Hyppää sisältöön

Hakalahden koulu

Hakalahden koulussa turvallinen koulupäivä on toimintamme ydin. Tiedostamme yksilöiden erilaisuuden ja samalla vaalimme jokaisen samanarvoisuutta. Teemme yhdessä, opimme yhdessä ja vaikutamme yhteisiin asioihimme kestävää elämäntapaa kunnioittaen. Toiminnassamme pyrimme koulutyöhön, jossa on aikaa kohdata toinen ihminen ja jossa näkyy ihmisoikeuksien kunnioittaminen.

Koulussamme tärkeää on toiminnallisuus. Opiskelumenetelmät ovat monipuolisia ja vaihtelevia. Hyvä motivaatio koulutyöhön syntyy hyvästä opetuksesta ja siitä, että asioita lähestytään oppilasta kiinnostavista näkökulmista.

Koulun keskeisiin toimintoihin kuuluvat matematiikkaluokat ja liikuntaluokat. Matematiikkaluokilla korostetaan asioiden syvempää pohtimista ja perusteluita. Opiskelussa noudatetaan matematiikkaluokille laadittua opetussuunnitelmaa. Liikuntaluokilla oppilaita kasvatetaan kohti urheilijan polkua, jossa opiskelun ja lisääntyvän harjoittelun yhteensovittamisen tärkeys korostuu.

Koulussamme on noin 377 yläkoululaista. Yleisopetuksen lisäksi opetusta järjestetään kolmessa pienluokassa (7-9) sekä liikunta- ja matematiikkapainotteisilla luokilla. Päätoimisia opettajia on 31 ja muuta henkilökuntaa 12.

Kouluvuosi 2023-2024 alkaa 09.08.2023, klo. 10:00

Koulua käydään 5-jaksojärjestelmän mukaisesti. Oppitunnit ovat 56 minuutin pituiset. Lukuvuoden 2023-2024 jaksot ovat:

1. jakso 09.08-29.09.2023

2. jakso 02.10.-24.11.2023

3. jakso 27.11.2023-02.02.2024

4. jakso 05.02.-05.04.2024

5. jakso 08.04.-01.06.2024

  • Rehtori Harri Kangasniemi, 044 7809 685

    Apulaisrehtori Leena Hämäläinen, 044 7809 684

    Kanslia Marika Harju, 040 8065 120

    Oppilaanohjaaja, apulaisrehtori Elisa Ahonen, 044 7809 687

    Oppilaanohjaaja Reeta Kotkamaa, 040 4892 197

    Opettajanhuone 040 8065 263, 040 8065 117

    Terveydenhoitaja Sari Nissilä, 040 4882 823

    Koulukuraattori Mia Saarela, 044 7809 124

    Talonmies, 044 7809 963

    Vahtimestari Pirita Kellomäki, 044 7809 408

    Keittiö, 040 8065 115

    Erityisopettaja Riitta Relander, 040 8065 119

    Erityisopettaja Tom Ingo, 040 4892 233

    Erityisopettaja Minna Vuorinen, 040 8050 840

    Erityisopettaja Hannele Syri-Nieminen, 050 4732 800

    Erityisopettaja Outi Ahola, 044 7809682

    Koulunuorisotyöntekijä

     

    SÄHKÖPOSTI

    Opettajat                     etunimi.sukunimi@edu.kokkola.fi

    Muu henkilökunta    etunimi.sukunimi@kokkola.fi

    Terveydenhoitaja        s.nissila@soite.fi

    Kuraattori                    mia.saarela@soite.fi

     

    OPETTAJAT 2023-2024

    Kangasniemi Harri, rehtori                       liikunta

    Hämäläinen Leena, apulaisrehtori          matematiikka

    Aalto Sallamari                                            Matematiikka, fysiikka/ kemia

    Ahola Outi                                                     erityisopetus

    Ahonen Elisa                                                oppilaanohjaus

    Elo Juha-Heikki                                           liikunta

    Haara Anne                                                   käsityö

    Hassinen Ami                                               kuvataide

    Heikkilä Raisa                                              matematiikka, fysiikka/kemia

    Heinua Henrika                                           äidinkieli

    Holmbäck Johanna                                     äidinkieli

    Hulkko Justus                                              koulunkäynninohjaaja

    Häivälä Saara                                               matematiikka, fysiikka/kemia

    Höglund Minna                                           englanti, ruotsi

    Ingo Tom                                                       erityisopetus

    Joentakanen Esko                                      matematiikka, fysiikka/kemia

    Jansson Tarja                                               koulunkäynninohjaaja

    Kellokoski Eedit                                          koulunkäynninohjaaja

    Klaavu Axel                                                  koulunkäynninohjaaja

    Kleimola Jyrki                                              historia, terveystieto, liikunta

    Koivusipilä Tiina                                         saksa, ruotsi, englanti

    Kotkamaa Reeta                                          maantieto, biologia, oppilaanohjaus

    Kudiabor Maija (virkavapaa)                    äidinkieli

    Laukkanen Tiina                                          biologia, maantieto

    Lehojärvi Eira                                               koulunkäynninohjaaja

    Lempinen Riitta                                           historia, yhteiskuntaoppi, kuvataide

    Matturi-Slotte Marja                                   liikunta, terveystieto

    Mikkonen Heli                                              biologia, maantieto

    Nopanen Mika                                               tekninen työ

    Oksanen-Kola Satu                                       ruotsi, englanti

    Peltoniemi Henna                                         matematiikka, fysiikka/kemia

    Peltoniemi Kalle                                            liikunta

    Pentinpuro Tomi                                           musiikki

    Relander Riitta                                               erityisopetus

    Rimpioja Taina                                               kotitalous, terveystieto

    Sahlgren-Hotakainen Nina                          kotitalous, terveystieto

    Syri-Nieminen Hannele                                erityisopetus

    Stenvall Annika                                              koulunkäynninohjaaja

    Urpilainen Kaisa (virkavapaa)                     ruotsi, englanti

    Vilmunen Jenni                                              äidinkieli

    Vuorinen Minna                                             erityisopetus

    Ylitalo Meira                                                   englanti, ruotsi

    Ånäs Elise                                                        historia, yhteiskuntaoppi, ruotsi, elämänkatsomustieto

  • Oppilaskunnasta valitaan vuosittain valtuusto. Tänä vuonna prosessissa on erityisesti painotettu kiinnostusta osallistua aktiivisesti oppilaskunnan toimintaan. Lähtökohtana on Kokkola lapsiystävällinen kaupunki, tuomat pääperiaatteet. Valtuuston jäsenet toimivat äänitorvina oppilaiden ja hallituksen sekä henkilökunnan välillä. Valtuustosta valitaan hallitus, toimihenkilöt ja edustajia kultakin vuosiasteelta. Hallitus suunnittelee ja toimenpanee toimintasuunnitelman.

    Toimintasuunnitelma

    Syys- ja kevätkokous (yleiskokoukset, joihin kaikki oppilaat osallistuvat)
    Taksvärkki 2023, johon osallistuivat 7.-, 8.- ja 9. -luokkalaiset
    Stipendien lahjoitus
    Luokkaretki/leirikouluavustukset 9. luokkalaisille
    Erilaisia tapahtumia, jotka eivät häiritse normaalia opetusta ja joille on rehtorin lupa (esim. ystävänpäivä ja lasten oikeuksien päivä)
    Lausuntojen antaminen oppilaskuntaa koskevissa asioissa
    Itäreitin johtokunnan kokouksissa oppilaita edustavat puheenjohtaja ja sihteeri
    Kerhotoiminnan kehittäminen oppilaille suunnatun kyselyn kautta

  • Vanhempainyhdistys toimii Kokkolassa ns. vanhempainraatina. Hakalahden vanhempainyhdistys kokoontuu 4-5 kertaa vuodessa. Kokoukset ovat keskustelupohjaisia ja ne tapahtuvat yhteistyössä koulun kanssa.

    Hakalahden koulun vanhempainraadin puheenjohtaja on tänä vuonna Helka Hanhineva sihteerinä toimii Kirsti Rasehorn.

    Vanhempainraadin toimintaperiaatteena on:

    -edistää oppilaiden ja vanhempien välistä yhteistoimintaa
    -tukea koteja ja koulua niiden pyrkimyksessä luoda lapsille hyvä oppimisen- ja kasvuympäristö sekä edistää heidän tasapainoista ja monipuolista kehitystään.
    -tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatustyötä koskevissa kysymyksissä.
    -toimia oppilaiden vanhempien yhteistyön edistäjänä ja toimia yhteistyössä koulun kanssa.

    Kokoontumisajat 2022 tulossa myöhemmin, ilmoittautuminen

     

  • Hakalahden ja Kiviniityn kouluissa järjestetään painotettua opetusta liikunnassa vuosiluokilla 7-9.

    Liikuntapainotteisessa opetuksessa oppilaita kasvatetaan kohti urheilijan polkua, jossa opiskelun ja lisääntyvän harjoittelun yhteensovittamisen tärkeys korostuu. Liikuntapainotteisessa opetuksessa on yksi ylimääräinen liikunnan tunti vuosiluokalla 7 ja vuosiluokkien 8-9 taide- ja taitoaineen valinnaiset tunnit on sijoitettu liikuntaan. Liikuntaopetusta vuosiluokilla 7-9 on yhteensä vähintään 12 vuosiviikkotuntia, jonka lisäksi on valittavana kuusi tuntia muita valinnaisaineita.

    Liikuntapainotteiseen opetukseen voivat hakea kaikki Kokkolan perusopetuksen vuosiluokan 6 oppilaat. Oppilas hakee oman reittinsä, Itäreitti (Hakalahti) tai Länsireitti (Kiviniitty), yläkouluun. Koillis- tai Pohjoisreitiltä hakevat ilmoittavat hakulomakkeessa kumpaan kouluun ovat hakeutumassa. Hakijoille järjestetään yhteinen valintakoetilaisuus maaliskuun aikana. Valinta tapahtuu kouluittain valintakokeessa saatujen pisteiden mukaisesti (ensisijainen valinta). Mikäli jommallekummalle liikuntapainotteiselle luokalle on hakijoita enemmän kuin luokalle voidaan oppilaita ottaa ja samaan aikaan toiselle liikuntapainotteiselle luokalle vähemmän hakijoita kuin luokalle voitaisiin ottaa, tarjotaan paikkaa vaille jääneille mahdollisuutta siirtyä toisen alueen liikuntapainotteiselle luokalle valintakokeen tulosten mukaisessa järjestyksessä (toissijainen valinta).

    Liikuntapainotteiseen opetukseen valittavista oppilaista päättää sivistyslautakunnan opetuspalvelujen suomenkielinen jaosto. Liikuntapainotteiseen opetukseen osallistuvien oppilaiden enimmäismäärä molemmissa kouluissa on 24 oppilasta. Koulun liikuntapainotteiseen opetukseen valittujen oppilaiden määrä voi vaihdella vuosittain ja opetus toteutetaan joko luokkamuotoisena tai ryhmämuotoisena. Toteutuksessa pyritään hyödyntämään Hakalahden ja Kiviniityn liikuntapainotteisen ryhmän toimintaa samanaikaisesti.

  • Matematiikkaluokilla opiskelu on tavoitteellista ja pitkäjänteistä toimintaa. Oppilaita ohjataan ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. Matematiikan opetuksen tavoitteena on oppilaiden myönteisen asenteen tukeminen ja positiivisen minäkuvan löytäminen matematiikan oppijana.

    Toimintakulttuurissa keskeistä
    Ongelmien ja ratkaisuiden suullinen sanoittaminen ja perusteleminen
    Ratkaisujen esittäminen matemaattisin keinoin
    Monipuoliset työskentelytavat
    o Yksin ja ryhmässä
    o Kynällä ja paperilla
    o Tietotekniikkaa hyväksi käyttäen
    o Vertaistuutorointi
    o Ongelmalähtöiset tutkimustehtävät

    Syventävän ajattelun, loogisen päättelyn sekä ongelmaratkaisutaitojen ja sitkeyden kehittäminen
    Pyritään saamaan onnistumisen kokemuksia ja oivaltamisen iloa
    Myös matematiikkaluokalla jokaiselle voidaan tarjota tasolleen sopivia tehtäviä. Matematiikassa nopeasti edistyvälle voidaan tarjota lisähaasteita, kuten matematiikkadiplomin suorittaminen.

    Sisältöpainotukset
    Oppilaiden ja opettajan yhdessä valitsemaan aihekokonaisuuteen syvennytään erilaisten projektien ja tehtävien muodossa. Tutkimuskohteena voi olla esimerkiksi
    o Prosenttiosaaminen yhteiskunnallisessa kontekstissa
    o Tilastollinen tutkimus
    o Geometrian sovellukset

    Tärkeänä pidetään opittujen tietojen soveltamista sekä tulosten mielekkyyden kriittistä tarkastelua.

    Valinnaisaineet
    Kahdeksannen luokan lyhytvalinnoissa valitaan yksi valinnainen neljän vaihtoehdon joukosta.
    Matematiikkaluokan suorittamiseen sisältyy yhdeksännellä luokalla 1 vuosiviikkotunti enemmän matematiikkaa kuin muilla. Tämä toteutetaan valinnaiskurssina.

  • Koulullamme työskentelee kaksi laaja-alaista erityisopettajaa, joista toinen on käynyt yhden päivän viikosta Jokilaakson koululla. Lisäksi koulussamme on kaksi erityisluokanopettajaa.

    Laaja-alainen erityisopetus on aineopetusta tukevaa eriyttävää opetusta joko samanaikaisopetuksena luokassa tai luokan ulkopuolisena yksilö- tai pienryhmäopetuksena.

    Pienluokilla opiskelee oppilaita 7-9. luokilta. Luokan toimintaperiaatteeseen on kuulunut akateemisten taitojen opiskelun lisäksi elämänhallinnan taitojen oppiminen ja selviytyminen itsenäisesti arjen haasteista.

  • Keväällä koulu sekä kaupunki tarjoaa kerhoja käsitö golfissa ja parkourissa. Lisäksi koulu toteuttaa kerhotoimintana hygieniapassikurssin, jonka läpäisseet oppilaat saavat hygieniapassin.

    Välitunti aktiviteettia järjestää Jessika Rasmus Kokkolan Suomen harrastamisen mallista.

    Jalkapallo; Kim Huuhka ja Petri Martikainen, aamuvalmennus torstaisin klo 8-10
    Salibandy; aamuvalmennus Juha Elo tiistaisin ja torstaisin klo 8-10
    Jääkiekko; Joona Kangas tiistaisin ja torstaisin klo 8.00- 9.30
    Suunnitteilla on kaikille kantakaupungin kouluissa oleville urheilukerho, jonka ajankohta olisi keskiviikkoisin klo 14-15. Tähän ajankohtaan pyritään järjestämään myös muita kerhoja.
    Oppilaat saavat varata koulun salia koulun jälkeen omaan käyttöön ennen varsinaisen iltakäytön alkamista. Varaus tehdään Sami Keiskille. Oppilailla on oma vastuuhenkilö ja he vastaavat itse toiminnastaan.

  • HUOLTAJILLE TIEDOKSI KOULUSSA TEHTÄVISTÄ HAITALLISISTA JA VAARALLISISTA TÖISTÄ

     

    Sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä valtioneuvosto on antanut 15.6.2006 asetuksen (475/2006) nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä. Asetuksen tarkoituksena on tarkentaa lakia (998/1993) nuorista työntekijöistä ja (738/2002) työturvallisuuslakia. Peruskoulussa em. asetus ja lait koskevat erityisesti teknisen työn opetusta sekä fysiikan ja kemian harjoitustöitä sekä työharjoittelua.

     

    Asetuksen mukaan oppilaat voivat seitsemännestä luokasta lähtien opettajan johdolla ja välittömässä valvonnassa tehdä vaarallisia töitä, jos se on opetuksen toteuttamiseksi välttämätöntä ja voidaan tehdä turvallisesti. Työn tekemisen edellytyksenä on kuitenkin, että suojaimet ja työvälineet ovat työntekijälle sopivat ja turvalliset käyttää. Peruskoulun oppilaan huoltajalle on myös etukäteen ilmoitettava ko. vaarallisen työn tekemisestä ja sen perusteista.

    Koulumme opetussuunnitelma ja opetusministeriön vahvistamat opetussuunnitelman perusteet määrittävät 7-9 luokilla erityisesti tekniseen työhön ja fysiikan ja kemian harjoitustöihin sellaisia töitä jotka kuuluvat tämän ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Näin on ollut koko peruskoulun olemassaolon ajan. Vain ilmoitusvelvollisuus on uutta.

     

    Mekaanisten vaaratekijöiden aiheuttama erityinen vaara voi olla työskennellessä esim. seuraavilla koneilla ja laitteilla: laserlaitteella, sirkkelillä, pyörösahalla, vannesahalla, höyläkoneella, moottorisahalla, jyrsinkoneella, levyleikkurilla ja muulla vastaavalla konevoimalla toimivalla leikkurilla, pylväsporakoneella, kulmahiomakoneella, metallisorvilla, kaasuhitsaus- ja kaasuleikkauslaitteella, paineilmalla tai vastaavalla toimivalla naulaimella. (STM:n asetus 128/2002 14.2.2002 vaarallisten töiden esimerkkiluettelosta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020128)

     

    Työssä voi olla erityinen kemiallinen vaara, kun altistutaan haitallisessa määrin aineelle tai valmisteelle, joka luokitellaan vaaralliseksi kemikaalilain (744/1989) luettelon mukaisesti, tai nk. syöpävaarallinen aine (asetus 716/2000), esim. lyijy ja sen yhdisteet, asbesti ja myös ympäristön tupakansavu.​

Ota yhteyttä