Hyppää sisältöön

Kuntakokeilun blogi

Havaintoja työstä ja elämästä – yhdessä ja erikseen

Tällä sivulla julkaistaan työllisyyden kuntakokeiluun liittyviä blogikirjoituksia. Kirjoittajina ovat työllisyyspäällikkö Sanna-Mari Levijoki ja muut työllisyyden kuntakokeilun asiantuntijat.

Havaintoja työstä ja elämästä – yhdessä ja erikseen

Sanna-Mari Levijoki johtaa Kokkolan seudun kuntakokeilua Keski-Pohjanmaalla ja toimii myös Kokkolan kaupungin työllisyyspäällikkönä. Sanna-Mari on ihmisyydestä kiinnostunut kasvatuspsykologi, joka pyrkii luomaan ymmärrystä yksilön ja häntä ympäröivän toimintaympäristön välille ja uskoo, että empatia on opittavissa.

Laura Korhonen vastaa Kannuksen kaupungin työllisyyspalveluista osana Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilua ja toimii Kannuksen nuorten työpajan sekä etsivän nuorisotyön esihenkilönä. Laura on koulutukseltaan sosionomi ja opiskelee tällä hetkellä ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Laura on kiinnostunut hyvinvoinnin edistämisestä sekä erityisesti nuorten pahoinvoinnin ennaltaehkäisemisestä. Hän uskoo, että jokainen pystyy omalta paikaltaan, omilla kyvyillään edistämään myös yhteistä hyvää.

Tanja Asiala työskentelee Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilussa asiantuntijana. Tanja on kokonaiskuntoutuksellisesta tuesta sekä ketterien palvelujen suunnittelusta kiinnostunut sosionomi (YAMK) sekä neuropsykiatrinen valmentaja, joka uskoo, että muutos syntyy yhdessä tekemällä.

Antoisia ja ajatuksia herättäviä lukuhetkiä!

Blogi

Lue lisää kuntakokeilun blogikirjoituksia