virallinen luetteloitu lainaaja on maanviljelijä Yrjö Myllykangas. Pari seuraavaa lainaajaa on muuttanut pois, lainaaja n:o 4 on Aatto Salo, Aimo ja Helmi Salon veli, lainaaja n:o 5 on Martti Hyyppä, joka muisteli tässäkin historiikissa kirjaston toimintaa Penttilässä.

Vuonna 1933 kirjasto on alkanut pitää lainaustilastoa, vuosikertomuksia on laadittu ainakin vuodesta 1936, tallessa ne ovat vuodesta 1938. Todennäköisesti niitä on tehty aikaisempinakin vuosina, koska niiden laatiminen oli eräs valtionavun saamisen ehto, mutta kuten sanottu ei niitä ole löydetty.

Kirjastoa pidettiin vuoteen 1940 auki keskimäärin kahdeksana päivänä kuukaudessa, sunnuntaisin ja keskiviikkoisin kello kahdestatoista seitsemääntoista. Vuosikertomuksen mukaan aukioloaikoja supistettiin vuonna 1941, jolloin kirjastoa pidettiin avoimena vain sunnuntaisin kahdestatoista seitsemääntoista.

Vuonna 1946 elvytettiin kylien kirjastotoimintaa perustamalla lainausasemia Ridankylälle ja Passojalle. Ridankylässä lainausasemaa hoiti Alli Sillanpää ja Passojalla maanviljelijä Jalmari Passoja. Seuraavana voonna lainausasema perustettiin myös Vuolteelle, hoitajaksi tuli Anna Nissi. Viisikymmenluvulla lainausasemia perustettiin lisäksi Suonperään ja Ruotsalolle, ne toimivat kouluilla hoitajinaan Suonperässä opettaja Ensio Wiirinlinna ja Ruotsalolla opettaja Sakari Kärkkäinen. Vähitellen kuusikymmenluvulle tultaessa lainausasemien toiminta lakkasi.

Vuonna 1948 kantakirjastoa lähes kolmekymmentä vuotta uskollisesti hoitanut Helmi Salo muutti pois paikkakunnalta, ja hänen tilalleen valittiin opettaja Otto Uusitalo. Mutta jo vuonna 1950 Uusitalo muutti Kälviältä Hämeenlinnaan, ja kirjastonhoitajan paikka tuli taas avoimeksi. Virkaa jonkin aikaa väliaikaisesti hoitanut pankkineiti lines Vihriä valittiin pätevänä virkaan tammikuun 1 päivästä 1951. Kirjasto koki tuolloin ulkoisiakin muutoksia. Vuonna 1950 se siirrettiin kunnantalolta omaan huoneeseen tien toiselle puolelle, niinikään kunnan omistamaan taloon. Tällä talolla on monta nimeä, entinen suojeluskuntatalo, Lottakahvila, terveystalo vain joitakin mainitakseni. Nykyisin siinä sijaitsee mm. sosiaalitoimisto ja rakennustoimisto. Kirjaston huone oli todella pieni, vain noin 25 neliötä, mutta tyytyväisiä oltiin siitä huolimatta. Nyt kirjat voitiin järjestää avohyllyihin.

Kokkola-lehdessä oli marraskuussa 1950 kirjoitus kirjastotarkastaja Olga Risulan kierroksesta maakunnassa. Näin kerrotaan lehdessä Kälviän kirjastosta : ‘Kälviän kunnan kantakirjasto on muuttanut asuntoa. Se on ollut suljettuna vuosikymmenten ajat kunnantaloon, valtuuston kokoushuoneeseen korkeisiin ja epämukaviin kaappeihin, joissa oli lopulta jo tavaton ahtaus vallalla. Nyt kirjastolla on oma, kaunis huone, entinen kansanhuollon huone, ja siellä kauniit avoimet hyllyt. Vaaleanharmaa on värisävynä kirjastossa. Kaikki on juuri maalattua, puhdasta. Kirjasto on uudessa paikassaan kokonaan uudenlainen kuin ennen. Sen arvokas kirjavarasto on päässyt oikeuksiinsa ja näyttää nyt kokonaan uudelta kirjastolta.’`

Kirjaston aukiolopäiviä lisättiin vuoden 1950 alussa niin, että kirjasto oli avoinna sunnuntaisin kello 12 – 15 sekä keskiviikkoisin kello 18 – 20.

Keväällä 1955 kirjastolle luovutettiin lisää tilaa, sen käytössä oli nyt kaksi huonetta, noin 55 neliötä yhteensä.

Kirjastonhoitajana Iines Vihriä oli hyvin tarmokas ja pystyvä henkilö. Kirjastoa hän johti jopa ankaralla kädellä. Kirjastoon tultiin erään muistelijan mukaan kuin kirkkoon, ei tullut vikkaille pojillekaan edes mieleen puhua ääneen saati sitten tehdä muita kolttosia. Vallitsi myös selvä jako aikuisten ja lasten kirjallisuuden välillä. Eräs kirjaston nykyinenkin ahkera käyttäjä muistelee, että kun hän luettuaan kaikki lastenosaston kirjat olisi halunnut lainata aikuisten puolelta, oli vastassa ollut jyrkkä kielto. Ainakaan kirjastosta lapset eivät tuolloin siis saaneet sopimattomia vaikutteita. Moni aikalainen muistelee lines Vihriää iloisena ja reippaana ihmisenä. Iines Vihriä muutti paikkakunnalta vuonna 1958, ja hänen paikkansa tuli avoimeksi. Helmi Salo oli muuttanut takaisin Kälviälle, ja hänet valittiinkin taas hoitamaan kirjastoa. Silloisia pätevyysvaatimuksia hän ei täyttänyt, mutta suoritti vaaditun kurssin seuraavana vuonna.

Vuoden 1959 lopulla kirjasto siirrettiin sosiaalitoimiston tieltä saman rakennuksen yläkertaan. Toimitilat pysyivät jokseenkin samansuuruisina kuin alakerrassakin. Kirjastoon pääsy vaikeutui, ainakin huonokuntoisilla henkilöillä, sillä kirjastoon johtivat aika jyrkät rappuset, jotka ovat jääneet monen muistelijankin mieleen.

Helmi Salo joutui sairauden vuoksi luopumaan kirjastonhoitajan tehtävästä vuoden 1962 lopussa ja virka tuli jälleen avoimeksi. Päteviä hakijoita ei ollut ja väliaikaisesti virkaa hoitamaan valittiin Ritva Kallinen, joka oli tullut kirjastoon harjoittelijaksi vuonna 1962. Ritva Kallinen suoritti vuonna 1964 kirjastoja kirjallisuuskurssin, ja hänet nimitettiin 16.11.-64 hoitamaan Kälviän pääkirjaston sivutoimista kirjastonhoitajan virkaa.

Kirjaston aukioloajat lisääntyivät kuusikymmenluvulla. Kun kirjasto oli viisikymmenluvulla ollut auki neljä tuntia viikossa, oli se vuonna -62 auki kahdeksan, vuonna -68 kymmenen ja vuonna -78 kaksikymmentä tuntia viikossa. Nykyään kirjasto on auki 39 tuntia viikossa.

Hidas yksikorttijärjestelmä lainaustapana korvattiin vuonna 1976 siirtymällä Detroit-järjestelmään, jossa jokainen lainaaja sai itselleen oman henkilökohtaisen kirjastokortin.

Kirjasto sai vuonna 1978 yläkerrasta kipeään tarpeeseen lisätilaa, kokonaispinta-ala oli nyt 116 neliötä.

Kirjastotoiminnan kaikkialla laajetessa käsittämään yhä useampia toimintamuotoja alettiin myös Kälviällä haaveilla uusista ajanmukaisista tiloista kirjastolle. Musiikki tuli mukaan kirjastotoimintaan, olisi tarvittu soittimia, levyjä, kuuntelupaikkoja, lehtienlukupaikkoja, rauhallista käsikirjastoa opiskelupaikaksi, lapsille satutuntitoimintaa, koululuokille opetuskäyntejä… Myös sivukylät olivat ensiarvoisessa asemassa kirjastonkäyttäjinä. Moninaiset olivat siis paineet, jotka 70-luvulla kirjastoa ja siitä huolta kantavia piinasivat.

Kirjastolautakunta pohti vuosikausia eri vaihtoehtoja, suunnitteli kirjastoauton ostoa, olipa mielessä jo sisustaa asuntovaunukin kirjastopalveluja sivukylille tarjoamaan. Tulevaa kirjastotaloa suunniteltiin pitkään ja hartaasti, milloin sitä ajateltiin sijoitettavaksi uuden koulun yhteyteen, milloin jonnekin muualle. 1970-luvun lopulla alkoi näyttää vihdoinkin siltä, että kirjastotalo saataisiin ja aivan omalle tontille. Päätoimista kirjastonhoitajan virkaa ei oltu perutettu, mutta se tehtiin elokuussa 1979. Samoin perustettiin kirjastoapulaisen virka, johon Ritva Kallinen siirtyi elokuussa 1979. Päteviä hakijoita kirjastonhoitajan virkaan ei ollut, hakemuksia tuli useita ja virkaa valittiin hoitamaan tilapäisesti Kokkolalainen Liisa Järvi helmikuussa 1980. Uuden kirjastotalon suunnittelu oli hänen virassaoloaikanaan meneillään, ja tarmokkaasti Liisa Järvi paneutui suunnittelutyön syövereihin. Hän hoiti kirjastoa helmikuulle 1981. Kaarina Kaustinen tuli hänen tilalleen ja hoiti virkaa noin kolme kuukautta.

Virka pantiin jälleen avoimeksi, ja ensimmäinen elokuuta 1981 kirjasto sai pätevän hoitajan Eeva Leppäsyrjän, nykyisen Maunumäen, muuttaessa Ruovedeltä Kälviälle. Uusi kirjastonhoitaja saikin sitten lähes ensi töikseen puuhata muuttoa uuteen kirjastotaloon yhdessä Ritva Kallisen ja tilapäisen kirjastoapulaisen Hilkka Järven kanssa. Uusi Saara Juolan suunnittelema kirjastotalo otettiin käyttöön 1.10.1981.

Kirjastoautoa kuntaan ei toistaiseksi ainakaan ole tarvetta hankkia, sillä helmikuussa 1983 aloitettiin kirjastokuljetuskokeilu. Sivukylien asukkaat kuljetetaan linja-autolla kirjastoon lainaamaan, kuuntelemaan tai vain lukemaan lehtiä säännöllisesti joka toinen viikko. Linja-auto on useimmiten täynnä iloista väkeä, joten toimintamuoto on ainakin Kälviällä osoittautunut onnistuneeksi. Valtionavun piiriin eivät kirjastokuljetukset ennen vuotta 1986 ole kuuluneet. Kunta on avustanut toimintaa tarvittavalla määrärahalla, joka on ollut n. 20 000 – 23 000 mk.

Nyt tässä kirjaston 125-vuotisjuhlassa voidaankin siis samalla juhlia hieman myös kirjastotalon viisivuotissyntymäpäivää. Kehitys on viime vuosina kiirehtinyt eteenpäin sen verkkaisen tunnustelevan askeltamisen sijaan, jota kirjastotoimintakin vielä 125 vuotta sitten oli. Mutta voimme uskoa, että ilman noiden asiallensa innostuneesti vihkiytyneiden kirjastoveteraanien kauaskantoista työtä me emme tänään voisi näitä juhlia täällä viettää. Kiitos siitä menneille polville.

LAHJOITUKSET JA LÄHDELUETTELO

Lahjoitukset Kälviän kunnankirjastolle

Ensimmäisen huomattavan lahjoituksen kirjasto sai vuonna 1914, jolloin kuntakokouspöytäkirjasta löytyy merkintä, jonka mukaan tullivirkamies Efer Castrénin perikunta, vainajan toivomusta noudattaen, on lahjoittanut Kälviän kunnan kantakirjastolle sanotun Castrén-vainajan kirjaston arvoltaan noin 2 000 mk.

Lisäksi vielä on merkintä toukokuun 26 päivältä vuonna 1915 : “Julkistettiin Pietarsaarelaisen tullivirkailijan Magnus Efer Castrénin perikunnan lahjoituskirja, jolla perikunta vainajan toivomuksesta on lahjoittanut Kälviän kunnan kantakirjastolle Smk 2 000, joka kiitollisuudella pöytäkirjaan merkitään.” Seuraavassa pykälässä sanotaan : “Edellisessä pykälässä sanotun lahjoituksen johdosta päätti kokous hankkia M.E. Castrén-vainajan valokuvan, sekä suurennettuna ja povaan laitettuna asettaa kirjastohuoneeseen.”

Magnus Efer Castrénin juuret ovat Kälviällä, sillä hänen isänsä oli rovasti Lars Magnus Castrén, joka vaikutti Kälviän kirkkoherrana vuodesta 1857 vuoteen 1883. Rovasti Castrénhan toimi erittäin näkyvästi kirjastonkin asioissa, joten hänen poikansa varmasti oli tietoinen kirjaston alituisesta rahapulasta ja halusi testamentissaan muistaa syntymäkuntansa kirjastoa.

Magnus Efer Castren siis syntyi Kälviällä 12-lapsisen perheen kahdeksantena 17.9.1858, pääsi ylioppilaaksi Oulun ruotsalaisesta lyseosta vuonna 1882. Hän toimi mm. senaatinkopistina, luotsihallituksen vt. kamreerina, Uudenkaarlepyyn tullinhoitajana 1897-1907 ja Haminassa vastaavassa virassa vuodesta 1907. Hän kuoli Haminassa joulukuun 19. päivänä 1913 naimattomana.

Hänen lahjoittamansa kirjasto sisälsi useita arvokkaita teoksia, mm. kaksiosaisen Axel Bergholmin toimittaman Sukukirjan Suomen aatelittomista suvuista.

Rahasumma, 2 000 Smk, jonka hän myös oli testamentannut kirjastolle vastaa nykyrahassa noin 20 000 markkaa.

Toisen huomattavan kirjalahjoituksen kunnankirjasto sai vuonna 1978. Tuolloin Fanny Hietavuori testamenttasi kirjastolle laajan ja monipuolisen lähes neljäsataa teosta käsittävän kirjakokoelmansa.

Nämä “Hietavuoren kirjat” sisälsivät paitsi Fannyn oman kirjaston, myös hänen veljensä Toivon sekä tämän llmi-vaimon kirjoja. Hietavuoret olivat lapsettomia ja sopivat jälkisäädöksellä, että kaikki heidän omistamansa kirjat menevät Kälviän kunnankirjastolle.

Fanny Hietavuori toimi virassa Porin sosiaalitoimistossa koko työikänsä ja muutti takaisin syntymäpitäjäänsä Kälviälle eläkepäiviään viettämään. Hän oli suuri kirjallisuuden ystävä ja harrastaja. Kustantajat lähettivät hänelle uusia kirjoja luettavaksi, joihin hän sitten kirjoitti lyhennelmät kirjojen sisällöstä. Tästä työstä hän sai kustantajilta usein kiitokseksi myös kirjalahjoja.

Hietavuoren kirjat ovat suureksi osaksi tuttuja klassikoita, paljon on myös tietopuolista kirjallisuutta. Kirjoista osa on lainattavien hyllyssä, osa varaston puolella.

Usein lainaajat kysyvät vieläkin “niitä Hietavuoren kirjoja”, Fanny Hietavuoren kauniilla käsialalla kirjoitettu omistuskirjoitus on siis monille eräänlainen takuu kirjan hyvästä laadusta.

Kirjastolautakuntien puheenjohtajat
Kantakirjaston johtokunnan puheenjohtajina ovat toimineet: opettaja Matti Karhulahti likipitäen kolmekymmentä vuotta, taloustirehtööri Antti Salo ja kunnankirjuri myöh. kunnansihteeri Wäinö Parpala yli kaksikymmentä vuotta. Hänen aikanaan johtokunta muuttui uuden kirjastolain myötä lautakunnaksi, jonka puheenjohtajina ovat toimineet Parpalan lisäksi maanviljelijä Eero Porko, maisteri Liisa Tuomi-Nikula, lehtori Toivo Piirainen, konttorinhoitaja Kalevi Uusimäki sekä apulaisrehtori Ritva Malviniemi vuodesta 1984 edelleen.

Muutamia kirjaston kasvua osoittavia lukuja

VUOSI KIRJOJA LAINAUKSIA
1894 477 1035
1945 1812 1148
1955 2734 4006
1965 4500 6503
1975 8039 20288
1985 21410 67873

Lähteet:

KANNILA, Helle: Kirjastonhoidon opas

KARJALAINEN, Marjaana: Kansankirjastojen kehitys Suomessa vuosina 1802 – 1906

KOKKOLA-LEHTI : Kirjastojen tarkastuksia Keski-Pohjanmaalla (23.IX.1950)

KÄLVIÄN Kunnan arkisto

KÄLVIÄN Seurakunnan arkisto

MERIRANTA, Markku: Valistuksellisen kirjavalintamme juuret

SUOMEN kulttuurihistoria 2.

UUSI sukukirja 2.

WERKKO, Kaarle: Tietoja ja mietteitä Suomen kansa- ja lastenkirjastoista ynnä luku yhdistyksistä ja luennoista vuoteen 1875

YHTEISKUNNALLISEN korkeakoulun vuosikirja 1 : Vilpurin suomal. kirjallisuusseura kansankirjastojen auttajana vuosina 1859 – 1865

Lisäksi on haastateltu lukuisaa joukkoa Kälviän kanta-asukkaita sekä joitakin täältä poismuuttaneita entisiä kälviäläisiä. Lämpimät kiitokset mukavista muisteloista kaikille.

Ensimmäisen lainakirjaston Lohtajalle perusti kirkkoherra K. A. Keckman vuonna 1865. Kirjastoa hoiti kirkkoherran puoliso ja kokoelmaa kasvatettiin myymällä seurakunnan veroviljasta kaksi tynnyriä jyviä vuosittain kirjaston hyväksi.

Kirjoja säilytettiin kansakoululla ja vuonna 1871 niitä oli 210 nidettä. 1880-luvun loppuun mennessä kirjoja oli jo 400 kappaletta. Vuosisadan vaihteessa toiminta alkoi taantua.

Marinkaisiin perustettiin kyläkirjasto vuonna 1898. Varat hankittiin arpajaisilla ja iltamilla. Alaviirteelle perustettiin kyläkirjasto 1908, Väliviirteelle 1905 ja kirkonkylälle 1902. Asialla olivat yksityiset, nuorisoseurat ja urheiluseurat.

Aloitteen järjestetyn kunnallisen kirjastotoimen perustamiseksi teki Frans Hanhisalo vuonna 1916. Hän myös kouluttautui kirjastonhoitajaksi ja kunnallinen kantakirjasto avattiin 1917. Kirjasto toimi kunnantalolla. Siihen liittyivät myöhemmin piirikirjastoina Marinkaisten, Väliviirteen, Alaviirteen ja Karhin kirjastot.

Ennen ensimmäisiä varsinaisia kirjastoksi rakennettuja tiloja Lohtajan kirjasto toimi Lokinpesän kiinteistössä vuodesta 1971 lähtien. Tilanahtaus vaivasi kirjastoa pitkään ennen nykyisen kirjastorakennuksen, Tieto-Eemelin, rakentamista.

Tieto-Eemelin kiinteistössä sijaitseva kirjastorakennus otettiin käyttöön keväällä 1991. Paikalla on aiemmin toiminut Eemeli Erkkilän puuastiatehdas. Se tunnettiin Lohtajalla paremmin tynnyritehtaana.

Rakennuksessa toimivat kirjaston lisäksi apteekki, kukkakauppa ja tilitoimisto. Lisäksi kiinteistössä on kaupungin vuokra-asuntoja.

Tieto-Eemeli on Suunnittelutoimisto Heikki Borén Oy:n käsialaa. Kirjastolla on toimitilaa 385 neliömetriä. Se jakautuu yleisötiloihin, henkilökunnan työ- ja sosiaalitiloihin sekä kirjavarastoon.

Tieto-Eemeli on ensimmäinen kirjastoksi rakennettu tila Lohtajalla. Kirjastotilat remontoitiin kesällä 2014. Lattiat uusittiin ja huonekaluja verhoiltiin. Ulko-ovi avautuu nyt sähköisesti liikuntarajoitteisia palvellen. Samalla kirjaston hyllyjärjestys uusittiin.

Yhteistyötä naapurikirjastojen kanssa

Seuraava merkittävä harppaus Lohtajan kirjaston kehityksessä tapahtui pian Tieto-Eemeliin muuton jälkeen, kun kirjasto yhdessä naapurikirjastojen Kannuksen, Himangan ja Toholammin kanssa siirtyi atk-pohjaiseen kirjastojärjestelmään 1992.

Yhteistyö naapureiden kanssa tiivistyi entisestään vuonna 2004, kun Himanka-Kannus-Lohtaja-Toholampi -kirjastokimppa liittyi yhteiseen järjestelmään Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston sekä Kälviän, Kaustisen, Lestijärven ja Ullavan kirjastojen kanssa. Myöhemmin tähän Anders -kimppaan liittyi myös Halsua.

Vuoden 2009 alusta Lohtajan kunnankirjastosta tuli kuntaliitoksen seurauksena Kokkolan kaupunginkirjaston lähikirjasto. 1800-luvun lopun 210 niteestä kokoelma on kasvanut lähes 40 000 niteeseen käsittäen kirjojen lisäksi musiikkia, elokuvia, äänikirjoja, cd-romppuja sekä lehtiä.

Kyliltä alkanutta lohtajalaista kirjastoperinnettä pidetään yllä enää Marinkaisten koulun lainausasemalla. Alaviirteen koulun lainausaseman toiminta päättyi koulun lakkauttamisen yhteydessä vuonna 2019.

Aluetoimiston palvelut kirjastotiloihin

Vuoden 2018 aikana kirjaston tiloihin rakennettiin Lohtajan aluetoimiston työntekijöille tila, jossa he voivat ottaa vastaan omia asiakkaitaan. Asiakaspalvelupisteessä päivystävät vuorollaan myös kulttuuritoimen työntekijä ja Kokkolan seudun opiston opettaja. Muina aikoina tila on kirjaston käytössä sekä varattavissa asiakkaille kokoontumisia tai työskentelyä varten.

(Lähteenä käytetty Suur-Lohtajan historia III -kirjaa vuodelta 2004)

Ullavassa toimi pieni kirjasto – lukutupa 1890-luvun alusta lukien. Kirjastoharrastusta pyrki Ullavassa edistämään tuolloin mm. pastori Karl Simelius. Kirjasto – lukutuvan hoitajana toimi emäntä Johanna Videnoja.

1908 Raittiusyhdistys Korven Vesa perusti oman kirjaston jossa oli parhaimmillaan toista sataa nidettä.

Vakaammalle pohjalle Ullavan kirjastotoimi pääsi vasta vuonna 1938, jolloin valtion kirjastotoimi lahjoitti 200 nidettä. Niiden varassa oli hyvä kehittää kirjastoa.

Sittemmin kirjastoa hoiti pitkään Martta Vähälä. Kirjasto sijaitsi aluksi kirkonkylän kansakoulun eteisessä, myöhemmin kunnantalolla, kunnes se pääsi vuonna 1968 muuttamaan nykyisiin kirkonkylän koulun tiloihin. Kirjastonhoitajana toimi Elisa Aho vuodesta 1976 vuoteen 1987 saakka.

Rahkosen sivukirjasto aloitti toiminnan vuonna 1955 Klemolan talon tiloissa lainausasemana. Kirjaston kalustoon kuului kaappi, pöytä ja tuoli. Lainaustoimintaa hoiti Laura Klemola aina vuoteen 1980 saakka.

Kirjasto siirtyi vuonna 1976 Rahkosen koulun tiloihin.

Rahkosen sivukirjasto sai uudet tilat vuonna 1991.

Ullavan pääkirjasto sai uudet tilat vuonna 2002.