Hyppää sisältöön
Lohtajan Kirkonkylän koulu talvella 2021.

Lohtajan Kirkonkylän koulu

Koulu on aloittanut toimintansa vuonna 1995, jolloin se keräsi yhteen siihen asti kolmessa eri koulurakennuksessa käyneet alakoulun oppilaat. Entinen pankki- ja kauppakiinteistö saneerattiin kouluksi vanhempien aloitteesta ja paljon töitä tehtiin myös talkoilla. Syksyllä 2019 myös Alaviirteen koulun oppilaat siirtyivät Lohtajan Kirkonkylän koulun oppilaiksi.

Lohtajan Kirkonkylän koulu painottaa opetuksessaan hyviä tapoja ja kannustaa oppilaita liikkumiseen ja terveisiin elämäntapoihin.

Koulussamme toimii perusopetuksen luokat 1-6 sekä Lohtajan esiopetus. 5.-6.luokat opiskelevat fyysisesti Lohtajan koulun (yläkoulu) tiloissa tilanpuutteen takia.

  • Koulupäivän aikana, lähinnä välituntisin, opettajat tavoittaa opettajainhuoneen numerosta.

    Tuntien aikana voi kiireellisissä tapauksissa jättää viestin koulumme siistijälle Tuula Niemelle.

    Päivittäisistä asioista vastaa apulaisrehtori Marjaana Kainu.

    Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@edu.kokkola.fi.

    Poikkeukset, muotoa etunimi.sukunimi@kokkola.fi, on merkitty listalle *.

     

    Perusopetuksen rehtori Juha Salo * Puh. 050 5353 748
    Apulaisrehtori Marjaana Kainu Puh. 050 5118 728
    Esiopetus Minna Kivinen Puh. 040 8068 354
    Opettajainhuone Puh. 040 4882 851
    Koulusihteeri Tarja Luikku * Puh. 040 4892 367
    Opettajat:
    1. luokka Heli Vierimaa-Erkkilä
    2. luokka Johanna Räisänen
    3. luokka Anna-Kaisa Miettunen
    4. luokka Marjaana Kainu Puh. 050 5118 728
    5. luokka Marion Perttula (vs)
    6. luokka Jarmo Honkanen (vs)
    Erityisopettaja (kiertävä) Asta Kukkola Puh. 050 5118 718
    Tuntiopettaja Tiina Mäki-Petäjä
    Muu henkilökunta:
    Koulunkäynnin ohjaajat Aino Lehtikangas

    Merja Lukkarila

    Liisa Heikkilä

    Tiina Leskelä (myös ip-kerhon ohjaaja)

    Koulukuraattori Marjo Thodén Puh. 040 8068 399
    Terveydenhoitaja Eveliina Mäkelä Puh. 044 7307 622
    Siistijä Tuula Niemi * Puh. 050 3277 250
    Kiinteistönhoitaja Kaarlo Nissilä * Puh. 050 0564 407

     

    Ystävyyskoulumme Irlannissa

    Wandesforde National School. Wandesforde National School

    https://wandesforde.ie/

  • Perusopetuslaissa säädetään, että koululla voi olla sen oppilaista koostuva oppilaskunta. Oppilaskunnan tehtävänä on edistää oppilaiden yhteistoimintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista oppilaita koskevissa asioissa. Lukuvuoden aikana perustettavan oppilaskunnan myötä annetaan oppilaille mahdollisuus ilmaista mielipiteensä koulun toimintaan liittyvistä oppilaita yhteisesti koskevista asioista. Syyslukukauden aikana muodostetaan oppilaskunta ja sovitaan oppilaskunnan hallitusta ohjaava henkilö.

    Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat. Luokilta 2.-6. valitaan äänestämällä 9-10 jäsentä (tyttöjä ja poikia), joista oppilaskunnan hallitus muodostuu. Hallitukselle valitaan joka vuodeksi puheenjohtaja sekä sihteeri, jotka johtavat oppilaskuntaa yhdessä vastuussa olevan ohjaajan kanssa. Oppilaskunnan hallitus toimii oppilaiden edustajana, välittäen viestejä oppilailta opettajille ja päinvastoin. Kaikki oppilaat voivat tehdä aloitteita ja ehdotuksia oppilaskunnan hallituksen kokouksen käsittelyyn. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu koulupäivien aikana.

    Oppilaskunnan hallitusta ohjaa koulunkäynninohjaaja Merja Lukkarila.

     

     

     

  • Vanhempienraadin toiminnasta tiedotetaan syksyn vanhempainillassa. Vanhempainillan yhteydessä valitaan jäsenet vanhempien raatiin. Jokaiselta luokalta valitaan jäsen ja mahdollinen varajäsen. Raadin toimikausi on yksi lukuvuosi ja se perustuu vapaehtoisuuteen eikä ole virallinen kunnallinen toimielin. Raati valitsee puheenjohtajan ja sihteerin, joka laatii muistion kokouksista ja toimittaa sen rehtorille. Vanhempainraadin kutsuu koolle apulaisrehtori tai luokanopettajat (opetushenkilökunnan jäsen on kiertävä). Raati kokoontuu 2-4 kertaa lukuvuodessa.

    Raadin tavoitteena on luoda jokaiseen kouluun keskusteleva vanhempien foorumi, joka on ensisijassa koulun ja kodin välisen vapaamuotoisen ja yhteisen keskustelun paikka. Vanhemmat saavat ajankohtaista tietoa koulun toiminnasta ja koulu suoraa palautetta toiminnastaan.  Tarvittaessa vanhempienraati voi tehdä aloitteita perusopetusalueen johtokunnalle, koulun rehtorille ja muille kunnallisille elimille. Koska raati ei ole kunnallinen toimielin, sen kokouksista ei makseta palkkioita. Tämän lukuvuoden teemoina mm. koulun toiminta, liikkuva koulu, arviointi ja koulun toiminnan arviointia sekä vanhempienraadin toiminnan arviointia.

    Koulun vanhempainraatiin lukuvuonna 2023-2024  kuuluvat:  Niko Heikkilä, Tuomas Kainu, Kimmo Kero, Tiina Leskelä, Katariina Luostari, Anu Ojatalo, Elina Orjala ja Jenina Vähäkangas.

  • Koululla toimii osa-aikainen erityisopettaja,  joka on yhteinen Marinkaisten koulun kanssa.

    Pohjoisreitillä on myös pienluokka, joka on Lohtajan Kirkonkylän koulun ja Marinkaisten koulun yhteinen. Pienluokan sijoituspaikka on Marinkaisten koululla.

Ota yhteyttä